Sairaanhoitajan ei aina tarvitse olla empaattinen – Inka Häkkinen ratkaisee asiat järjellä, ja siksi hän keksi konkreettisen avun uupumukseen

Kun sairaalapäivystyksen työkaverit ympärillä irtisanoutuivat, Inka Häkkinen jäi ja päätti auttaa muita jäljelle jääneitä. Hän ei itse murru paineen alla, koska hän ajattelee sairaiden kipua toista kautta.

Sairaanhoitaja Inka Häkkinen kertoo koskettavimmasta potilaskohtaamisestaan
Sairaanhoitaja Inka Häkkinen kertoo koskettavimmasta potilaskohtaamisestaan

En tule tänne enää ikinä takaisin.

Ajatus käväisee keskussairaalan päivystyksessä sairaanhoitajana työskentelevän Inka Häkkisen mielessä kesken työpäivän. Päivä on painajainen.

Kollega itkee nurkan takana. Potilaita tulee sisään enemmän kuin poistuu. On liian vähän työntekijöitä siihen, että asiat tuntuisivat hallittavilta.

Eräs potilas antaa vielä suoran palautteen. Hän haukkuu Häkkistä huoraksi ja käskee hirttämään itsensä.

En tule enää ikinä takaisin.

Seuraavana päivänä Häkkinen saapuu taas sairaalaan valmiina töihin.

Tehyn selvitysten mukaan lähes 90 prosenttia sote-alalla työskentelevistä on harkinnut alanvaihtoa. Lähes puolet pohtii lopettamista viikoittain.

Häkkinen on työskennellyt nyt noin viisi vuotta Kymenlaakson keskussairaalan ympärivuorokautisessa päivystyksessä.

Vaikka hän vannoo välillä, ettei enää ikinä työnnä jalkojaan sairaanhoitajan kenkiin, jokin saa hänet aina palaamaan. Mikä?

Missä järki ja järjestys?

Kun Inka Häkkinen pohti urasuunnitelmiaan lukioikäisenä, mielessä oli oma isoäiti.

Perhe asui äidin lapsuudenkodissa Nurmijärvellä. Muistisairas isoäiti oli osa perhettä. Kun lukitut ovetkaan eivät pitäneet isoäitiä öisin kotona, oli hänen aika muuttaa palvelukotiin. Se opetti Häkkiselle, mikä on normaalia.

– Monille aikuisillekin ihmisille on nykypäivänä kamalan vierasta, että ihmiset vanhenevat ja sairastuvat. Ajatuksesta pyritään vain pääsemään eroon.

Häkkinen oli lukioikäisenä sitä mieltä, että hoivatyötä tehdään liikaa sydämellä. Missä tiede ja tutkimukseen perustuva hoito? Missä järki?

I can do better, voin tehdä paremmin. Inka Häkkisen tatuointi muistuttaa siitä, että koko ikänsä voi kehittyä. Kuva: Jasmina Kauta / Yle

Lopulta hän päätti opiskella geronomiksi, jotta voisi tuoda hoitoalalle enemmän järjestystä.

Häkkisen miehen opinnot veivät koko perheen Kouvolaan. Inka Häkkinen työskenteli yhdeksän vuotta kotihoidon esimiestehtävissä ja opiskeli vielä ylemmän geronomin ammattikorkeakoulututkinnon. Väliportaan esimiestyö oli koiranvirka, jossa vastaa kaikesta, mutta ei saa päättää mistään.

Kun lapsia oli syntynyt neljä, hajanainen unirytmi kutsui vuorotyöhön. Se löytyi Kymenlaakson keskussairaalan päivystyksestä sairaanhoitajaopintojen jälkeen.

Kuka auttaa heitä, jotka auttavat meitä?

Perheen kodin lipaston päällä on kolmet kehykset.

Kahdet pitelevät perhekuvia vuosien varrelta, mutta yhdet kehykset ovat uudet. Niissä on Queen Silvia Nursing Award -stipendi, joka on osoitettu Inka Häkkiselle Finnhelp-keskusteluapupalvelun kehittämisestä.

Häkkinen matkusti vastaanottamaan palkintoa Ruotsin kuninkaanlinnaan. Hän pääsi vaihtamaan muutaman sanan myös kuningatar Silvian kanssa.

– Emme enää siinä hetkessä keskustelleet hoitotyöstä. Keskustelimme kuningattaren rannekoruista, jotka oli tehty jokaiselle äidille tutuista hama-helmistä, Häkkinen kertoo huvittuneena.

