Enontekiön Karesuvannon koulu ja päiväkoti väistötiloihin mahdollisesti jo tammikuussa

Vuokrattava uudisrakennus voitaisiin kunnan mukaan pystyttää nykyisen koulun läheisyyteen vain muutamissa viikoissa.

Karesuvannon vanhempainyhdistyksen mukaan koulussa on kärsitty huonosta sisäilmasta jo vuosia. Arkistokuva. Kuva: Marianne Ketola / Yle

Enontekiön Karesuvannon koululle ja päiväkodille halutaan rakentaa pikaisesti väistötilat. Tiistaina kokoontunut kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että koululle ja päiväkodille vuokrattaisiin kokonaan uudet väistötilat.

Vuokrattava uudisrakennus voitaisiin kunnan mukaan pystyttää nykyisen koulun läheisyyteen vain muutamissa viikoissa ja väistötiloihin siirryttäisiin heti tammikuussa.

Kunnanhallitus esittää väistötiloja varten ylimääräistä määrärahaa opetuksen ja varhaiskasvatuksen tämän vuoden budjetteihin. Tilanne on tarkoitus huomioida myös ensi vuoden talousarviossa.

Pysyvä koulurakennus olisi tarkoitus rakentaa vuonna 2024.

Karesuvannon vanhempainyhdistyksen mukaan koulussa on kärsitty huonosta sisäilmasta jo vuosia ja sieltä on löydetty terveydelle haitallisia yhdisteitä. Lapset saavat vanhempien mukaan huonosta sisäilmasta esimerkiksi päänsärkyä, nenäverenvuotoa, iho-oireita ja huimausta.

Vanhempainyhdistyksen mukaan koulurakennus on asetettu käyttökieltoon. Terveysviranomaisten mielestä terveisiin tiloihin tulisi siirtyä vuoden loppuun mennessä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.