Kokeneet larppaajat kertovat, kuinka roolipelaaminen muuttaa omaa persoonaa: nykyään kaikki kuuntelevat hiljaa, kun Janina Kahela puhuu

Liveroolipelaaminen toimii myös poliittisen vaikuttamisen välineenä. Palestiinan tilannetta simuloivan larpin jälkeen valtaosa pelaajista koki ymmärtävänsä nationalismia aiempaa paremmin.

Janina Kahela istuu pöydän ääressä, joka on täynnä taikakoulularin rekvisiitta. Ville Miettinen seisoo taustalla liitutaulun vieressä. He ovat pukeutuneet rooliasuihinsa.
Ville-Eemeli Miettinen ja Janina Kahela ovat osallistuneet satoihin larppeihin. Miettinen pelasi Lahdessa syyskuussa järjestetyssä taikakoulularpissa artefaktien lehtoria ja Kahela koulun rehtoria. Kuvaus ja editointi: Janne Nykänen / Yle

Yli 100 vuotta vanha vuokrahuvila Vesijärven rannalla Lahdessa on muuttunut Lyronin Esoteeriseksi Akatemiaksi. Se on maaginen yliopisto 1950-luvun Ranskassa.

Paikalla on 50 larppaajaa eri puolilta Suomea. Viikonlopun ajaksi he asettavat omat persoonansa syrjään ja muuttuvat hahmoiksi: taikakoulun oppilaiksi ja opettajiksi, joilla on oma tunne-elämä ja henkilöhistoria. Jokainen pelaaja voi teoillaan vaikuttaa pelin käänteisiin ja lopputulemaan.

33-vuotias Janina Kahela on larpin pelinjohtaja. Hän koordinoi hahmoja ja pitää maailman koossa.

– Kaksi pelaajista toivoi hahmoilleen sisaruskitkaa. Yhdistin heidät ja annoin raamit riidan syille, Kahela valottaa pelinjohtajan tehtävää.

Janina Kahela järjestää larppeja myös lapsille. Moni ujo, ehkä kiusattukin lapsi on löytänyt harrastuksen kautta kavereita, joilla on samoja mielenkiinnon kohteita. Kahela uskoo, että lapset uskaltavat hahmojen kautta tuoda itsestään esiin piirteitä, joita he koulussa kätkevät. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Yli puolet elämästään larpannut Kahela kertoo, että immersiivisissä larpeissa pelaajan keho tuntee hahmonsa tunteet aidosti. Jos hahmo onnistuu jossain, kehossa hyrräävät endorfiinit. Samalla tavalla keho vuodattaa kyyneleitä, kun hahmo suree.

Voimakkaimmillaan pelikokemus voi jopa muuttaa arkiminän maailmankuvaa tai ainakin lisätä ymmärrystä toisin ajattelevia kohtaan. Äärimmäinen esimerkki voisi olla rasistisen hahmon pelaaminen.

– Hahmoissa joutuu miettimään, miksi he tekevät niin kuin tekevät. Jos pelaan hahmoa joka suhtautuu pahansuovasti toisiin, joudun pohtimaan, mitkä hahmon kokemukset ja palat menneisyydessä aiheuttavat käyttäytymisen, Janina Kahela sanoo.

Entä jos vieras kansa miehittäisi Suomen?

Vieraaseen maailmaan astuminen larpissa voi toimia poliittisen vaikuttamisen välineenä.

Ville-Eemeli Miettinen osallistui 2016 Halat hisar -peliin. Halat hisar oli suomalaisten ja palestiinalaisten roolipelaajien yhteistuotanto, joka pelattiin Suomessa kahdesti.

Larppi kirjoitettiin vaihtoehtoiseksi historiaksi, jossa ugrilainen kansa on miehittänyt Suomen ja suomalaiset elävät arkeaan miehityshallinnon lujassa otteessa. Peli simuloi Palestiinan ja Israelin tilannetta.

Miettisen pieni avustajan rooli oli olla keksityn Uralin puolustusvoimien sotilas. Larpissa sotilaat pitivät yllä miehittäjähallinnon tiukkaa kuria muun muassa järjestämällä tupatarkastuksia ja huolehtimalla, että kantasuomalaiset noudattavat ulkonaliikkumiskieltoa.

