Ortopedinen suutari: "Jalat ovat meille kuin peruskivi talossa" – kestävän kulutuksen trendi tuo kenkiä suutarien korjattavaksi ja muokattavaksi

Jalkineiden käyttömukavuutta varmistetaan esimerkiksi yksilöllisillä pohjallisilla, mittatilausjalkineilla ja paljasjalkakengillä.

Ortopedinen suutari Virve Mäkikangas on valmistanut myös mittatilauskenkiä. Kuva: Kyösti Vaara / Yle

Kestävän kuluttamisen ajatus näkyy suutariliikkeissä. Varttuneet sukupolvet ovat vanhastaan korjanneet tai korjauttaneet tavaroitaan, mutta nyt myös nuorempi polvi haluaa yhä yleisemmin käyttää kenkänsä ja vaatteensa loppuun asti ja mieluummin korjauttaa viat kuin hankkia aina uutta.

– Nyt korjautetaan tosi paljon, esimerkiksi nahkalaukkuja on tullut minulle korjattavaksi, ja tietysti kenkiä. Nuori väki, niin sinkut kuin perheetkin, on nyt hereillä ja huomannut, että kuluttaminen on tavallaan tullut tiensä päähän, sanoo suutariliikkeen Haukiputaalle hiljattain avannut Virve Mäkikangas.

Samaan aikaan Suutariliikkeiden liitto kantaa huolta alan tulevaisuudesta. Koko maassa suutariliikkeitä on noin 300, monet yrittäjät alkavat olla eläkeiässä ja uusia yrittäjiä alalle tulee niukasti.

Onko suutareita riittävästi myös tulevaisuudessa?

Liitto aikookin pikapuoliin selvittää suutareiden riittävyyttä tulevina vuosina. Suutariliikkeisiin on lähdössä kysely, jossa tiedustellaan yrittäjän aikeita toiminnan jatkamisesta.

– Sen perusteella voimme sitten tarvittaessa tehdä ministeriöön esityksen koulutuspaikkojen lisäämisestä, Liiton puheenjohtaja, suutarimestari Ville Hasala kertoo.

Suomessa suutarioppia saa Kankaanpäässä ja Hämeenlinnassa. Muutama suomalainen on hakenut jalkineoppinsa suomalais-ruotsalais-norjalaisesta koulutuskeskus Nordista Ruotsin Tornionjokilaaksosta.

Virve Mäkikangas kertoo, että kuvan kenkä saadaan kuntoon korjaamalla kantakappi, lisäämällä täytettä ja tikkaamalla ratkennut kohta kiinni. Viimeinen silaus saadaan puhdistamalla jalkine. Kuva: Kyösti Vaara / Yle

Jalan virheet voivat kostautua

Suutareilta haetaan apua sekä rikki menneiden varusteiden korjaamiseen että jalkineiden käyttömukavuuden parantamiseen.

Urheiluhieroja-aikoinaan ihmisen anatomiaan perehtynyt ja ortopediseksi suutariksi erikoistunut Virve Mäkikangas korostaa väsymättömästi jalkojen hyvinvoinnin ja jalkineiden sopivuuden merkitystä.

– Jalat ovat meille kuin peruskivi talossa. Jopa niskakivun syy saattaa löytyä jalasta.

Jalkineen sopimattomuus kertautuu ikävällä tavalla koko kehossa.

– Millin heitto kantapäässä on sentti polvessa ja muutama sentti lonkassa, kuvailee Suutariliikkeiden liiton puheenjohtaja, suutarimestari Ville Hasala.

Paljasjalkakenkä on lyönyt itsensä läpi

Moni tietää, että epäsopiva kenkä voi aiheuttaa väärän asennon jalalle ja koko keholle, ja siksi hakee luontevinta mahdollista jalkinetta. Niin kutsuttujen paljasjalkakenkien suosio on kasvanut isoksi.

– Suoranaisesta buumista voi varmaan puhua, Mäkikangas sanoo.

Paljasjalkakenkä eli kevytjalkine on ohutpohjainen kenkä, jossa päkiä ja kantapää ovat samalla tasolla, ja joka suojaa jalkaa, mutta ei tue sitä. Kuten nimestä voi päätellä, tällaisella kengällä liikkuminen jäljittelee kulkemista paljain jaloin.

– Toivottavasti paljasjalkakenkä on tullut jäädäkseen. Jos ihmisellä ei ole jalkaongelmia, paljasjalkakenkä on erittäin hyvä. Jalan lihakset pääsevät toimimaan parhaiten, kun niissä tuntuu suora välitys.

Istuvuutta pohjallisilla tai venytyksellä

Vaikka korkokenkien käyttäjiäkin riittää, moni siis haluaa jalkaansa mahdollisimman mukavat kengät. Mittatilauskenkiä teetetään ja niistä ollaan kiinnostuneita. Mittatilausjalkineiden teko vaatii suuren työn ja useita sovituksia, joten kenkäparin hinta voi nousta varsin korkeaksi.

Moni hakeekin käyttömukavuutta ja istuvuutta huokeammilla keinoilla vaikkapa marketista ostettuihin kenkiin. Muotoiltavat, yksilölliset pohjalliset ovat yksi vaihtoehto, joilla voidaan parantaa jalan asentoa korkeakorkoisissakin kengissä.

– Hyvä pohjallinen tuo mukavuutta, koska se voidaan muotoilla tarkasti kuhunkin jalkaan ja jalkineeseen sopivaksi, Mäkikangas kertoo.

Vaikka olisikin tullut ostaneeksi liian pienet tai ahtaat kengät, peliä ei välttämättä ole menetetty. Suutari voi venyttää jalkinetta ja tehdä jalalle tilaa. Myös kantaa voidaan korottaa tai laskea.

Videolla Virve Mäkikangas kertoo, miten mittatilauspohjalliset valmistetaan.

Suutari Virve Mäkikangas pitää käsissään kahta mittatilaustyönä tehtyä nahkakenkää.
Ortopedinen suutari Virve Mäkikangas kertoo, miten asiakkaalle tehdään mittatilaustyönä juuri omaan jalkaan sopivat pohjalliset.

Milloin kenkää ei kannata korjata?

Sanooko suutari asiakkaalle koskaan, että tätä ei kyllä kannata korjata?

– Jos asiakas tykkää kengistään, ne kannattaa korjata, kertoo ohjenuorakseen Helsingin keskustassa liikettä pyörittävä suutarimestari Ville Hasala.

Hän kuitenkin huomauttaa, että joskus korjauttaminen ei välttämättä ole järkevää.

– Jos kengän rakenne syvällä sisällä jalkineessa on täysin rikki, korjaaminen vaatii paljon työtä eikä se ehkä kannata.

Ratkaisu on kuitenkin asiakkaan; suutari antaa korjauksesta kustannusarvion ja asiakas päättää, mitä tehdään.