Koulujen ilmaiskerhojen avulla piti saada kaikki lapset harrastamaan, mutta osa jää silti ulkopuolelle – pian selvitetään, miksi näin käy

Pian alkavassa etsivän harrastustoiminnan pilotissa selvitetään haavoittuvassa asemassa olevien lasten esteitä harrastamiselle. Tutkijan mukaan syynä voi olla esimerkiksi vamma, mieluisan harrastuksen puuttuminen tai maahanmuuttajatausta.

Keilailukerho on ollut yksi Kiuruveden suosituimmista ilmaiskerhoista tänä syksynä. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Helsingin kouluissa ilmaiset harrastuskerhot ovat viimein päässeet kunnolla käyntiin syyskuussa, kun koronarajoitukset poistuivat. Tarjolla on perinteistä liikuntaa ja kulttuuria, mutta myös lasten toiveesta eläinkerhoa ja kokkausta.

Koulun jälkeen järjestettävät ilmaiskerhot ovat osa suurta harrastusuudistusta, jossa kaikille 3.–9.-luokkalaisille tarjotaan harrastus.

Uudistusta kutsutaan harrastamisen Suomen malliksi, ja sen tarkoituksena on poistaa viimeisetkin esteet lasten harrastamisen tieltä. Kerhot ovat ilmaisia eikä vanhempien tarvitse kuskata lapsia erikseen harrastuksiin, koska ne ovat koulun jälkeen.

  • Lue lisää: Jo 400 000 lasta ja nuorta harrastaa ilmaiseksi – nämä lapset pääsevät keilaamaan koulupäivän jälkeen, ja vanhempien kuskausrumba vähenee

Edelleen joukko lapsia jää jopa ilmaiskerhojen ulkopuolelle. Heitä halutaan lassota harrastusten pariin uudessa etsivän harrastustoiminnan pilottihankkeessa, jonka on määrä alkaa ensi vuonna muutamassa kunnassa.

Tavoitteena on selvittää ja poistaa haavoittuvassa asemassa olevien lasten kynnyksiä harrastamiseen. Työtä tehdään yhdessä nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Helsingissä 42 000 lasta ilmaiskerhojen ulkopuolella

Helsingissä koulujen ilmaisharrastuksissa on tällä hetkellä vajaat 4 000 lasta, kun uudistuksen piiriin kuuluu 46 000 lasta, kertoo nuorisotyön aluepäällikkö Tiina Hörkkö. Harrastuskerhot ovat vasta aloittaneet, mikä selittää asian osittain.

– Sinne mahtuu monenlaista tarinaa ja monenlaista lasta. Kyllähän nämä luvutkin kertovat, ettei kaikkia ole vielä löydetty, Hörkkö sanoo.

Myös muualta Suomesta on tullut viestiä, että ilmaiskerhot eivät ole tavoittaneet kaikkia lapsia, kertoo projektipäällikkö Johanna Laisaari Valtioneuvoston kansliasta. Hän vastaa kansallisesta lapsistrategiasta, jonka osa etsivän harrastustoiminnan pilotti on.

– Kaikilla lapsilla ei ole yhdenvertaista mahdollisuutta osallistua harrastuksiin, ja siihen halutaan puuttua heti, sanoo Laisaari.

Hallitus päätti etsivän harrastustoiminnan pilotin järjestämisestä lokakuun alussa osana kansallista lapsistrategiaa. Laisaari kertoo, että pilottia tulee todennäköisesti hoitamaan opetus- ja kulttuuriministeriö, koska sen alla on myös harrastamisen Suomen malli.

Tärkeintä, että lapset saavat itse päättää mitä harrastavat

Tutkija Mikko Salasuo muistuttaa, että etsivä harrastustoiminta ei ole uusi keksintö, vaan sitä on tehty jo vuosia eri puolilla Suomea. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Tutkija Mikko Salasuo on tutkinut nuorten esteitä harrastamiselle. Hän listaa yleisimpiä syitä: etäisyys, hinta, matalan kynnyksen harrastusten puutuminen ja harrastusten liika sitovuus. Kun lapselle tulee lisää ikää, on usein tarjolla vain harrastuksia, joissa pitää olla jo tietty osaamisen taso.

Myös sairaus, vamma tai maahanmuuttajatausta voivat estää lasta osallistumasta harrastuksiin.

Tiina Hörkkö arvioi, että yksi iso este harrastamiselle voi olla lasten kokema yksinäisyys, sillä ilman kaveria ei ole kiva mennä harrastuksiin. Myös perheen esimerkillä on väliä: harrastavatko vanhemmat ja sisarukset, onko perheellä yhteisiä harrastuksia.

– Tärkeintä on se, että kuunnellaan lasten ääntä ja he saavat itse päättää, mitä harrastavat, Salasuo sanoo.

– Kun opetus- ja kulttuuriministeriö selvitti, mitä alakoululaiset lapset haluaisivat harrastaa, oli se jotain aivan muuta kuin mitä aikuiset olivat etukäteen ajatelleet: parkouria, kiipeilyä, ruuanlaittoa, eläinkerhoa, kuvataidetta ja lumilautailua.

Koulujen ilmaisharrastukset ovat Salasuon mukaan tärkeä panostus tulevaisuuteen, osallisuuteen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

– Harrastaminen on ensisijaisesti väline, jolla edistetään lasten ja nuorten hyvinvointia ja kasvamista yhteiskuntaan. Lopulta kai sillä, mitä harrastetaan, ei pitäisi olla hirveästi väliä, kunhan lapset ja nuoret itse kokevat sen tärkeänä, sanoo Salasuo.