Susihavaintojen määrä räjähti Lapissa, porovahinkoja ilmoitettu pian 250 – "Enemmän kuin koskaan elämäni aikana", sanoo vahinkotarkastaja

Tänä vuonna Lapissa on tehty susihavaintoja elokuun alun ja lokakuun puolivälin aikana yhteensä 44. Ero viime vuoteen on huomattava. Silloin vastaavana aikana havaintoja tehtiin yhteensä kuusi.

Susihavainnot ovat moninkertaistuneet Lapissa – myös poroja joutuu petojen saaliiksi yhä enemmän
Susihavainnot ovat moninkertaistuneet Lapissa – myös poroja joutuu petojen saaliiksi yhä enemmän

Susihavainnot ja -vahingot ovat moninkertaistuneet tänä vuonna Lapissa. Havaintoja on tehty jo lähes puolensataa ja pelkästään havaintojen ydinalueella Sodankylässä petojen hävittämäksi on ilmoitettu joutuneen yli 200 poroa.

– Yllättävän paljon on löytynyt raatoja. Ei minun aikana ole näin paljon löytynyt koskaan. Ja kuinka paljon lie niitä, mitkä jäävät löytymättä, sanoo Lapin paliskunnan poroisäntä Antti Äärelä.

Tähän mennessä paliskunnan alueella noin 50 poroa on löytynyt pedon, todennäköisesti suden, tappamana. Hän laskee että rahassa se on noin 70 000–80 000 euron menetys.

Raatoja tulee metsässä vastaan nyt liki päivittäin.

– Kun alkoi ensimmäiset lähetintutkaporot löytyä raatona, niin tiesi alkaa siltä seutuvilta etsimään raatoja ja kuuntelemaan korppia, Äärelä sanoo.

Antti Äärelä asuu perheineen Vuotsossa. Sylissä Arvi Äärelä. Kuva: Jarmo Siivikko / Yle

Vahinkotarkastajalla kiireisin vuosi ikinä

Petojen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja tarkistaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen, Sodankylässä Pirjo Vattulainen. Hänellä on ollut vahinkotarkastusten osalta työuransa kiireisin vuosi.

– Susivahinkoja on enemmän kuin koskaan muistan elämäni aikana. Tämä on poikkeuksellinen vuosi. Kesäkuun alussa tuli ensimmäinen ilmoitus suden tappamasta porosta ja niitä on sen jälkeen piisannut.

Vuoden alusta alkaen Sodankylässä on ilmoitettu 239 vahinkoa. Niistä Vattulainen on tarkastanut 77, ja vain yhden kohdalla ilmoitus hylättiin. Petovahinkoilmoituksia tulee kuntaan tälläkin hetkellä runsaasti.

– Nyt on erotukset menossa, ja niissä löytyy elossa olevia raadeltuja poroja. Niiden osalta eläinlääkäri toteaa vahingon, Vattulainen sanoo.

Vahinkotarkastuksessa tutkitaan tarkasti pedon jättämät jäljet poronraadossa, sekä maastossa.

– Useammassa tarkastuksessa Koitelaisessa löytyi raadoista eri kokoisia kulmahampaiden purentajälkiä. Myös maastosta löytyi kahdet eri kokoiset tassunjäljet. Muuten vahingot ovat olleet samankokoisen eläimen tekemiä, Vattulainen kertoo.

Tällainen mahdollisesti suden tappaman poron raato löytyi viikonloppuna Sodankylästä Lokan pohjoispuolelta. Lähistöltä löytyi myös toinen poronraato. Kuva: Antti Heikinmatti / Yle

Pyyntiluvat viidelle sudelle

Lapin paliskunnan syksyn kolmessa erotuksessa on tullut vastaan paljon vasattomia vaatimia ja emättömiä vasoja. Raatoja on löytynyt koko paliskunnan alueelta, Kittilän rajalta Venäjän rajalle saakka.

Paliskunta on saanut Suomen riistakeskukselta luvan yhden suden pyyntiin poikkeuskeinoin, mutta vielä siihen ei ole ryhdytty. Metsästykseen vaaditaan jäljestämisessä auttavaa lunta.

– Kyllä tämä teetättää ylimääräistä hommaa. Melko kallistakin hommaa, kun omasta pussista menee kaikki kulut, Äärelä sanoo.

Lapin paliskunnan lisäksi samaa susiongelmaa on muuallakin.

Oraniemen paliskunta Sodankylässä on saanut tässä kuussa luvan kahden suden pyyntiin. Syyskuussa vahinkosusia oli lupa jahdata Orajärven lisäksi myös Kemin-Sompion paliskunnan alueella, mutta kumpikaan jahti ei tuottanut tulosta.

– Yhtään sutta ei ole saatu kaadettua tähän mennessä, erikoissuunnittelija Saana Harju Lapin riistakeskuksesta vahvistaa.

Yhteensä Lapissa on tänä syksynä annettu siis viisi lupaa suden kaatamiseen. Osassa pyynnin määräaika on kulunut jo umpeen, ja paliskunnista haetaan uusia lupia.

Susihavainnot ovat keskittyneet Sodankylään Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden liepeille ja eteläpuolelle. Kuva: Tommi Pylkkö / Yle, lähde: Luonnonvarakeskus

Havaintomäärä moninkertaistui viimevuotisesta

Myös tilastot näyttävät vahvistavan, että susia on Lapissa aiempaa enemmän. Tänä vuonna Lapissa on tehty susihavaintoja elokuun alun ja lokakuun puolivälin aikana yhteensä 44.

Ero viime vuoteen on huomattava. Silloin vastaavana aikana havaintoja tehtiin vain kuusi.

Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola sanoo että Lapissa havaintomäärän kasvun taustalla voi olla myös se, että susihavaintoja kirjataan nyt aktiivisemmin kuin aiemmin

Luonnonvarakeskus Luke kerää susihavaintoja Tassu-tietojärjestelmään. Sinne havaintoja kirjaavat suurpetoyhdyshenkilöt kansalaisten ilmoitusten perusteella. Havaintoja seuraa myös muun muassa Suomen riistakeskus.

– Kun arvioidaan lupaa useamman suden kaatoon, niin vahinkojen lisäksi Tassu-kirjaukset ovat tärkeitä. Luvan harkitsija, eli riistakeskus voi käydä läpi kirjauksista, että onko siellä susilauma vai ei, Kojola sanoo.

Poronhoitoalueella on kuitenkin paljon harvempi havainnoitsijaverkosto kuin muualla Suomessa.

Tänä syksynä Lapin havainnot ovat keskittyneet Sodankylään tekojärvien seuduille sekä Sallan ja Savukosken rajamaille.

– Vuodesta toiseen havaintojen määrä vaihtelee, mutta etenkin Lokka-Porttipahta -alueelle on nyt sattunut paljon havaintoja, Kojola sanoo.

Sodankylässä ei ole Kojolan mukaan tehty havaintoja susilaumoista, mutta kahdesta sudesta on yksi havainto. Muut havainnot ovat yksittäisistä susista. Lapissa on tehty vain yksi laumahavainto, Sallassa.

Lapin susien määrä tarkentuu Kojolan mukaan tarkemmin talven aikana.

– Se selviää loppusyksyn ja alkutalven aikana. Jälkiä seuraamalla pystytään arvioimaan mahdollisen lauman koko.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella susitilanteesta Yle Tunnuksella 22.10. kello 23 saakka.

Lue lisää: