Vaasan seurakuntayhtymä huutokauppaa Lepikon leirikeskusta – tavoitteena on saada myytyä kiinteistöjä laajemminkin

Vuonna 1983 valmistuneen leirikeskuksen myyntihinnaksi toivotaan miljoonaa euroa. Lisäksi Vaasan seurakuntayhtymä huutokauppaa myös muita kohteita, sekä myy omistusasuntojaan sitä mukaan kun ne vapautuvat.

Lepikon leirikeskuksen(ylhäällä oikealla) lisäksi Metsäkallion seurakuntakoti(alhaalla vasemalla) on myös myynnissä. Vetokannaksen kirkko sen sijaan ei ole.

Vaasan seurakuntayhtymällä on tarve saada kiinteistöjen kuluja karsittua, ja pidemmällä aikavälillä saada myytyä laajaa omaisuutta pois. Seurakuntayhtymä myy kiinteistöjään, esimerkiksi osakkeita sitä mukaan kun ne vapautuvat vuokralaisista.

Nyt myyntiin on huutokauppasivustolle tullut myös Lepikon leirikeskus. Lähes tuhannen neliömetrin päärakennuksen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu leirikeskusisännän asunto sekä reilun 170 neliön kokoinen rantasaunarakennus.

Myytävän maa-alueen koko on yhteensä 1,5 hehtaaria.

Vuonna 1983 rakennetussa leirikeskuksessa on vuosien varrella järjestetty suuret määrät leirejä sekä muuta seurakunnallista toimintaa. Nyt se seisoo tyhjillään ja aiheuttaa seurakuntayhtymälle vuosittain mittavia kustannuksia.

– Lepikon vuosittaiset kulut on noin 68 000 euroa. Sähkölämmityksen lisäksi summaan sisältyy kiinteistövero ja vakuutukset, Vaasan seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Kalle Pulkkinen toteaa.

Lepikon leirikeskuksen korkein huuto tällä hetkellä on reilut 18 000 euroa, tosin aikaa huutokaupan sulkeutumiseen on vielä puolitoista kuukautta.

Kalle Pulkkisen mukaan leirikeskuksen hinnan pitäisi kavuta suunnilleen miljoonan euron paikkeille jotta kauppa toteutuisi.

– Huutokaupan päätyttyä minä arvioin sen, uskallanko viimeisen huudon tarjousta esittää eteenpäin. Siinä on arviointi suoritettava mihin hintaan kiinteistön voi myydä.

Leirikeskukselle on tehty kaksikin kuntokartoitusta, ja Pulkkisen mielestä kiinteistö on hyvässä kunnossa.

– Lämmitysjärjestelmä on uusittava, koska se on suorasähkö ja kuitenkin pelkästään päärakennus on 970 neliömetrin suuruinen. Muuten [kiinteistökokonaisuus] on vain pientä päivitystä vailla.

Lepikon leirikeskus ei ole ainoa myytävä kohde tällä hetkellä. Pulkkisen mukaan paine on kova päästä eroon omistusasunnoista sitä mukaan kun ne vapautuvat, eli vuokralainen muuttaa pois.

– Ja onhan meillä huutokaupattavana muutakin, muun muassa Isolahdessa kerhotila sekä Norrskatassa kaavoitettuja rantatontteja.

Tulevaisuudessa myyntiin voi tulla myös kirkkorakennuksia

Syntyvyys laskee kaiken aikaa ja seurakuntatoiminta vähenee myös sitä kautta. Tämä tarkoittaa että jatkossa Vaasan seurakuntayhtymän täytyy entistä tarkemmin tutkia omaa toimintaa.

– Tällä hetkellä meillä on hieman alle 30 000 neliötä hallinnoitavaa, eli aika paljon myytävää tulee olemaan vielä. Ja onhan se fakta että jos meidän toiminta supistuu, niin jossain vaiheessa jopa kirkkoja myydään.

Vielä se ei kuitenkaan ole ajankohtaista. Seurakuntayhtymällä on työn alla uusi kiinteistöstrategia, jossa laaditaan myös uusi luopumissuunnitelma.

Samaan aikaan on laskettu, että tuomiokapitulin alueella Jyväskylä, Seinäjoki ja Vaasa kuuluvat kasvaviin kaupunkeihin. Mikäli pienissä kunnissa seurakunnille tulee talousvaikeuksia, voi lopputuloksena olla pakkoliitos näiden kaupunkien suurempiin seurakuntiin.

– Mitä se sitten tuo tullessaan, sitä ei vielä tiedä, Pulkkinen toteaa.