Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja ei usko joulutuotteiden loppuvan kesken – “Paitsi tietyt kysytyimmät puhelimet ja pelikonsolit”

Sata uutta tuotetta päivässä: Verkkokauppa.com kokeilee, mikä myy ja mikä ei. Esimerkiksi huonekalut ja kauneus- ja terveystuotteet ovat kasvava markkina, arvioi toimitusjohtaja Panu Porkka.

Verkkokauppa.com laajentaa uusille alueille, kertoo toimitusjohtaja Panu Porkka. Esimerkiksi vauvatarvikkeet ovat myyneet hyvin. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Joulu, Black Friday, Cyber Monday, Singles' day… syksy on kaupan sesonkia.

Koko vuoden ajan on kuitenkin uutisoitu tavarapulasta. Viimeksi niin, että maailmanlaajuinen kuljetuskriisi uhkaa joulukauppaa. Myös esimerkiksi puolijohteista on pulaa.

Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Panu Porkka uskoo, ettei viime aikoina uutisoitu tavarapula tule vaikuttamaan joulumyyntiin.

– Varmaan aina yksittäisiä tuotteita tulee olemaan, jotka loppuu kesken. Näin on historiallisesti ollut aina, että on tiettyjä kaikista kysytyimpiä puhelimia tai pelikonsoleita, Porkka sanoo.

– Mutta uskotaan, että kokonaisuutena ja mitä meidän omaa liiketoimintaa katsoo, meillä on ennätys varasto, niin kauppa saa aika kovaa käydä, että ollaan "eioo"-tilanteessa, hän toteaa.

Verkkokauppa.com on syksyä ajatellen haalinut ennätykselliset varastot.

Kaupan liitto tekee parhaillaan selvitystä siitä, miten tavarapula vaikuttaa koko alaan. Selvitys julkaistaan näillä näkymin ensi kuun alussa.

Sata uutta tuotetta päivässä

Verkkokauppa.com julkisti tänään kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa. Verkkokaupan kasvu kasvatti myös yhtiötä, mutta tulos oli edellisen vuoden vastaavaa huonompi.

Viime vuonna korona kasvatti erityisesti verkkokauppaa. Tänä vuonna koko markkina kasvoi hitaammin, joskin Verkkokauppa.comin verkkoliiketoiminta kasvoi 18 prosenttia.

Viime kesänä kysyntä laski ja samalla tuotteita jouduttiin myymään halvemmalla. Siksikin tulos laski.

– Pystyimme tekemään vahvaa kasvua markkinatilanteesta huolimatta, kuluttajakäyttäytymisen muutos vahvistui viime vuoden aikana. Yhä useampi asiakas suosii verkko-ostoksia, hän toteaa.

Etenkin pelien, lelujen ja urheiluvälineiden myynti on kuluttajaelektroniikan rinnalla kasvanut.

Kasvaessaan Verkkokauppa on kasvattanut ja laajentanut valikoimaansa.

Nyt yritys lisää noin 100 uutta tuottetta kauppaan päivässä, kaikkea lastenrattaista vaatteisiin.

Osa tuotteista on täysin kokeiluluontoisia, Porkan sanoin “hullujakin tuotteita”, joita testataan.

Toimitusjohtajan mukaan uusilla testataan, millaisia tuotteita heidän kannattaa myydä.

– On mielenkiintoista miettiä, mitä uusia osa-alueita voi olla. Erikoiskauppa on menettänyt asemaansa, ja silloin vahvoille verkkopelureille syntyy mahdollisuuksia.

Kun kauppa käy, paketit liikkuvat. Kuva: Mika Halme / Yle

Varasto suuri, mutta nopeus on valtti

Porkka listaa esimerkiksi kodin ja sisustuksen tuotteet, rakentamisen ja työkalut sekä kauneus- ja terveystuotteet, joissa kaikissa on markkinoilla mahdollisuuksia.

– Kaikista näistä osa-alueista löytyy yksittäisiä tuotteita, me testaamme näitä kaikkia markkinoita, hän sanoo.

– Parasta aikaa kokeiluja tehdään esimerkiksi sähköisissä työkaluissa.

Verkkokauppa seuraa trendejä: uusia tuotteita ja vanhojakin tuotteita otetaan sen mukaan myyntiin.

– Nopeus on kaikki kaikessa, Porkka sanoo.

Tyypillisesti kaupan alalla tuotteet on valittu ja tilattu ajoissa. Vuosikellot ja hankintasyklit ovat määrittäneet valikoiman. Verkkokauppa mahdollistaa sen, että uudet tuotteet tuodaan verkkokauppaan kokeiluluontoisesti, niitä ei tarvitse edes olla hyllyssä. Kun tuote käy kaupaksi, sitä tilataan. Kivijalkakaupassa vastaava ei ole mahdollista.

– Joku vanha tuote, vaikka tietyntyyppinen lautapeli, saattaa nousta suosituksi, Porkka sanoo.

– Se joka uskaltaa tehdä nopeiten päätöksen ja uskaltaa ostaa kaiken tuotteeseen liittyvän, se onnistuu myös raivaamaan markkinan.

Lue myös:

Los Anglesin sataman edustalla kymmenet valtavat konttilaivat odottivat pääsyä satamaan 13. lokakuuta.
Los Angelesin sataman edustalla kymmenet valtavat konttilaivat odottavat pääsyä satamaan.