Ruotsin kuningatar Silvian nimeä kantava palkinto myönnetään sairaanhoitajille tai sairaanhoitajaopiskelijoille, joilla on innovatiivisia keinoja kehittää ja parantaa hoitoalaa.

Sote-alan ammattilaisille tarkoitettu Finnhelp tarjoaa maksutonta lyhytkestoista keskusteluapua niille, jotka uupuvat töissä muita auttaessaan. Keskustelut ovat luottamuksellisia: mieltään saa purkaa mistä vain.

Uusi palvelu on ollut toivottu. Korona-aika on venyttänyt erityisesti sairaanhoidon ammattilaisten jaksamisen äärimmilleen. Kun työkseen auttaa muita, on hyvin hankalaa saada apua itselleen.

Häkkinen ei itse ole tarvinnut keskusteluapua, mutta hän tietää, että moni on työssään ahdistunut ja uupunut. Kun työkaverit jäävät sairauslomille päästäkseen irti töistä, pelkkä selkään taputtelu ei auta.

Finnhelp-palvelun takana on akuuttihoidon järjestö Finnem, joka pyrkii pitämään huolta akuuttihoidon ammattilaisten hyvinvoinnista.

Kun keväällä 2020 järjestön hallitus keskusteli koronan vaikutuksista työhyvinvointiin, ilmaan nousi konkreettinen ehdotus. Kun asiat ovat nyt väistämättä vaikeita ja on pakko jaksaa, on annettava edes mahdollisuus keskusteluapuun. Yksi hallituksen jäsenistä on Inka Häkkinen.

Ja näin päätettiin tehdä.

Kuningatar Silvia antoi Inka Häkkisen kunniadiplomin henkilökohtaisesti. Kuva: Queen Silvia Nursing Award / Yanan Li

Finnhelp toimi ensin pelkästään lahjoitusvaroin, ja silloin käyttäjiä oli noin 70. Nyt päivystyspalveluita tarjoava Laatupäivystys ja Kymsoten päivystys pilotoivat palvelua omalle henkilöstölleen. Tarkoituksena olisi saada palvelusta koko Suomen laajuinen, pysyvä apu sote-alan työntekijöille.

Palaute on ollut erinomaista. Keskiarvo palvelun hyödyllisyyttä arvioidessa on ollut 5 asteikolla 1–5.

Moni hoitaja on lähtenyt Häkkisen työpaikalta kokonaan uudelle alalle tai vaihtanut työpaikkaa, koska työmäärä on niin hallitsematon. Kymenlaakson keskussairaalan päivystyksessä on joskus niin paljon potilaita, että heitä joudutaan hoitamaan käytävillä.

Kiire ja resurssipula eivät kuitenkaan ole ainoat asiat, jotka voivat uuvuttaa. Päivystyksessä kohdataan ihmisiä, joihin sattuu ja jotka pelkäävät henkensä puolesta. Se vaatii hoitajalta tietynlaista lujuutta.

Empatia voi olla myös heikkous

– Kuolenko minä?

Kysymys on tuttu. Potilas tahtoo saada sairaanhoitajalta varmistuksen siitä, että kaikki järjestyy. Aina sitä ei voi antaa.

Kerran eräs mies joutui jatkotutkimuksiin tavalliseksi arvellun flunssan vuoksi. Keuhkokuvasta löytyi muutoksia, jotka viittasivat syöpään. Työikäinen mies oli täysin toimintakykyinen, mutta Häkkinen tiesi, että tarinan loppu tuskin olisi onnellinen.

Päivystykseen hakeutuu töihin tietynlaisia ihmisiä. Vastavalmistunut ei välttämättä kestä työtä, joka vaatii ongelmanratkaisukyvyn ja laajan tietotaidon lisäksi henkistä kanttia. Vastaan voi tulla mitä vain huorittelusta väkivaltaan ja potilaan kuolemaan.

Kun ihmisellä on palo hoitoalalle, hän usein välittää muista ja on valmis tuntemaan tuntemattomien tuskan. Se voi olla päivystystyössä heikkous.

Omat tunteet suojaan

Kun Inka Häkkinen tulee töihin, hän himmentää sydämen ja käynnistää aivot. Liialliselle empatialle ei päivystyksessä ole käyttöä. Somaattiset ongelmat hoidetaan tieteellä ja faktoilla, ei silittelemällä tai voivottelemalla.

Siksi Häkkinen pärjää. Hän luottaa siihen, että järki ja hänellä annettavissa oleva määrä inhimillisyyttä riittävät. Se on hänen työminänsä.

