Syyssateet nostavat vedenpintoja Pohjois-Pohjanmaalla – korkeudet ja virtaamat paikoin jo viime kevään lukemissa

Lokakuun sateet ovat kääntäneet esimerkiksi Kala- ja IIjoen korkeudet jyrkkään nousuun. Jokialueilla ollaan paikoin jo viime kevään virtaama- ja korkeuslukemissa, mutta tavallisiin tulvakorkeuksiin on vielä matkaa.

Iijoen Raasakassa virtaamat ovat selvästi suuremmat kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Kuva: Hanna Juopperi / Yle

Syksyn ja viime päivien sateet ovat nostaneet vedenpintoja Pohjois-Pohjanmaalla.

Ympäristökeskuksen vesistö- ja valuntaseurannan mukaan esimerkiksi Ii- ja Kalajoella vedet ovat vuoden aikaan nähden poikkeuksellisen korkealla ja paikoin jo lähellä viime kevään korkeuksia. Jokialueilla on vielä kuitenkin matkaa tavallisiin tulvakorkeuksiin, esimerkiksi Kalajoella oli viime keväänä keskimääräistä pienemmät tulvat.

Keski-Pohjanmaan jokialueilla ollaan jo paikoin tulvakorkeuksissa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.