Tuntemattoman sotilaan asevastaava: Ammattilaisen läsnäollessa ampumistragedian ei pitäisi olla mahdollinen – sooloilu voi olla turvallisuusriski

Asevastaavan tehtävä on vastata aseiden kuljetuksesta, käsittelystä, näyttelijöiden ja työryhmän jäsenten perehdyttämisestä ja heidän kuulonsa suojaamisesta.

Vuonna 2017 julkaistussa Tuntemattomassa sotilaassa ammuttiin paukkupatruunoilla ja mukana kuvauksissa oli asevastaava varmistamassa turvallisuuden. Kuva: Juha Metso / AOP

Perjantaina uutisoitiin, että Yhdysvalloissa lännenelokuva Rustin kuvauksissa sattui kuolemaan johtanut onnettomuus.

Oikeusasiakirjojen mukaan elokuvan apulaisohjaaja ojensi näyttelijä Alec Baldwinille aseen ja ilmoitti sen olevan "kylmä ase". Se tarkoittaa, ettei asetta ole ladattu patruunoilla.

Kuitenkin Baldwinin ampuessa aseella kuvaaja Halyna Hutchins menehtyi. Ampumisessa haavoittui myös elokuvan ohjaaja Joel Souza.

Aseen piti olla paukkupatruunoita ampuva rekvisiitta-ase, mutta poliisitutkinnan asiakirjojen mukaan siinä oli kuitenkin oikea luoti.

Rekvisiitta-aseita käytetään elokuvia ja sarjoja kuvattaessa myös Suomessa. Aseet voivat olla paukkupatruuna-aseiksi valmistettuja aseita tai oikeita aseita, jotka on modifioitu ampumaan paukkupatruunoita.

On myös mahdollista, että kuvauksissa käytetään aseita joilla ei voi ampua lainkaan, jolloin tehosteet lisätään jälkikäteen digitaalisesti.

Mutta voisiko vastaava tragedia tapahtua Suomessa?

– Kyllä, mutta vain silloin, jos paikalla ei ole ammattimaista asevastaavaa. Onnettomuus voisi sattua, jos esimerkiksi pieni indie-tuotanto lainaa aseen jostain ja ampuu sillä kuvauksissa, sanoo Yleisradion tehostemestari ja asevastaava Pasi Laitinen.

Yleisradion tuotannoissa asevastaava on aina paikalla.

– Joskus saamme yhteydenottoja pienemmiltä tuotantoyhtiöiltä, jotka haluavat lainata aseita. Jos yhteistyötä tehdään, aseen mukana paikalle lähtee aina asevastaava.

Työryhmän sooloilu on riski

Tehostemestari Pasi Laitinen työskenteli asevastaavana vuonna 2017 julkaistun Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa. Kuvauksissa käytettiin paukkupatruunoita ampuvia aitoja aseita.

Asevastaavan tehtävä on vastata aseiden kuljetuksesta, käsittelystä, näyttelijöiden ja työryhmän jäsenten perehdyttämisestä ja heidän kuulonsa suojaamisesta. Aseita käsittelevien avustajien taskut käydään myös läpi siltä varalta, että joku olisi tuonut paikalle oikeita luoteja.

Asevastaavan tehtävä on tarkistaa ja koeampua aseet.

– Aseita pidetään myös silmällä jatkuvasti. Jos esimerkiksi maastokohtauksessa ase putoaa tai osuu kiveen, tarkistetaan, ettei siihen ole tullut toimintahäiriötä. Rikkinäisiä aseita ei käytetä.

Laitisen mukaan hankalimpia tilanteita ovat kuvausten väliset hetket.

– Jos emme ota aseita pois, niin miten ihmiset käyttäytyvät sen ajan? Aina löytyy joku, joka luulee osaavansa ja tietävänsä. Itse ohjeistan aina, että ase pysyy kotelossa, kunnes sitä käytetään kuvauksissa.

Laitisen mukaan asevastaavalla on valta keskeyttää kuvaukset, jos mitään luvatonta tapahtuu.

Paukkupatruunasta voi lentää ruutia

Paukkupatruunoita ei koskaan ammuta suoraan kohti ihmistä, vaan hieman ohi. Tämäkin kuuluu varotoimenpiteisiin turvallisuuden takaamiseksi.

Ohi ampumista paikataan kameran kulmalla, joka luo illuusion, että ase osoittaisi suoraan kohti näyttelijää.

– Paukkupatruuna on luoditon, mutta sen sisällä on ruutia, joten sieltä voi lentää lähietäisyydelle pientä hippua. Se tekisi silmille varmasti kipeää, Pasi Laitinen sanoo.

Luodillisia aseita ei lähtökohtaisesti kuvauspaikoilla ole. Poikkeuksena ovat esimerkiksi dokumentaariset työt, joissa kuvataan esimerkiksi metsästystä.

– Tällöinkin Yleisradion asevastaava on paikalla varmistamassa tiimin turvallisuuden, Laitinen kertoo.