– Vitsailen aina, ettei minulla edes ole luontaista empatiakykyä. Kanssakäyminen ihmisten kanssa on luontevaa, mutta ei siihen tarvita liian syvää tunnetta. Se jää vapaa-aikaan.

Inka Häkkisellä ja hänen miehellään on neljä lasta. Perhe on se, joka saa syvät tunteet. Ennen iltavuoron alkua ehtii hyvin ottaa vastaan koulusta tulevat lapset. Kuva: Jasmina Kauta / Yle

Jokaisella saa olla oma tapansa käsitellä asioita potilaan kanssa. Valehdella ei saa.

Kun ei voi sanoa toiselle, että kaikki järjestyy, voi kertoa kaiken sen mitä tietää. Faktalla voi olla yllättävä vaikutus. Joskus edes huomisesta ei voi tietää, mutta hyvä verenpainearvo voi lohduttaa. Häkkinen kulkee potilaan kanssa hetken kerrallaan.

– Kerron, mitä tutkimuksia seuraavaksi tehdään ja autan yhden askeleen eteenpäin. Olen tavallaan onnekas, koska kohtaan potilaita vain sen lyhyen hetken. Ne raskaimmat sanat sanotaan myöhemmin.

Taakka on tehty jaettavaksi

Kymmeniä potilaita päivässä kohtaava sairaanhoitaja ei voi ottaa jokaisen ihmisen ongelmaa harteilleen. Siksi on tärkeää tietää, mitä hoitaa.

Jos kädessä on ammottava haava, sen voi ommella kiinni ja parantaa. Jos haava tuli raiskaajan kanssa kamppailusta, on muistettava, ettei ole uhrin läheinen tai edes psykiatrian ammattilainen. Uhri voidaan ohjata oikealle henkilölle. Tuskaan on osattava ottaa etäisyyttä, jotta jaksaa.

Kaikilla on kuitenkin heikot kohtansa. Kun Häkkisen lapset olivat pieniä, jopa rakennuksen toisesta päästä kantautuva vaimea itku kirpaisi. Nyt erityisesti teini-ikäiset potilaat pistävät mieltä.

Kaikenlaisia työntekijöitä tarvitaan

Suurten tunteiden ihmiset ovat yksi niistä ihmistyypeistä, jotka päätyvät irtisanoutumaan.

Työntekijä, jonka Inka Häkkinen näki kerran itkemässä työvuoron aikana, on jo lähtenyt muualle sairaanhoitajan töihin ja on nyt paljon aikaisempaa onnellisempi.

Tunteista voi olla suurta hyötyä silloin, kun hoitajalla on pitkäaikainen side potilaisiin. Siksi Häkkinen ei kaipaa pitkäaikaispotilaita.

Hän muistelee lukioaikaista itseään ajattelemassa, että töitä tehdään liikaa sydämellä. Nyt hän toivoo, että sitä tehtäisiin enemmän. Sakset ovat vuosien mittaan viuhuneet tiuhaan. Leikkausten vuoksi työ voi olla sote-alalla niin kuormittavaa, että sydän ei riitä edes omaan selviämiseen.

– Toivoisin, että arvostaisimme edes itse sitä, mitä teemme. Vaikka julkisuuteen nousee paljon kuraa, tässä työssä on valtavasti positiivisia asioita ja onnistumisia. Kuva: Jasmina Kauta / Yle

39-vuotias Häkkinen ei itsekään tiedä, onko hänen loppuelämänsä työura sairaalassa. Ammatteja ja kokeiltavaa on niin paljon.

Hyvinä työpäivinä tuntuu siltä, että mikään työ ei voisi olla tätä palkitsevampaa. Vaikka valokeila kohdistetaan usein vain negatiivisiin asioihin, Häkkinen viihtyy aidosti työssään. Ei päivystyksessäkään ole aina kiire. Työkaverit ovat niin ihania, että heitä nähdään myös vapaa-ajalla.

Kerran hän yövuorossa sairaalan autiota käytävää kulkiessaan havahtui herkistävään ajatukseen. Siellä he valvovat ja odottavat siltä varalta, että joku sairastuu tai loukkaantuu.

– Tuli yhtäkkiä tunne, että olen ihan valtavan ylpeä siitä, mitä teemme. Me osaamme pelastaa henkiä. Siihen ei kuka vaan pysty.

Voit keskustella aiheesta 24.10. kello 23 asti.