Kaksi Sri Lankan kansalaista yritti maahan laittomilla papereilla Vaalimaalla – kaksikko tunnusti esitutkinnassa

Rikosepäily paljastui Vaalimaan rajanylityspaikalla syyskuun lopulla, kun kaksi srilankalaista henkilöä saapui Venäjältä Suomeen linja-auton kyydissä.

Rikosepäily paljastui Vaalimaan rajanylityspaikalla syyskuun lopulla. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö epäilee kahta Sri Lankan kansalaista väärennyksestä.

Rikosepäily paljastui Vaalimaan rajanylityspaikalla syyskuun lopulla, kun kaksi srilankalaista henkilöä saapui Venäjältä Suomeen linja-auton kyydissä.

Rajanylityspaikalla molemmat epäillyt esittivät toisille henkilöille kuuluvat asiakirjat, joissa molemmissa oli lisäksi väärä Schengen-maastalähtöleima.

Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikön suorittamassa esitutkinnassa kävi ilmi, että matkustusasiakirjoihin oli luotu väärillä Ateenan maastalähtöleimoilla harhauttava kuva siitä, että Kreikasta olisi lennetty Sri Lankaan elokuun alussa.

Srilankalaiset olivat saaneet asiakirjat käytettäväksi laitonta matkaa varten Sri Lankassa rahallista korvausta vastaan.

Esitutkinnan aikana srilankalaiset myönsivät käyttäneensä toisille henkilöille kuuluvia matkustusasiakirjoja. Henkilöt olivat vangittuina esitutkinnan aikana ja hakivat myöhemmin turvapaikkaa Suomesta.