Koronapotilaiden määrä pienessä kasvussa Keski-Suomessa – tehohoitokapasiteetin osalta ollaan kalkkiviivoilla

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ollaan huolissaan tehohoidon henkilökunnan riittävyydestä. Tilanteen pahentuessa muita leikkauksia voidaan joutua siirtämään.

Pitkään jatkunut koronatilanne on aiheuttanut jonoja. Tässä vaiheessa tehohoitopaikkoja vielä riittää. Kuvituskuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Keski-Suomessa koronapotilaiden sairaalahoidon tarve on edelleen pienessä kasvussa. Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että potilaita on tällä hetkellä alle 10. Potilaat ovat pääosin rokottamattomia.

Keski-Suomi on tällä hetkellä ilmaantuvuusluvun valossa maan toiseksi pahin koronapesäke Päijät-Hämeen jälkeen. Eilen raportoitiin 21 uutta tartuntaa.

Muita leikkaushoitoja ei vielä olla jouduttu siirtämään koronapotilaiden tieltä. Tilanteen pahentuessa niin voidaan kuitenkin joutua tekemään, arvioi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylihoitaja Heljä Lundgrén-Laine.

– Tehohoidon kapasiteetin kanssa tullaan olemaan vaikeuksissa. Ei sen vuoksi, että ei olisi paikkoja, vaan siksi että ei ole henkilökuntaa.

Lundgrén-Laine arvioi, että tilanne tulee vielä pahenemaan.

– Suurin kysymys on rokotukset. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että se on ainoa tie tästä pois ja elintärkeä kysymys täällä sairaalamaailmassa.