Kanadalaisaluksen tulipalon pelätään aiheuttavan ympäristötuhoa, paloa yritetään sammuttaa ennen myrskyä

Kanadan länsirannikolla palavan konttialuksen onnettomuuden pelätään aiheuttavan vaaraa alueen luonnolle sekä merenkulkijoille. Ainakin 40 konttia on pudonnut mereen ja suuri osa miehistöstä on evakuoitu.

 Iso konttipalo rahtialuksessa Brittiläisessä Kolumbiassa
Iso konttipalo rahtialuksessa Brittiläisessä Kolumbiassa

Kanadan länsirannikolla Brittiläisessä Kolumbiassa kaivostoimintaan liittyviä kemikaaleja kuljettaneella rahtialuksella syttyi tulipalo lauantaina.

Tuli riehui vielä sunnuntaina ainakin kymmenessä Zim Kingston -aluksen kontissa, mutta itse alukselle tuli ei ilmeisesti ole vielä levinnyt.

Palo sai ilmeisesti alkunsa vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi. Aluksen miehistö oli kertonut ongelmista perjantaina.

Laivan miehistöstä on evakuoitu 16 ja viisi on jäänyt sammuttamaan paloa. Laiva seilaa Maltan lipun alla ja se kuuluu Danaos Shipping varustamolle, kertoo Reuters.

Ainakin 40 aluksen konteista on pudonnut mereen. Kanadan ja Yhdysvaltain rannikkovartiosto yrittävät selvittää tilannetta.

Aluksen palon seurausten pelätään aiheuttavan vaaraa alueen luonnolle sekä merenkulkijoille. Muita vesillä liikkujia kehotetaan välttämään tällä hetkellä aluetta.

Kanadan rannikkovartioston mukaan aluksella on yli 52 000 kiloa ksantaatteja, joiden joukossa on malmin liuotukseen käytettäviä kemikaaleja. Palon savu on myös haitallista, vaikka alueen ihmisille ei palosta ole kerrottu olevan haittaa. Kyseiset kemikaalit ovat myrkyllisiä merieliöille, kertoo CBC.

Sään pelätään vaikeuttavan tilannetta, sillä alueelle odotetaan myrskyä. Alus palaa lähellä Victorian kaupunkia.