Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pelastuslaitoksilla ja ensihoidossa työskentelevät joutuvat kohtaamaan seksuaalista häirintää usein työyhteisön sisällä. Tämä käy ilmi Ylen selvityksestä.

Yle haastatteli 21 henkilöä, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet pelastustoimessa tai ensihoidossa.

Haastateltavat kertovat työkulttuurista, johon liittyy vahvasti seksuaalinen häirintä, naisten vähättely ja jopa avoin naisviha. Pahimmillaan naistyöntekijät ovat joutuneet kuuntelemaan työnsä aliarviointia ja seksuaalissävytteistä ehdottelua vuosikausia.

Haastateltavista kaikki paitsi yksi olivat kokeneet tai todistaneet työyhteisön sisäistä sanallista häirintää, kymmenen haastateltavaa myös fyysistä häirintää. Sopimattomat kommentit, ehdottelut ja vihjailut olivat haastateltujen kokemusten mukaan alalla arkipäivää. Myös työkaverin koskettelu, kouriminen ja liian lähelle tuleminen nousi esiin paitsi työpaikalla myös illanvietoissa ja seminaareissa.

Monet kokevat, että asiaan on mahdoton puuttua, sillä seksistinen puhekulttuuri on yleisesti hyväksytty alalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ylen tiedossa on tapaus, jossa seksuaalisen häirinnän uhri joutui itse vaihtamaan paloasemaa ja toinen tapaus, jossa raiskauksen uhrin työsuhdetta ei jatkettu.

Häirintää perustellaan usein raskaan työn vaatimalla mustalla huumorilla tai “palokuntahuumorilla”.

Monet haastateltavista kertoivat, etteivät edes tunnistaneet häirintää ennen kuin Instagramiin ilmestyi elokuussa Emergencyservicestoo-tili (siirryt toiseen palveluun). Tilillä on julkaistu yli sata anonyymia kertomusta häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä muun muassa pelastustoimessa.

Kansalaisten silmissä (siirryt toiseen palveluun) pelastustoimi on ylivoimaisesti luotettavin viranomainen, mitä Suomesta löytyy. Suomalaisista lähes sata prosenttia luottaa pelastustoimeen.

Nyt kuitenkin alan sisällä monen silmät ovat avautuneet sille, ettei työkulttuuri ole normaali eikä sitä tarvitse sietää.

Työkulttuurissa paljon parannettavaa

Pelastustoimi ja ensihoito ovat olleet perinteisesti miehisiä aloja. Naisten osuus työpaikoilla on kasvanut pikkuhiljaa 2000-luvulta lähtien, mutta silti pelastustoimessa naisia on vain 12 prosenttia. Yhteensä pelastustoimessa työskentelee noin 5 700 henkilöä.

Ensihoidossa naisia on jo 40 prosenttia.

Naisten vähäisen määrän vuoksi heidät olisi helppo tunnistaa ja siksi he pysyttelevät tässä jutussa nimettöminä eikä heidän tarkkoja titteleitään kerrota. Myös mieshaastateltavat pelkäävät puhumisella olevan vaikutusta työuraansa ja puhuvat yhtä lukuunottamatta nimettöminä.

Kaikki haastateltavat kertovat ongelmista työkulttuurissa. Häirinnän lisäksi moni koki ahdistavaksi alan rasismin sekä seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan solvaamisen.

Myös miehen muotti alalla on niin ahdas, että se ahdistaa jopa osaa miehistä. Haastateltavien kuvailema machokulttuuri johtaa esimerkiksi siihen, että jopa virka-avun pyytämistä voidaan pitää heikkoutena.

Alalla on myös merkittäviä puutteita naisten tasa-arvoisessa kohtelussa varusteiden, tilojen ja palkkauksen suhteen.

Ylen haastattelussa pelastusalan ylin johto ja järjestöt tuomitsevat jyrkästi pelastusalalla ilmenneet seksuaaliseen häirintään liittyvät tapaukset.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Seksistä puhutaan yhtä yleisesti kuin urheilusta

Sanallinen seksuaalinen häirintä liittyy olennaisesti alan puhekulttuuriin, kertovat Ylen haastateltavat.

Pelastajien ja ensihoitajien kahvipöydissä ruoditaan muun muassa työkavereiden seksielämää, ulkonäköä ja seksuaalista suuntautumista.

– 75 prosenttia kahvipöytäkeskusteluista käsittelee seksiä, luonnehtii yli 10 vuotta ensihoitajana työskennellyt nainen.

Moni haastateltavista korostaa, että puhe on niin yleistä ja arkipäiväistä, että sen mieltää osaksi työpaikan kulttuuria.

Osalla silmät olivat avautuneet vasta heidän siirryttyään muualle töihin, ettei muilla työpaikoilla puhuta vastaavista asioista.

– Hyvin paljon oli sellaista, että puhuttiin ääneen, onkohan jollakin perse levinnyt tai kenellä on parhaimmat tissit tai kuka on meidän naiskollegoista pantavin. Silloin sitä ajatteli, että tämä on vaan tätä palomieshuumoria, naisensihoitaja kuvailee.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Ollaan taukotilassa ja lähdetään puhumaan työkavereiden panemisesta ja kuinka niiden puolisot paukuttaa niitä takaapäin. En ole tajunnut sitä, että tuollaista ei tarvitse kuunnella, kolmas naisensihoitaja sanoo.

Eräälle ensihoitajalle uutta työpaitaa hankkiessa esimies kommentoi, etteivät hänen rintansa sovi paitaan ja ehdotti naiselle, että hän sovittaisi paitaa hänen edessään. Nainen kieltäytyi.

Toinen ensihoitaja kertoo puuttuneensa kollegoiden käytökseen, kun he kutsuivat kesätyöntekijöitä “pikkulortoiksi”.

– Se on niin normalisoitunut, että jos menisin sanomaan pomolle, että tuo rasvaisten juttujen viljely pitää loppua, niin on ihan sama fiilis kuin menisin sanomaan, että työkaverit eivät saa puhua urheilusta ollenkaan, jutussa myöhemmin kuultava Minna kertoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Yksikin mieskollega oli puhuttanut tosi rumasti ja rivosti meidän 19-vuotiasta kesätyöntyöntekijää. Tämä yli 40-vuotias perheenisä oli kertonut vitsin varjolla, kuinka vie työntekijän ambulanssin takakonttiin, laittaa liukastetta ja vie sormet pilluun.

Kesätyöntekijä koki tilanteen ahdistavaksi.

– Sitä asiaa selviteltiin ja tämä miestyöntekijä sai vakituisen paikan meiltä, ensihoitajanainen kertoo.

Ulkonäön arviointia kohdistuu työkavereiden ja sijaisten lisäksi myös potilaisiin. Ensihoitajanainen kertoo mieskollegoidensa avoimesti arvioivan esimerkiksi potilaiden rintoja keikan jälkeen.

Kun samainen ensihoitaja sai ensimmäisen lapsensa, hän kertoo työkavereiden ihmetelleen kovaan ääneen, kuka heistä on lapsen isä.

Moni nainen kuvailee, että käytännössä vaihtoehdot seksistiseen puheeseen reagoimisessa on olla hiljaa tai lähteä vitsiin mukaan. Jälkikäteen huumorin myötäily on kuitenkin kaduttanut osaa.

– Aamuisin käskynannossa joku heittää läpän ja kymmenen äijää heittää päälle, niin ethän sinä voi siinä sanoa mitään. Vaihtoehto on olla joko turpa kiinni tai heittää kovemmin takaisin. Itse kuulun siihen jälkimmäiseen kategoriaan, että äijille jauhot suuhun. Mutta eihän sekään oo oikein, että se menee sellaiseen kilpajuoksuun, palopäällystöön kuulunut nainen kertoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ehdottelua yhdessä saunomisesta ja nukkumisesta

Pelastustoimessa ja ensihoidossa työpaikoilla vietetään pitkiä aikoja. Vuorot voivat olla jopa 24 tunnin mittaisia. Työtehtävien välissä päivystyspaikalla tehdään ruokaa, katsotaan elokuvia, urheillaan, saunotaan, pestään hampaat ja mennään nukkumaan.

Omat työkaverit tulevat tutuksi pitkissä vuoroissa hyvässä ja pahassa. Erään haastateltavan mukaan yhdessäolo on kuin “leikittäisiin kotia”.

Haastatteluista piirtyy kuva, että seksistisen puheen lisäksi myös seksuaalissävytteinen ehdottelu on tavanomaista. Usea haastateltava toteaa, etteivät he edes muista kuinka monta kertaa työkaverit ovat pyytäneet heitä mukaansa suihkuun tai saunaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa kertoo siitä, kuinka häirintäkulttuuri lävähti kasvoille jo alan ensimmäisissä harjoitteluissa.

Niin kävi myös nyt jo yli kahdeksan vuotta alalla olleelle ensihoitajalle. Ensimmäisessä harjoittelupaikassa pelastuslaitoksella opiskelijat eivät saaneet tehdä yövuoroja, joten vuorot päättyivät aina samaan aikaan. Yllättäen pukuhuoneessa samaan aikaan vastassa oli aina sama mieshenkilö.

– Se yksi ja sama tyyppi tuli aina suihkusta alasti ja ehdotteli vitsillä kaikenlaista. En sanonut siitä opettajille enkä ohjaajille, en kenellekään, jolle varmaan olisi pitänyt. Jo tuolloin tiedostettiin, että piirit on tosi pienet, eikä kukaan halunnut, että se vaikuttaa työllistymiseen.

Myös palopäällystössä työskentelevä nainen muistaa yhä elävästi oman viimeisen harjoittelunsa.

– Kestin palomestarin ehdotteluja naku-uinneista ja ties mistä, ei sitä siinä iässä osannut puolustaa itseään muuten kuin hekottelemalla niille jutuille, vaikka olikin epämukava olo. Hän osti kerran minulle mehujään ja sanoi että ”harjoittelehan tekniikkaa”, nainen muistelee.

Pitkiä vuoroja tehtäessä työpaikoilla on käytössä myös lepohuoneet, jotta työvuorojen aikana voi nukkua. Myös tämä on johtanut sopimattomiin ehdotuksiin ja tilanteisiin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lopulta naimisissa ollut mies sai houkuteltua hänet viereensä sänkyyn lepohuoneessa.

– Koin olevani puun ja kuoren välissä. Hän oli niin hyvissä väleissä hallintoon ja operatiiviseen johtoon ja pelkäsin, että hän puhuisi minusta pahaa sinne ja määräaikainen sopimus ei jatkuisikaan. Hän oli kova puhumaan paskaa muista ihmisistä.

Nyt vuosia myöhemmin nainen kokee, että hän oli naiivi ja helposti vietävissä.

– Hän osasi sopivasti manipuloida nuorta naista. Se oli kieroutunutta.

Aikuisviihdettä työpaikalla

Ylen haastatteluista käy ilmi, että pelastustoimen ja ensihoidon työpaikoilla jopa kulutetaan aikuisviihdettä.

Kymmenen haastateltavaa mainitsee Ylelle, että työpaikalla on katsottu pornoa tai että työpaikalla säilytetään pornolehtiä. Pornoa katsotaan myös kahvipöydässä ja jaetaan työporukan Whatsapp-ryhmässä.

Kahdeksan vuotta alalla ollut ensihoitajanainen kertoo, että hänen työpaikallaan “sitä itseään” on laitettu pyörimään isolta näytöltä. Hän on kokenut tilanteet vaivaannuttaviksi ja poistunut paikalta.

– Onhan noilla paloasemilla tallentavat digiboksit täynnä pornoa. Sitä tapahtuu etenkin sivuasemilla, missä ei ole johtoportaan väkeä paikan päällä koskaan. Sitä on tapahtunut ihan tässä lähivuosina, ei ole mikään kymmenen vuotta vanha juttu.

Yksi ensihoitaja kertoo, että työkaveri yritti painostaa häntä katsomaan kanssaan aikuisviihdettä heidän ollessaan kahdestaan päivystyskämpällä. Nainen kertoo kieltäytyneensä ja poistuneensa tilanteesta.

Myös tyttökalentereita näkee yhä työpaikoilla ja jopa esimiesten tiloissa.

– He suhtautuivat ylpeydellä siihen, että tällainen tissikalenteri roikkui seinällä. Samassa huoneessa, missä meidän kehityskeskustelut pidettiin. Aika epäasiallista nykytyöelämässä, alalta vastikään lähtenyt ensihoitajanainen toteaa.

Ensihoitajamies katuu ronskia menoa

Ensihoitajana aiemmin vuosia työskennellyt Olli myöntää “hurjan menon” työpaikalla. Olli ei ole hänen oikea nimensä.

Hän kertoo ronskeista puheista, pornon katselusta ja työpaikkaromansseista.

– Muistan kyllä niitä tilanteita, että kollega on voinut kysyä läpällä, että “hei, lähdetään paneen” ja tätä voidaan kysyä useamman kerran päivässä. Ja kommentoida kollegan tissejä tai että “onpas pantavan näköinen opiskelija” ja että on “suikkarihuulet”.

– Toivon, etten itse ole ollut pahimmasta päästä, mutta kyllä ronskien puhuminen on nuorena kollina ollut yli linjan.

Olli kertoo asian tuntuvan hänestä jälkikäteen ihan hirveältä.

– Ei siitä hirveän monta vuotta ole, kun katseltiin pornoa töissä illalla ja opiskelija oli meidän kanssa katsomassa ja jutut olivat hurjia. Ja opiskelijathan ovat altavastaavana aina, varsinkin kun harjoittelut tehdään monesti ilman palkkaa, Olli sanoo nyt.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Myös toinen Ylen haastateltava kertoo, että pornoa näytettiin 15–16-vuotiaille työelämään tutustujille heidän vieraillessaan työpaikalla.

– Vedottiin siihen, että jos haluat ensihoitoon töihin, niin pitää tottua sellaiseen rajuun vitsiin. Meillä on rankka työ ja se vaatii rankat huvit, ensihoitaja kertoo.

Olli painottaa, että jopa vuorokauden mittaisissa työvuoroissa työkaverit hitsautuvat yhteen. Hän pitää osittain luonnollisena sitä, että työpaikkaromanssejakin syntyy.

Työpaikkaromanssit tuotiin esiin muissakin haastatteluissa. Osa koki kiusallisena sen, että työkavereiden kiehnäystä joutui todistamaan työpaikalla.

Myös Olli päätyi suhteeseen työkaverinsa kanssa. Hän ei kerro, onko itse harrastanut seksiä työpaikalla, mutta hänen mukaansa sitäkin tapahtuu.

– Ei minulla ole syytä epäillä, etteikö näin olisi, jos kollegat ovat tulleet kehumaan, että kävivät juuri tuossa naksauttamassa.

“Kerran voi puristaa tervehdykseksi”

Kymmenen haastateltavaa kertoo Ylelle kokeneensa tai todistaneensa myös fyysistä seksuaalista häirintää kollegoiden taholta.

Fyysinen häirintä ilmeni ei-toivottuna kosketteluna, kourimisena ja liian lähelle tulemisena. Työpaikalla työkaveri voi pyytämättä ruveta hieromaan niskoja, painautua kiinni vartaloon ohittaessaan, kysymättä laittaa käden lanteille tai fyysisesti ahdistaa nurkkaan.

Sopimatonta koskettelua tapahtuu erityisesti työporukan illanvietossa, joissa alkoholi virtaa.

– Palokunnan juhlissa kosketeltiin ja lähenneltiin paljussa ihan urakalla, naimisissa olevat miehet vielä. Vihjailevia viestejäkin tuli puhelimeen, koitin ne ystävällisesti sivuuttaa, palopäällystössä työskentelevä nainen kuvailee.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Eräs ensihoitajanainen kertoo tapauksesta, jossa häneen valta-asemassa ollut miespuolinen työkaveri päätti yllättäen napsauttaa hänen rintaliivinsä auki juhlissa.

– Jouduin pyytämään toista henkilöä laittamaan ne kiinni. Se tuntui nöyryyttävältä.

Pitkään alalla toiminut ensihoitajanainen kertoo, että heidän työpaikallaan erään vanhemman mieskollegan kourimista katsottiin aluksi sormien läpi ja se hyväksyttiin osaksi miehen humalakäyttäytymistä. Tilanne on kuitenkin pahentunut viime aikoina.

– Hän on aina jossain naisessa ja jossakin ruuminosassa kiinni. Rupesin viimeisen tyhy-illan jälkeen juttelemaan, että ei tämä ole oikein enää. Eräs työkaveri sanoi, että “kyllä kerran voi puristaa vähän niin kuin tervehdykseksi, mutta sen jälkeen on liikaa”.

Nainen kertoo, että kukaan ei uskalla ottaa asiaa esiin, koska pelätään sitä, että kyseinen mies pahoittaa mielensä.

– Se on jotenkin niin sallittua ja kuuluu tähän työhön, että kokeillaan oli kännissä tai selvinpäin.

“Naiset eivät kuulu palokuntaan”

Ylen haastateltavien mukaan alalla on yleistä myös sukupuoleen perustuva häirintä, jossa halvennetaan ja alennetaan toista sukupuolta.

Kuvaava esimerkki tästä on se, että monet haastateltavista kertovat kuulleensa työurallaan fraasin, kuinka naiset eivät kuulu tai sovellu palokuntaan tai ensihoitoon.

– Jo ensimmäisellä työpaikalla kuulin, että naiset eivät kuulu palokuntaan, ensihoitajanainen muistaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lukuisat haastateltavat kertovat naisten vähättelystä työpaikalla. Työkaverit ruotivat erityisesti naisten fyysistä kuntoa ja ajotaitoa.

Palopäällystöön kuuluva nainen kertoo, että varsinkin ensihoidolle potilaiden kantoapuna toimiminen on “iso haava” vanhemmille mieskollegoille ja aihe on kestopurnauksen kohde ympäri maan.

Moni nainen kokee, että he joutuvat tekemään paljon enemmän töitä kuin työpaikan miehet saadakseen arvostusta työyhteisössä.

– Jokaikinen keikka ja juttu piti tehdä vähän pikkuisen paremmin, että oltaisiin oltu samalla viivalla kuin äijät. Äijät myös saivat helpommin anteeksi mokiansa, toinen palopäällystöön kuulunut nainen kertoo.

Muutama haastateltava mainitsee, että toiminnassa näkyy tai sen taustalla vaikuttaa jopa suoranainen naisviha.

Ensihoitajanainen kertoo esimerkin tilanteesta, jossa naisviha oli niin käsinkosketeltavaa, että hänen oli pakko poistua tilanteesta.

– Päivystystilassa seurattiin futisottelua ja kun naisselostaja pääsi ääneen, koko pelastajamiesjoukko aloitti sellaisen haukkumisen, kuinka nainen ei kuulu siihen hommaan. Tuli niin ahdistunut olo, se oli niin vihamielistä. Se ei ole naisten tila, naiset ovat vaan jotenkin koristeena siellä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Synnytyksen jälkeen vaadittiin kuntotesteihin

Osa haastateltavista kertoo Ylelle kokeneensa myös syrjintää työtehtävissä sukupuolensa vuoksi.

Ensihoitajana useita vuosia työskennellyt nainen kertoo tiedustelleensa jokin aika sitten työpaikallaan, olisiko hänen mahdollista alkaa ajoneuvovastaavaksi, kun vastuualueita jaettiin uudelleen.

– Esimies vastasi, että ei ei, että kyllä miehiä löytyy tähän hommaan.

Räikein tapaus sukupuoleen liittyen oli ensihoitajanaisella, joka haki vakituista virkaa äitiyslomalta.

Hakemuksen jättämisen jälkeen hän eteni virkahaussa ja hänet toivotettiin tervetulleeksi kuntotestiin. Naisen synnytyksestä oli kuitenkin kulunut vasta alle kaksi viikkoa ennen määrättyjä kuntotestejä.

– Ilmoitin heti siinä puhelussa, että en pysty terveydellisistä syistä niitä tekemään. Minulle sanottiin, että ne täytyy tehdä tai muuten en pääse haastatteluvaiheeseen.

Nainen hankki lääkärintodistuksen ja oli yhteydessä liiton lakimieheen asian tiimoilta. Lakimiehen linjaus oli, että toimintakyky pitää pystyä arvioimaan muutoin, varsinkin kun nainen oli työksennellyt kyseisellä pelastuslaitoksella jo useita vuosia.

Lopulta pelastuslaitos ilmoitti huomioivansa naisen aiemman kuntotestin tulokset ja jopa korottavansa pisteitä ammatillisen kehityksen vuoksi.

– En siltikään päässyt haastatteluun, nainen toteaa.

Nainen teki oikaisupyynnön asiasta, jotta pelastuslaitos joutuisi tarkastelemaan omaa toimintaansa. Oikaisupyynnöllä ei kuitenkaan ollut vaikutusta lopputulokseen. Yle on nähnyt tapaukseen liittyvät asiakirjat.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Palokuntahuumorista kysytään jo työhaastattelussa

Ylen haastatteluista käy ilmi, että suhtautuminen seksuaaliseen häirintään on vähättelevää ja häirintää koetaan myös esimiesten taholta.

Haastateltavien mukaan seksistinen puhekulttuuri on yleisesti hyväksytty, minkä vuoksi moni kokee, että asiaan on käytännössä mahdotonta puuttua.

Jos seksistisestä puheesta valittaa, työyhteisön mukaan vika on usein valittajassa. Monesti vastauksena on kehotus hakeutua muihin töihin, jos ei kestä huumoria.

Tulevan työntekijän “herkkänahkaisuutta” voidaan tiedustella jopa työhaastattelussa.

– Olen puuttunut siihen, kun työhaastatteluissa toinen haastattelija kysyi hakijoilta, että kestäväthän he palokuntahuumoria. Sanoitin itse, että sillä ei tarkoiteta mitään syrjivää tai epäasiallista keskustelua ja huomautin asiasta jälkikäteen kysyjää, palopäällystöön kuulunut nainen kertoo.

Haastateltavat kertovat myös tilanteista, joissa esimiehen reagointi asiaan on ollut vähintään kyseenalaista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

“Nämä ehdottelija-kähmijät ovat meidän esimiehiä”

Ensihoitajanainen kertoo, että hänen mieleensä on piirtynyt se, miten työpaikalla reagoitiin siihen, että yksi työntekijöistä oli valittanut esimiehelle häirinnästä.

– Vuoronvaihdossa tämä esimies huusi, että tällainen ei ole sallittua ja jos hän vielä kuulee tällaisesta, niin hän “tulee leikkamaan teidän pallit irti”. Siitähän nousi kauhea jupina, kun porukka rupesi miettimään, että kuka asiasta on valittanut. Syyllinen ei ollut ahdistelija, vaan se, joka asiasta oli valittanut.

Osa haastateltavista toteaa, että asian ilmoittaminen esimiehille ei tule kuulonkaan, sillä sama roisi kulttuuri läpäisee koko työyhteisön. Usko siihen, että esimiehet puuttuvat asiaan on olematonta.

– Nämä tällaiset ehdottelija-kähmijät ovat meidän esimiehiä. Ihan turha mennä ilmoittamaan, kun tietää, että ne samat äijät on ihan yhtä huonokäytöksisiä, kaikki samanlaisia kännikähmijöitä, ensihoitaja tiivistää.

Eräs esimiehen ehdottelun kohteeksi joutunut nuori nainen sai itse siirron toiselle asemalle.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yle on nähnyt kyseiset viestit.

Seuraavana päivänä esimies ymmärsi toimineensa väärin ja pahoitteli tapahtunutta. Pian hän siirsi ensihoitajan työskentelemään toiselle asemalle.

– Siinä kohtaa olin vain tyytyväinen, että työt jatkuivat, ensihoitaja toteaa.

Osa haastateltavista mainitsee, että häirintää tapahtuu myös perinteisesti vuosittain järjestettävillä Palopäällystöpäivillä, jonne osallistuvat alan johtohahmot. Erään mieshaastateltavan mukaan kyseisessä tilaisuudessa “pelastusalan naiset kulkevat seiniä pitkin”.

– Palopäällystöpäivillä on limaisia setiä ihan kovasta päällystöstä lähtien. Se on titteleistä riippumatta koko turvallisuusalan ongelma, Minna (nimi muutettu) sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

“Pelastusalan arvot ovat sanahelinää”

Lähes kymmenen vuotta palopäällystössä työskennelleellä Minnalla on ollut vaikeuksia puuttua jatkuvaan häirintään, vaikka hän on itse ollut esimiesasemassa. Minna ei ole naisen oikea nimi.

Jo ensimmäisessä työpaikassa asemaryhmän palopäällikkö alkoi vihjailla Minnan seksuaalisesta suuntautumisesta.

– Tuli sellaisia heittoja, jos olen ollut viikonlopun poissa, että mitäs sitä on viikonloppuna tehty ja taidatkin olla noita lepakkotyttöjä.

Alun hämmennyksen jälkeen sanavalmis Minna alkoi vastaamaan juttuihin samalla mitalla. Vasta viimeisen parin vuoden aikana hän kertoo alkaneensa ymmärtää, kuinka kierotunutta toiminta oli.

– Nuorempana on ollut varmasti osaltaan halu näyttää, että olen hyvä tyyppi. Sulatan nämä jutut ja heitän itsekin tällaista läppää. Nyt myöhemmin harmittaa helvetisti, ettei sitä uskaltanut kyseenalaistaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Erään työkaverin käytöksen Minna koki erityisen epämiellyttäväksi. Keski-ikäinen mies lähetteli viestejä, tuli työpaikalla liian lähelle, ehdotteli ja vihjaili. Vaikka Minnan olisi kuulunut päällystön jäsenenä puuttua asiaan, se tuntui vaikealta.

– Se tilanne oli ihan mahdoton. Pitäisihän se viedä eteenpäin, mutta se voi vaikuttaa niin paljon siihen työn tekemiseen. Vasikoisit sellaisen tyypin, jonka kanssa kumminkin pitää olla yhteistyössä ja on ryhmänsä lähestulkoon palvottu jäsen.

Minna ei ollut miehen ainoa kohde, vaan samanlaista ei-toivottua huomiota saivat useat naiset.

Eräs työpaikan palopäällystöön kuuluvista miehistä sai vihiä miehen ongelmallisesta käytöksestä ja alkoi selvittää tapausta. Hän kertoi kuulleensa viittä naista, joista kolme suostui asian eteenpäin viemiseen.

– Koin, että minun pitää virkani puolesta asiasta ilmoittaa. Vein asian pelastuspäällikölle, joka sanoi, ettei halua olla asian kanssa missään tekemisissä. Olin ihan suu auki, että kuinka tämä on mahdollista, mies kertoo Ylelle.

Mies otti yhteyttä myös alempaan esimieheen ja osa naisista teki asiasta virallisen ilmoituksen. Hän ei kuitenkaan ole varma seurasiko asiasta mitään, sillä hän on sittemmin vaihtanut itse työpaikkaa.

Minna oli tuolloin poissa töistä, mutta on tietoinen, että asiaa yritettiin viedä eteenpäin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Minna kokee, ettei hän jaksa enää taistella tuulimyllyjä vastaan ja on luopumassa alasta. Hän kertoo olevansa uupunut häirintään, syrjintään ja vähättelyyn sekä kokeneensa jopa työpaikkakiusaamista.

Hän toivoo, että olisi saanut muutettua työkulttuuria turvallisemmaksi kaikille.

– Se herättää vaikeita tunteita, kun ala on niin tärkeä itselle. Olen pettynyt itseeni ja pettynyt laitokseen.

Minna on yksi monista, joka mainitsee haastattelussaan ei-mairittelevaan sävyyn pelastusalan arvot: inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti.

– Minulle se näyttää sanahelinältä. Se ei välity ainakaan talon sisällä millään tavalla.

Raiskauksen uhrille näytettiin ovea

Pelastustoimen esimiesten toimintaan pettyi vahvasti myös Sini.

Sini (nimi muutettu) joutui rikoksen uhriksi työskennellessään ensimmäisessä ensihoidon työpaikassaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sini oli kesäsijaisena kyseisellä pelastuslaitoksella vuonna 2015. Hän oli vuorossa ensimmäistä kertaa uuden työparin kanssa. Vuoro kesti yhteensä 24 tuntia.

Työvuoron aikana vanhempi mieskollega kyseli paljon Sinin henkilökohtaisesta elämästä ja ehdotteli muun muassa viereen istumista sohvalla, suutelua ja yhdessä suihkuun menemistä. Keskustelu tuntui Sinistä ahdistavalta.

Vuoroon kuuluvan yölevon ajaksi molemmat menivät lepohuoneeseen, jossa oli kaksi erillistä sänkyä. Yöllä kollega tunkeutui Sini sänkyyn.

Sini ilmoitti, ettei se käy päinsä, mutta mies ei noteerannut kieltoa. Sen jälkeen mies raiskasi hänet.

Miehen mentyä omaan sänkyynsä Sini oli shokissa ja ahdistunut. Työvuoroa oli vielä jäljellä. Hänellä oli epätodellinen olo.

– Olisin voinut soittaa esimiehelle tai virvellä pyytää apua, mutta olin hyvin sekaisin. Koitin sinnitellä ja valvoin sen yön.

Kotiin päästyään Sini kertoi puolisolleen mitä oli tapahtunut. Puoliso sai puhuttua Sinin lähtemään päivystykseen.

– Halusin miettiä vielä rikosilmoitusta, sillä osasin nähdä sen, että tämä on minun työni loppu ja minä olen se, jota ei uskota.

Päivystykseen paikalle saapuivat kuitenkin poliisit, jotka kirjasivat rikosilmoituksen ylös.

Kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen Sini pyydettiin kuulemistilaisuuteen pelastuslaitokselle. Sinin mukaan läsnä oli kolme miestä: pelastusjohtaja, lähiesimies ja puolueeton kirjaaja.

Vasta jälkikäteen hän ymmärsi, että hänellä olisi pitänyt olla tukihenkilö mukana.

– Tätä koko juttua epäiltiin ja kyseenalaistettiin. Toista henkilöä oli kuultu ennen minua ja he olivat sitä mieltä, että kyllä he ymmärtävät, jos tässä on tällainen yhteisymmärryksessä tapahtunut tilanne. Sanoin, että tässä ei ole mitään tekemistä yhteisymmärryksen kanssa.

– He kyselivät yksityiskohtia, miten päin olin missäkin ollut ja miten olen voinut olla tuolla lailla, jos hän on ollut näin. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että eikö tämä ole poliisin tehtävä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sinin määräaikaisuus läheni loppuaan syksyn tullen, mutta aiemmin oli puhuttu, että hän jäisi muiden kesäsijaisten tavoin laitokselle keikkatyöläiseksi. Sini oli kuitenkin ainut, jota pyydettiin palauttamaan tavarat ja vaatteet.

– Kun kysyin asiasta sain sähköpostin, jossa kerrottiin, että "näissä olosuhteissa on parempi että pidättäydyt keikanteosta laitoksellamme”.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan rikoksesta epäilty ensihoitaja sai puolestaan jatkaa työssään vielä reilu vuosi teon jälkeen, mutta mies on sittemmin irtisanoutunut.

Yle pyysi kyseiseltä pelastuslaitokselta tietoja häirintäilmoituksista ja kurinpitotoimenpiteistä. Tietopyynnön vastauksesta käy ilmi, että pelastuslaitoksen mukaan työnantaja selvitti asiaa kyseisessä tapauksessa ja käynnisti varoitusmenettelyn, mutta henkilö ehti irtisanoutua menettelyn aikana.

Sini otti yhteyttä Tehyn luottamusmieheen, sillä tunsi rikoksen uhrina maksaneena kovan hinnan. Yle on nähnyt viestinvaihdon liiton kanssa.

Sinin mukaan sähköpostiväännön jälkeen hänelle tarjottiin myöhemmin laitokselta mahdollisuutta palata.

– Ajattelin kuitenkin, että en halua tuollaiseen paikkaan enää jäädä.

Hovioikeuden tuomio tuli lähes kolme vuotta tapahtuneen jälkeen. Mieskollega tuomittiin raiskauksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 1,5 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Sinillä on kestänyt vuosia toipua tapahtuneesta.

– Läheisten ansiota on, että olen ylipäätään tässä.

Sini toivoo, että kulttuuri pelastuslaitoksilla muuttuisi. Hän itse koki suurta yksinäisyyttä ja häpeää sen vuoksi, miten häntä kohdeltiin jouduttuaan uhriksi.

– Ihmettelen edelleen, miten he ovat pystyneet elämään sen kanssa, miten minua kohtelivat. Toivottavasti he ovat ymmärtäneet tapahtumasta jotain, kun oikeuden päätökset ovat tulleet, ettei ole epäilystäkään mitä on tapahtunut.

Sinin tapauksesta tuomittu ei ole ainoa pelastuslaitoksen henkilö, joka on viimeisten vuosien aikana tuomittu vakavista rikoksista.

Vuonna 2019 Vaasan hovioikeus vahvisti Satakunnan käräjäoikeuden langettaman kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion raiskauksesta paikalliselle aluepalomestarille. Aluepalomestarin virkasuhde purettiin tuomion seurauksena.

Elokuussa 2021 Oulun käräjäoikeus tuomitsi pelastuslaitoksen päällystössä työskennelleen miehen seitsemästä salakatselusta ja kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

"Me ollaan pelalla töissä, me ollaan kovia tyyppejä"

Kaikki Ylen haastattelemat 21 henkilöä kokevat, että työkulttuurissa on ongelmia.

Seksuaalisen häirinnän lisäksi moni kokee ahdistavaksi alan syrjivän puhekulttuurin, jossa puhutaan ala-arvoisesti maahanmuuttajista ja seksuaalivähemmistöistä.

Ylen haastateltavat nostavat esiin myös sen, että pelastus- ja ensihoidon työntekijöiden joukko on varsin homogeeninen. Usean haastateltavan mukaan miesvaltaisella alalla vallitsee tietynlainen machokulttuuri.

– Machokulttuuri lähtee pelastusopistosta, kun kaksikymppiset jätkät lyödään puoleksitoista vuodeksi samaan koppiin asumaan ja joka tuutista hoetaan, että te olette sankareita, miespalomestari toteaa.

Palomestari kokee, että machokulttuuri johtaa pahimmillaan siihen, että virheitä ei suostuta tarkastelemaan tai ottamaan niistä opiksi.

– Se on vähän katteetonta se, että ollaan niin kovia jätkiä ja tiedetään ja osataan kaikki. Siinä saattaa lähteä henki jollain seuraavalla keikalla.

Niin miesten kuin naisten tulee olla paitsi kovia, myös “hyviä jätkiä”. Rooli on osalle miehistäkin ahdistava.

– Itse harrastan teatteria, pidän taiteesta ja soitan musiikkia, niin se on saanut aika paljon ihmettelyä ja herättänyt kysymyksiä, että mikä on se seksuaalinen suuntautumiseni. Miehen malli on kapea ja toisinaan tuntuu, että se vain on mies, joka on kiinnostunut autoista tai kuntosaliharjoittelusta, ensihoitajamies kertoo.

– Käytän hyvin harvoin sanaa toksinen, mutta jos joku on toksista, niin se oli sitä. Kaikenlainen herkkyyden osoittaminen katsotaan heikkoudeksi, ensihoitajan työt pelastuslaitoksella jättänyt mies kuvailee.

Kyseisen miehen mukaan oma paikka työyhteisössä piti ansaita ja sen sai käyttäytymällä samalla tavalla kuin muut.

– Se oli jopa klaanimaista meininkiä, että me ollaan pelalla töissä, me ollaan kovia tyyppejä. Mikään ei tunnu miltään. Mikä työnohjaus, mitä homojen hommaa se on.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Virka-avun pyytäminen on heikkous

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ylen haastatteluista käy ilmi, että tunteiden näyttäminen on yhä tabu pelastustoimessa ja ensihoidossa. Ensihoitajanainen kertoo, että kollegoilta tulee arvostelua, jos työtehtävissä säikähtää esimerkiksi väkivallan uhkaa.

– Jos vaikka huikkaa virveen, että tarvii poliisia, niin heti se on hätääntymistä. Että pitää tottua siihen, että saattaa tulla nyrkistä ja jos et kestä, niin vaihda alaa.

Haastateltavien mukaan joillakin ylemmyydentunne on johtanut siihen, että työtehtävillä kohdellaan alentuvasti esimerkiksi muita terveydenalan ammattilaisia kuten kotihoidon työntekijöitä.

Ensihoitajana toiminut Olli kuvaa ongelmaa jumaluuskompleksiksi. Hänen mukaansa se vaikutti myös siihen, ettei jälkipuintiin hakeuduttu, kun mikään ei saanut tuntua miltään.

– Se oli hyväksytty kulttuuri, että mehän ollaan ensihoitajia, jumalasta seuraavia.

Viime vuosina alalla on kuitenkin yhä enemmän järjestetty työntekijöille jälkipuinteja eli debriefingejä traumaattisten työtehtävien jälkeen.

Osa haastateltavista kiittelee vuolaasti sitä, kuinka hyvin työnantaja nykyisin järjestää jälkipuinteja. Osa puolestaan oli sitä mieltä, että siinä on yhä petraamista.

– Se on parantunut tosi paljon. Jos nuori ihminen kuolee tai on paha onnettomuus, niin tosi helposti määrätään välittömästi jälkipuinti pidettäväksi. Jos on itse kokenut väkivallan uhkaa tai lääpitty potilaan toimesta, niin sitä pitäisi osata sitten itse pyytää, ensihoitajana työskentelevä nainen kuvaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Miehisyyden viimeinen linnake

Pelastustoimi on ala, jota on pitkään rakennettu miesten ehdoilla.

– On puhuttu jopa miehisyyden viimeisestä linnakkeesta, pelastustoimen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän koordinaattori Mira Leinonen kuvailee.

Leinonen työskentelee pelastusylitarkastajana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa ja on myös Pelastusalan naiset ry:n puheenjohtaja.

Pelastustoimessa on isoja puutteita siinä, että miehille ja naisille tarjottaisiin yhtä hyvät työtilat, varusteet ja palkka, kertoo Leinonen.

Monet paloasemat on rakennettu aikana, jolloin alalla oli pelkkiä miestyöntekijöitä. Kaikkialla ei ole vieläkään miehille ja naisille eroteltuja puku- ja lepohuoneita.

Suomessa ei myöskään ole naispelastajille edes omia suojavarusteita, jotka suojaisivat heitä paremmin hengenvaarallisissa työtehtävissä.

– Britanniassa asia korjattiin vuonna 1996, kun mies- ja naispelastajaan osunut samanlainen pistoliekki surmasi naisen, mutta ei miestä. Varusteet suojasivat miehen henkeä paremmin, Leinonen kertoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Alan tasa-arvoon liittyviä epäkohtia on selvitetty nyt ensimmäistä kertaa syksyllä julkaistavaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoimintaohjelmaan. Ennen sitä monet tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovat olleet hämärän peitossa.

Ennen sitä ei tiedetty edes paljonko naisia on alalla.

Leinosen mukaan alan monimuotoistuminen on elintärkeää. Pelastajia valmistuu vuosittain 138 henkeä, mutta tämän lisäksi suurten ikäluokkien eläköityessä pelastajia tarvitaan noin tuhat ylimääräistä vuoteen 2030 mennessä.

– Mielikuva, jotta pärjää tällä alalla on se, että pitäisi olla 25-vuotias valkoihoinen, puolialaston, ylävartalo öljyttynä täysin tunteita vailla oleva henkilö, joka tositilanteessa toimii kuin robotti. Se kiteyttää kaiken, minkä haluaisin tällä toimialalla muuttaa, Leinonen naurahtaa.

Tällä hetkellä pelastustoimessa työskentelee esimerkiksi hyvin vähän maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Leinosen mukaan juuri Britanniassa ollaan paljon pidemmällä siinä, että pelastustoimen henkilökunta edustaa väestöpohjaa, jolle palveluita tehdään.

Rasistista kohtelua työpaikalla

Seinäjokelainen Terence Sam kertoo, ettei ole mikään salaisuus, että hän on kokenut rasismia sekä pelastuslaitoksella virassa ollessaan että sopimuspalokunnassa.

Siksi hän uskaltaa puhua asiasta omilla kasvoillaan ja nimellään.

Sam on ollut mukana sopimuspalokuntatoiminnassa 17-vuotiaasta lähtien sekä työskennellyt aiemmin palomestarina Pohjanmaan pelastuslaitoksella. Nykyisin Sam työskentelee paloturvallisuusalan konsulttina.

– Se kielenkäyttö oli todella ala-arvoista, Sam sanoo.

Kerran sopimuspalokunnan hälytystehtävällä räjähti polttoainetynnyri konesuojassa. Kun hän ja monet muut syöksyivät maahan turvaan, vakituinen palomies kommentoi kovaan ääneen tilannepaikalla naureskellen: “näittekö kuinka neekeri lensi äsken”.

Erään kerran paloaseman kahvipöydässä keskusteltiin maahanmuutosta. Tässä yhteydessä pelastuslaitoksen virassa oleva työntekijä harmitteli, että luopui metsästyksestä ja myi aseensa.

– Se tuntui uhkaavalta, Sam toteaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Rasistisen puheen työpaikalla mainitsee yli puolet Ylen haastateltavista. Maahanmuuttajataustaisista henkilöistä käytetään alentavia termejä usein keikalle lähdettäessä tai sieltä palatessa.

Haastateltavien mukaan solvaava puhe kohdistuu myös seksuaalivähemmistöihin. Yhdellä haastateltavalla se oli vaikuttanut siihen, ettei hän paljastanut työpaikalla olevansa homoseksuaali.

– Jos kuuntelet päivät pitkät homovitsejä kahvipöydässä, niin ei sitä uskalla tuoda esiin. Se on varma kiusaamisen ja naljailun aihe, ensihoitajana työskennellyt mies kertoo.

Hänen ensihoitajavuosistaan on jo lähes 14 vuotta ja hän toivoo alan jo muuttuneen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että muutos on erittäin hidasta.

Keskustelua seksuaalivähemmistöjen asemasta yritettiin nostaa esiin Palopäällystöpäivillä ensimmäisen kerran vuonna 2019. Paikalla läsnäollut henkilö muistaa kuitenkin, että paneelikeskustelun tunnelma sai oudon käänteen heti alkuunsa, kun katsojat saivat osallistua keskusteluun lähettämällä viestejä näytölle.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kyseinen henkilö on sopimuspalokuntalainen, joka harjoittelee säännöllisesti alueensa pelastuslaitoksen kanssa. Hän on avoimesti kertonut homoseksuaalisuudestaan.

– Se on jatkuvaa se homoläppä, on homokoppia ja homopenkkiä. En jaksa ihan joka kerta puuttua ja kipuilen sen kanssa. Nämä arvot pitäisi jalkauttaa ylhäältä alas, ettei yksittäisen jäsenen tarvitsisi puolustamassa omaa olemassaoloaan.

Terence Sam sanoo suoraan, että pelastuslaitoksen työkulttuurissa on paljon korjattavaa.

– Rasismia, syrjintää, seksuaalista häirintää. Näitä asioita ihan oikeasti tapahtuu. Juhlapuheissa kerrotaan, kuinka inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti tehdään asioita ja ollaan tasa-arvoisia ja rasismia ei suvaita. Höpönpöppö! Todellisuus ei ole sitä, Sam toteaa.

Sam painottaa, että hän koki tekevänsä pelastuslaitoksella merkityksellistä työtä ja on edelleen palokuntatoiminnassa mukana. Virassa ollessaan alan epäkohdat ja työn kuormittavuus saivat kuitenkin vaihtamaan työpaikkaa.

– Vaikka rakastin sitä työtä ja se oli minulle tärkeää, niin ei sitä halua millä hinnalla hyvänsä tehdä.

Pohjanmaan pelastuslaitos ei halua kommentoida yksittäisen henkilön kertomusta, mutta pahoittelee kokemusta rasismista.

– Rasismi, syrjintä tai seksuaalinen häirintä ovat sellaisia asioita, joissa puuttumiskynnys on matala. Asioiden käsittelemisen avoimuus ja ilmoitusten teko on tärkeä osa niiden kitkemiseksi työyhteisöstä pois. Muuten asiaan on varsin vaikea puuttua ja korjata sitä, pelastusjohtaja Tero Mäki kommentoi Ylelle.

Rakas ammatti monelle

Ylen haastateltavien puheesta kuuluu usein se, kuinka työ pelastusalalla ja ensihoidossa on parhaimmillaan äärimmäisen tärkeää ja merkityksellistä. Myös työyhteisö on hienoimmillaan valtava voimavara.

– Näistä huolimatta tykkään työskennellä pelastuslaitoksilla. Se yhteisöllisyys ja veljeys, ja se, että ollaan kuin yhtä perhettä. Siinä on jotain sanoinkuvailemattoman voimaannuttavaa, mahtavaa ja turvallista, reilut neljä vuotta alalla ollut ensihoitajanainen luonnehtii.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Moni haastateltava korostaa, etteivät kaikki työpaikalla käyttäydy huonosti eikä ongelma kosketa kaikkia vuoroja työpaikalla.

Siitä huolimatta moni on huolestunut siitä, kuinka toimintakulttuuri näyttää periytyvän työpaikalla sukupolvelta toiselle. Erityinen huoli on siitä, kuinka altavastaavan asemassa opiskelijat tai uransa juuri aloittaneet ovat häirintätilanteissa.

– Kun sitä pidetään hyväksyttävänä työyhteisössä, niin sehän leviää kuin syöpä. Kun motivoitunut parikymppinen opiskelija tulee töihin, sehän imaisee kaiken mitä siellä työelämässä on. Tätä pitäisi ruveta tosi vahvasti leikkaamaan pois, ensihoitajana työskennellyt Olli kuvaa.

Joillekin ensihoito ja pelastustoimi on ollut unelma-ammatti, joista on haaveillut pitkään. Osa näistäkin ihmisistä on kuitenkin päätynyt luopumaan työstään.

– Itsekin aloitin 11-vuotiaana vapaapalokunnan nuoriso-osastossa ja ehti tulla 22 vuotta palokuntaelämää täyteen. Todella surullista, sillä se oli unelmien täyttymys, kun pääsin pelastusopistoon. Sen jälkeen kaikki unelmat romuttuivat siitä, kun selvisi kuinka paska paikka pelastuslaitos on.

Palopäällystössä työskennellyt nainen työskentelee nyt uudella alalla.

– Tykkäsin siitä työstä ja koin, että omalla työllä oli merkitystä, kun pystyin auttamaan ihmisiä, mutta en ole päivääkään katunut että lähdin pois.

Erityisesti kesällä Instagramiin ilmestynyt Emergencyservicestoo-tili herätti monet miettimään toimintakulttuuria ja miten sitä voisi itse muuttaa. Tilin seurauksena liitot ja monet pelastuslaitokset lausuivat julkisuudessa, kuinka alalla on “nollatoleranssi häirinnälle”.

Ainakaan Minnaan lausunnot eivät tehneet vaikutusta.

– Nyt on vakava itsereflektion paikka ihan kaikilla pelastusalan työntekijöillä palomiehestä pelastusjohtajaan asti sukupuolesta riippumatta. Ongelma ei tule häviämään jos tälle ei aktiivisesti tehdä jotain. Ei kai ole tarkoitus, että auttajat väsähtää. Kuka sitten auttaa?

Osa kertoo seuranneensa pettyneenä, etteivät kaikki pelastuslaitokset ole edes julkisesti tuominneet häirintää. Aihepiiriin on työyhteisössä suhtauduttu jopa huvittuneesti.

– Jatkuvasti heitetään vitsiä aiheesta ”tuleekohan tästäkin nyt joku me too -juttu”, ensihoitajamies kertoo.

Mies kertoo yrittäneensä käydä keskustelua työkavereiden kanssa naisten ja miesten välisistä valta-asetelmista ja siitä, miksi joku voi kokea turvattomuutta samassa valmiushuoneessa nukkumisesta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Sain kuulla olevani akka ja että “palokunta on mennyt pilalle, kun tamponiroskikset tulivat”.

Eräs palopäällystöön kuuluva nainen toivoo, että häirintää harrastavat pohtisivat asiaa omalle kohdalleen.

– Se kysymys, jonka haluaisin sanoa koko alalle: miten haluaisit itse tytärtäsi kohdeltavan? Haluaisitko tyttäresi persettä arvioitavan työpaikalla ja hänen olevan limaisten juttujen kohde?

Myös toinen, nyt jo alaa vaihtanut ensihoitajanainen tiivistää ajatuksensa yhteen kysymykseen.

– Sitä kasvoi siihen, että palokuntahuumoriin kuuluu, että pitää kestää karskia ja epäasiallista puhetta. Mutta miksi sen pitäisi olla siellä enemmän sallittua kuin muilla työpaikoilla?

Pelastustoimen ja ensihoidon häirintää käsitellään keskiviikon A-studiossa Yle Areenassa ja TV1:llä kello 21.05. Keskustelemassa aiheesta ovat pelastustoimen tasa-arvo- ja yhdenmukaisuustyöryhmän koordinaattori, Etelä-Suomen aluehallintoviraston pelastusylitarkastaja Mira Leinonen ja Pohjois-Karjalan pelastusjohtaja Markus Viitaniemi.

Juttua korjattu kello 9.06: Yhdenmukaisuustyöryhmä korjattu yhdenvertaisuustyöryhmäksi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.