Herätys: Rokotusinto tyssähti syyskuun lopulla, hiekasta voi tulla uusi menetelmä energian varastointiin, Latviassa voimaan tiukka koronasulku

Kerromme päivän uutis- ja puheenaiheet lyhyesti.

Veeti Parvi (vas.) kertoi ottaneensa rokotteen, koska haluaa suojella isovanhempiaan. Myös paikkojen kiinni oleminen koronan takia on harmittanut. Markus Saloranta ja Petteri Peltola (oik.) ovat samaa mieltä. Kuva: Timo Ahonen

Rokotteiden ottamisessa käänne: joillain Suomen alueilla rokotekattavuus voi jäädä alle 80 prosentin

Etelä-Pohjanmaalla on monissa ikäryhmissä Suomen huonoin koronarokotekattavuus. Vaikka rokotteita otettiin vielä syyskuussa jonkin verran, ensimmäisten rokotteiden ottamisinto tyssähti silti kuun lopulla. Sen jälkeen otettujen rokotteiden määrä lähti huippulukemista laskuun. Innokkuus hakea ensimmäistä rokoteannosta laski samaan aikaan syyskuun lopulla myös muualla Suomessa.

Hiekasta ehkä uusi menetelmä energian varastointiin

Hiekka-akulle tehdään vielä pohjatöitä. Rakennustyöt ovat viivästyneet materiaalipulan takia. Kuva: Tapio Termonen / Yle

Hiekasta voi tulla uusi menetelmä energian varastointiin. Kankaanpäässä rakennetaan tiettävästi maailman ensimmäistä kaupalliseen käyttöön tulevaa hiekka-akkua. Sitä hyödynnetään Vatajankosken kaukolämpöverkossa. Tamperelaisfirman kehittämällä menetelmällä näyttää olevan kysyntää myös muualla maailmassa.

Latvia menee tänään kiinni, sairaaloissa yli tuhat koronapotilasta – "Ainoa keino ratkaista tämä kriisi on rokottautua"

Hyvinkoulutetut ja -toimeentulevat ihmiset ovat Latviassa muita rokotusmyönteisempiä. Kuvassa rokotuspiste Ventspilsissä viime maaliskuussa. Kuva: Gints Ivuskans / AFP

Latvia menee tänään lähes kiinni. Puolitoista viikkoa sitten julistettu poikkeustila ei ole kääntänyt koronatartuntakäyrää, joten hallitus on päättänyt tiukasta sulkutilasta.

Ulkonaliikkumiskielto on voimassa kello 20–05, lähes kaikki kaupat suljetaan, kulttuuri- ja urheilutapahtumat on peruttu, suurin osa koululaisista siirtyy etäopetukseen ja työntekijät etätöihin. Pääministeri Krišjānis Kariņšin mukaan ainoa keino kriisin ratkaisemiseksi on rokottautuminen.

Yle aloittaa uuden ilmasto- ja ympäristöuutisten seurannan

Hanna Eskonen (vas.), Jenny Matikainen, Jenni Frilander, Markku Sipi ja Kerttu Kotakorpi seuraavat ilmastonmuutosta puolestasi. Kuva: Annukka Palmén-Väisänen

Yle alkaa koota ilmasto- ja ympäristöuutisia päivittyvään verkkoartikkeliin. Sen avulla pysyt kartalla ilmastonmuutoksen ja luontokadon tärkeimmistä käänteistä sekä ratkaisuista ja teoista niiden hillitsemiseksi. Keräämme yleisöltä myös kysymyksiä ja etsimme niihin vastauksia. Seuranta julkaistaan tänään kello 8.00, ja löydät sen osoitteesta yle.fi.

Sateet heikkenevät, mutta illalla tulee uusi matalapaine

Kuva: Yle

Sateet ja tuulet heikkenevät tänään. Pilvisyys on kuitenkin yhä runsasta. Lapissa ja Koillismaalla sataa vielä vähän lunta, muualla tulee paikoin heikosti vettä. Sää on yhä hyvin lämmintä maan etelä- ja keskiosassa. Illalla lounaasta saapuu nopealiikkeinen ja voimakas matalapaine vesisateineen, joka leviää ensi yöksi maan etelä- ja keskiosaan.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.