– Olin kasvoton pahis. Vaikka roolini oli kiusata, töniä ja pomottaa pelin hahmoja, en siitä itse tietenkään nauti. Se oli henkisesti rankkaa.

Larpin tunneheittäytyminen vaatii paljon luottamusta kanssapelaajiin, Ville-Eemeli Miettinen sanoo. Verisimpiä riitoja on helpointa pelata parhaiden ystävien kanssa. Voimakas kohtaus puretaan vastapelaajan kanssa pelin jälkeen keskustelemalla. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Larpin jälkeen pelaajat keskustelivat, miltä kohtaukset tuntuivat. Sotilashahmo opetti satoihin larppeihin osallistunutta Miettistä ymmärtämään Israelin ja Palestiinan tilannetta monisävyisemmin.

– Ymmärrän sosiaalista painetta ja kaoottisia tilanteita. Ihminen on harvoin julma itsensä iloksi, ja aikeet ovat usein hyväntahtoiset tai neutraalit.

Halat hisariin osallistui myös Jyväskylän yliopiston tutkijatotohtori Jonne Arjoranta. Hän pelasi alistetun suomalaisvähemmistön edustajaa. Arjoranta kokee, että hänen suhtautumisensa nationalismiin on pelin jäljiltä monitahoisempaa ja hienovaraisempaa.

Larpissa pääsee kiinni kysymykseen, miltä itsestä tuntuisi hahmon tilanteessa. Jos väkivallalla uhkaava sotilas tulee, ja olen itse voimaton, miten reagoin?

– Dokumenttielokuva Palestiinasta sisältää paljon faktaa, mutta kokemus arkisista tilanteista ei välity samalla tavalla kuin larpissa, Arjoranta kuvailee.

Arjoranta kirjoitti yhdessä Itä-Suomen yliopiston tutkijan Sonja Pölläsen kanssa Halat hisarista tutkimusartikkelin (siirryt toiseen palveluun), joka julkaistiin viime kesänä.

Pelin reilusta 50 osallistujasta yli 70 prosenttia kertoi pelin jälkeen ymmärtävänsä nationalismia paremmin. Reilusti yli puolet sanoi larpin vaikuttaneen heidän poliittisiin mielipiteisiinsä.

Vuonna 2013 ja 2016 pelattu Halat hisar oli larppi, jossa Suomessa on samankaltainen tilanne kuin Palestiinassa. Pelin avulla haluttiin tutkia, millaisia kokemuksia oman kotimaan miehitystilanne aiheuttaa. Kuva on vuoden 2016 Halat hisarista. Kuva: Tuomas Puikkonen

Larppi opetti puhumaan yleisölle

Palataan velhokouluun 50-luvun Ranskassa. Larpin alettua pelin särkymistä varjellaan tarkoin. Myös paikalle saapunut Yle on kirjoitettu peliin mukaan. Edustamme velhomediaa.

Ville-Eemeli Miettinen ja Janina Kahela ovat vierailumme ajan omat itsensä. Larp-termein he ovat off-game.

Kahela pelaa yliopiston etäistä rehtoria, jota oppilaat pelokkaasti välttelevät. Miettinen on professori, yksi koulun opettajista.

Pelissä eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ja käsitellään sodan taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia. Löyhästi Harry Potter -kirjasarjaan pohjautuva fantasiamaailma antoi vapaat kädet tarinalle, joka ei ole oikeaan historiaan sidottu.

– Voimme keksiä, mitä velhomaailmassa tapahtui silloin. Emme joudu tarkistamaan jokaista yksityiskohtaa historiankirjoista, vaikka paljon niihin pohjaammekin, Kahela selittää.

Kun peli on ohi, täytyy hahmokin jättää. Silti larpin kokemukset ja kohtaukset voivat resonoida voimakkaasti pelaajan arkielämässä.

– Vuosia sitten pelasin erään ryhmittymän johtajaa. Pystyin hahmossa puhumaan monikymmenpäiselle yleisölle vakuuttavasti. Nyt koen pystyväni myös omana itsenäni puhumaan niin, että kaikki kuuntelevat ja ovat ihan hiljaa, Janina Kahela kertoo.