Tutkijat kaipaavat punkkihavaintoja myös ilmojen kylmetessä

Etelä-Suomen rannikkoseutujen lämpö ja runsas kosteus saavat punkit liikkumaan edelleen. Omat havainnot voi yhä ilmoittaa punkkilive.fi-palveluun.

Leuto sää ja kosteus pitävät puutiaiset liikkeellä edelleen. Kuvituskuva. Kuva: Miikka Varila / Yle

Kansalaiset tekivät kesäkuukausina puutiaishavaintoja ahkerasti. Huippulukemista havaintojen määrä on syksyllä vähentynyt selvästi, mutta etenkin Etelä-Suomen rannikkoseuduilla leuto sää ja runsas kosteus pitävät punkit vieläkin liikkeessä, kerrotaan Turun yliopiston tiedotteessa.

Puutiaisten esiintyvyyttä selvittävät tutkijat toivovat kansalaisilta ilmoituksia puutiaishavainnoista Punkkilive-verkkopalveluun (siirryt toiseen palveluun), vaikka ilmat ovatkin kylmenemässä.

– Puutiaisia esiintyy edelleen varsinkin eteläisimmissä osissa Suomea. Kylmien säiden myötä puutiaiset vähenevät selvästi, mutta jos talvi on leuto, voi niitä satunnaisesti esiintyä jopa talvikuukausina, genetiikan yliopistonlehtori Eero Vesterinen sanoo.

Kylmän ajan liikehdintä kiinnostaa tutkijoita

Tällä hetkellä tutkijoita kiinnostaa etenkin puutiaisten kylmän ajan esiintyvyys. Kansalaisilta toivotaan aktiivista havaintojen ilmoittamista myös syys- ja kevätkuukausina. Tutkijoille kansalaisten raportoimat havainnot ovat merkittävä apu.

– Kansalaisten ilmoittamien havaintojen avulla voimme seurata puutiaisten esiintyvyyttä kaikkialla Suomessa. Pelkästään tutkijavoimin emme pystyisi keräämään näin kattavasti tietoa. Nyt olemme erityisen kiinnostuneita, miten paljon puutiaisia esiintyy eri alueilla myöhään syksyllä, varhain keväällä ja jopa talvikuukausina, biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari Sääksjärvi sanoo.

Puutiaiset ovat viime vuosina levinneet yhä laajemmille alueille ja yhä pohjoisemmas. Samalla puutiaisten levittämiä tauteja esiintyy yhä enemmän eri puolilla Suomea. Tästä syystä uusien riskialueiden tunnistaminen on entistä tärkeämpää.

– Kesällä tehtiin yllättävän runsaasti puutiaishavaintoja esimerkiksi Oulun, Kemin ja Rovaniemen seuduilla sekä muualla Etelä-Lapissa. Kansalaisten Punkkiliveen aktiivisesti ilmoittamat havainnot ovat jo antaneet meille tärkeää tietoa puutiaisten levinneisyydestä etenkin Pohjois-Suomessa, Sääksjärvi kertoo.

Jo 72 000 raportoitua havaintoa kansalaisilta

Turun yliopiston tutkijat ovat toukokuusta alkaen keränneet kansalaisten puutiaishavaintoja kaikille avoimessa Punkkilive.fi-palvelussa, jonka tutkijat ovat kehittäneet yhteistyössä Pfizerin kanssa. Kaikkiaan Punkkiliveen on saatu jo yli 72 000 raportoitua puutiaishavaintoa eri puolilta Suomea. Kävijöitä sivustolla on vieraillut yli 266 000.

Omat puutiaishavainnot voi ilmoittaa helposti selainpohjaiseen punkkilive.fi (siirryt toiseen palveluun)-palveluun puhelimella vaikka heti havaintopaikalla. Havainto raportoidaan Suomen kartan avulla, ja ilmoittaminen vie aikaa vain muutaman minuutin.

Punkkilivessä voi myös seurata eri alueilta ilmoitettuja puutiaishavaintoja kuluneen viikon, kuukauden tai koko vuoden ajalta.

Lue lisää: