Kapellimestari Risto Hiltunen on kuollut

Risto Hiltusella on merkittävä rooli Yleisradion historiassa. Hiltunen oli TV2:n musiikkiohjelmien pitkäaikainen kapellimestari.

Risto Hiltunen tuli yleisölle tutuksi muun muassa Tuttu Juttu -ohjelman pianistina ja tuomarina. Kuva on otettu Tohlopin TV2:n studiolla elokuussa 1994. Kuva: Arja Lento

Säveltäjä, kapellimestari Risto Hiltunen on kuollut. Hän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Tampereella sunnuntaina. Hiltusen poismenon vahvisti Ylelle hänen tyttärensä.

Risto Hiltunen tunnetaan parhaiten TV2:n musiikkiohjelmien kapellimestarina ja pianistina. Hän oli valmistunut Sibelius-Akatemiasta kirkkomusiikin linjalta 1970-luvun alussa ja aloitti Yleisradion vakituisena työntekijänä vuonna 1975.

Hiltunen on säveltänyt musiikkia lukuisiin elokuviin ja televisiosarjoihin kuten Reinikainen sekä Sisko ja sen veli. Myös lukuisat TV2:n ohjelmien tunnusmusiikit ovat hänen säveltämiään.

Hiltunen oli pianistina muun muassa vuosia TV2:lla pyörineessä Tuttu Juttu -viihdeohjelmassa. Hänen johtamansa lauluyhtye Hiltuset puolestaan esiintyi lukuisissa television musiikkiohjelmissa 1970-luvun puolivälistä lähtien.

Risto Hiltunen oli syntynyt vuonna 1945 ja oli kuollessaan 76-vuotias. Häntä jäivät kaipaamaan kaksi tytärtä ja kaksi lapsenlasta.