Keski-Suomessa keskiviikkona useita ulosajoja – päivystävän palomestarin mukaan osa autoilijoista on ollut liikkeellä kesärenkailla

Ajokelissä on ollut keskiviikkona eri puolilla Keski-Suomea isoja eroja. Osassa maakuntaa lunta on jäänyt maahan useita senttejä ja erityisesti sohjo on vaikeuttanut tieliikennettä.

Jyväskylässä satoi keskiviikkona aamukahdeksan aikaan vettä ja räntää. Tienpinta oli Rantaväylällä sula ja märkä. Kuva: Heli Kaski / Yle

Keski-Suomessa on sattunut keskiviikkona aamun ja päivän aikana kymmenkunta ulosajoja liukkaassa ja sohjoisessa kelissä, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitokselta päivystävä palomestari Samuel Leppämäki.

Leppämäen mukaan ainakin osa autoilijoista on ollut liikkeellä kesärenkailla.

Onnettomuuksissa on vältytty henkilövahingoilta.

Esimerkiksi Saarijärvellä aamukahdeksan jälkeen henkilöauto päätyi risteyksestä suoraan ojaan. Autossa oli äiti ja neljä lasta.

Multialla tila-auto suistui penkan puolelle ja Jyväskylän Tikkakoskella auto luisui risteyksen yli ojaan.

Päivällä Viitasaarella Kokkolantiellä rekka suistui ojaan ja Nelostiellä Oravasaaressa ohitustilanteessa tapahtui pieni kolari. Toinen auto vaurioitui siinä hinauskuntoon.

Päivystävän palomestarin mukaan ajokelissä on ollut keskiviikkona isot erot eri puolilla maakuntaa.

Tikkakosken pohjoispuolella sade tuli keskiviikkona aamulla monin paikoin lumena. Jyväskylän korkeudella maahan ei ole juuri lunta kertynyt.

Ilmatieteen laitokselta kerrottiin aamusta, että erityisesti Suomen itä- ja pohjoisosiin on odotettavissa huono tai erittäin huono ajokeli sadealueen levitessä vähitellen koko maahan.

Varoitus huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä annettiin myös maan keski- ja pohjoisosiin. Ajokeli on ollut monin paikoin Keski-Suomessa huono lumi- tai räntäsateen sekä sohjoisten teiden takia.

Sää jatkuu tulevinakin päivinä epävakaisena matalapaineen siirtyessä kohti itää.

Huomeniltana seuraava matalapaineen alue saapuu maan etelä- ja keskiosaan, jossa on odotettavia runsaita sateita.

Päivitetty juttuun tietoja päivällä tapahtuneista onnettomuuksista kello 15.47

Lue myös: