Poliisin esitutkinta kiuruvetisen hoivakodin koronakuolemista on valmistunut – 12 asukasta kuoli keväällä 2020

Tapauksen esitutkinta on ollut pitkä ja poikkeuksellisen laaja. Asiaa on tutkittu epäiltynä työturvallisuusrikoksena, virkavelvollisuuden rikkomisena, kuolemantuottamuksena, vamman tuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena.

Kallionsydämen hoivakoti Kiuruvedellä Kuva: Anne-Pauliina Rytkönen / Yle

Poliisi on saanut valmiiksi Kiuruvedellä keväällä 2020 tapahtuneiden hoivakotikuolemien esitutkinnan. Kallionsydämen 30-paikkaisessa hoivakodissa menehtyi tuolloin 12 vanhusta koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin.

Esitutkinnassa asiaa on tutkittu epäiltynä työturvallisuusrikoksena, virkavelvollisuuden rikkomisena, kuolemantuottamuksena, vamman tuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena. Asiassa on 14 epäiltyä.

Hoivakoti oli alun perin hoiva-alan yhtiö Attendon, mutta Ylä-Savon sote-kuntayhtymä otti siitä pysyvän toimintavastuun huhtikuussa 2020.

Jutun esitutkinta on ollut laaja ja materiaalia on erittäin paljon. Poliisi on kertonut aiemmin, että tutkinnassa selvitetään eri toimijoiden vastuita sekä niiden toteutumista tartuntatautilain mukaisessa toiminnassa epidemiatilanteessa.

Asia siirretään seuraavaksi syyttäjälle syyteharkintaan.

Attendo: Korona osui varhaisessa vaiheessa

Hoivayhtiö Attendon käsityksen mukaan se ei yhtiönä ole syyteharkinnan kohteena. Attendo huomauttaa, että koronaviruspandemia osui Kallionsydämeen varhaisessa vaiheessa, ja tieto tartunnan aiheuttajasta saatiin vasta, kun suuri osa asukkaista ja työntekijöistä oli jo alkanut oireilla.

– On hyvä muistaa, että koronaviruksen aiheuttamaan tartuntatautiin sairastuminen tai taudin seurauksena menehtyminen hoivakodissa ei itsessään ole osoitus kenenkään lainvastaisesta menettelystä, sanoo Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist tiedotteessa.

– Työntekijämme eivät käsityksemme mukaan ole tehneet mitään väärää, vaan päinvastoin toimineet ammattitaitoisesti erittäin vaikeassa ja nopeasti edenneessä tilanteessa, Holmqvist toteaa.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymä kertoo omassa tiedotteessaan, että syyteharkinta koskee heidän osaltaan yksittäisiä kuntayhtymän viranhaltijoita. Esitutkinnassa on selvitetty Kallionsydämen yksikköön liittyviä vastuita ja velvollisuuksia sekä niiden toteutumista. Ylä-Savon soten mukaan poliisi on selvittänyt myös, onko palvelut järjestetty lain edellyttämällä tavalla.

Uutista päivitetty 22.10. kello 15.54 Attendon kommenteilla ja 25.10. kello 12.04 Ylä-Savon soten kommenteilla.

Lue lisää: