Kansallisbaletin uusi johtaja Javier Torres haluaa lisätä suomalaisten tanssijoiden määrää, mutta se ei ole helppoa: “Baletti on armoton”

Tanssijoiden enemmistö ei puoltanut Torresin valintaa taiteelliseksi johtajaksi. Torres vakuuttaa, että ongelmat pyritään selvittämään.

Javier Torres on työskennellyt Kansallisbaletissa tanssijana vuosina 1991-2008. Kuva: Heikki Tuuli

Kansallisbaletin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu Javier Torres López. Asiasta päätti Kansallisoopperan ja -baletin hallitus yksimielisesti.

Oopperan ja baletin hallituksen päätöstä edelsi henkilöstöryhmien kuuleminen. Kansallisbaletin tiedotteen mukaan tanssijoiden niukka enemmistö ei puoltanut Torresin valintaa taiteelliseksi johtajaksi.

Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Gita Kadambin mukaan vastustuksen taustalla on Torresin ärhäkkä käytös stressitilanteissa. Tällaisia tilanteita tuli eteen, kun hän toimi talossa vierailevana koreografina.

Torres vastasi tiedotustilaisuudessa median kysymyksiin videon välityksellä. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että asia tuli esille nyt.

– Tietysti tämä on haaste. Mutta koska asia tuli ilmi heti, meillä on mahdollisuus selvittää ongelmat ja tehdä jatkossa hyvää yhteistyötä, Torres vakuuttaa.

Kadambin mukaan tanssijoiden kanssa asiaa on käyty läpi rakentavassa hengessä läpi, ja tanssijat ovat valmiita yhteistyöhön.

Muut henkilöstöryhmät puolsivat Torresin valintaa.

Tanssijasta koreografiksi ja opettajaksi

Javier Torres on suomalais-meksikolainen tanssija, koreografi, opettaja ja luennoitsija. Hän on työskennellyt Kansallisbaletissa tanssijana vuosina 1991–2008, ja baletissa kuluneena syksynä nähdyssä Prinsessa Ruususessa oli Torresin tekemä koreografia.

Torres työstää samaista balettia parhaillaan Australiassa, Perthissä, jossa sijaitseva West Australian Ballet on ottanut ohjelmistoonsa hänen koreografiansa balettiklassikosta.

Javier Torresin Prinsessa Ruususta esitettiin Suomessa viimeksi elokuussa. Kuva: Ellen Forsström / Yle

Torres on klassisen baletin koreografioissaan halunnut tuoda teokset lähemmäs nykypäivän yleisöä. Prinsessa Ruususessa hän on nostanut esiin pääparin virtuoosimaisia duettoja ja jättänyt pois suurempien joukkojen niin sanottuja kävelykohtauksia, joiden avulla baletissa usein kerrotaan ja kerrataan tarinan tapahtumia.

Torres on toiminut uransa aikana koreografina ja opettajana myös muissa nimekkäissä balettiryhmissä ja oppilaitoksissa.

Lisää säihkettä ja suomalaisuutta Kansallisbalettiin

Javier Torres haluaa nostaa Kansallisbaletin uuteen hehkuun. Hänen mukaansa lahjakkuutta ja potentiaalia löytyy jo. Hänen tehtävänään tulee olemaan lahjakkuuden kanavoiminen kohti uutta säihkettä.

Torres toivoo voivansa nostaa kansallisbaletin suomalaista identiteettiä. Tämä tarkoittaa hänen mukaansa lisää uusia suomalaisia koreografioita sekä lisää suomalaisia tanssijoita. Tällä hetkellä Kansallisbaletin tanssijoista vain kolmannes on suomalaisia.

– Baletti on hyvin armoton. Koetanssissa pärjäävät parhaat, eikä siinä kysytä kansallisuutta. Toivon, että yhteistyö balettioppilaitoksen kanssa helpottuu, kun opiskelijat saadaan saman katon alle.

Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitos muuttaa Oopperataloon Töölönlahden rannalle ensi vuoden alusta. Tällä hetkellä oppilaitoksen tilat sijaitsevat Sörnäisissä.

Klassinen ohjelmisto pitää pintansa

Javier Torres kertoo tiedotustilaisuudessa, ettei aio itse jatkaa koreografina tartuttuaan toimeen balentinjohtajana. Hän keskittyy rakentamaan ohjelmistoa ja etsimään sopivia koreografeja ja teoksia niin Suomesta kuin muualtakin.

Pääpaino tulee hänen mukaansa pysymään klassisessa baletissa. Noin 60 prosenttia Kansallisbaletin ohjelmistosta tulee olemaan klassista balettia.

Baletissa kovin työ tehdään harjoitussaleissa. Kuva: Markku Ojala / AOP

Nykytanssin ja -baletin lisäksi Torres haluaa tuoda näyttämölle erilaisia tyylisuuntia edustavia teoksia. Hän näkee esimerkiksi hip hop -kulttuurin vaikuttaneen tanssiin paljon viime vuosikymmeninä. Hän odottaa tanssijoilta joustavaa kehoa tanssia erilaista ohjelmistoa kuin myöskin joustavaa mieltä heittäytyä uusiin maailmoihin.

– Olen miettinyt tulevia vuosia. Olen nyt 58-vuotias. Haluan tehdä viimeisinä työvuosinani jotakin, josta jää jälki, Torres pohtii.

Torres aloittaa tehtävässään elokuussa 2022. Sopimus on nelivuotinen, ja se sisältää kolmen vuoden lisäoption.

Kansallisbaletin nykyinen taiteellinen johtaja on Madeleine Onne. Onne jättää tehtävänsä nelivuotisen kautensa jälkeen. Hänellä olisi ollut optio jatkaa vielä kolme vuotta. Onne kertoo Ylelle jäävänsä ensin lomalle ja työskentelevänsä jatkossa neuvonantajana eri projekteissa.

Hakuprosessissa oli mukana 45 hakijaa 15 eri maasta.

Lue myös: