Hirven pään keittäminen aiheutti kerrostalossa palohälytyksen Pieksämäellä – keitos alkoi savuamaan

Kerrostalon asukas oli keittänyt hirven päätä kerrostalon yleisten tilojen varastossa aikomuksenaan tehdä päästä metsästysmuisto.

Kuva: Esa Huuhko / Yle

Kerrostalon asukkaan keittopuuhat yleisten tilojen varastossa Pieksämäellä aiheutti palohälytyksen maanantaina iltapäivällä.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan Sompiontiellä kerrostalon asukas oli keittänyt hirven päätä kerrostalon yleisten tilojen varastossa aikomuksena tehdä päästä metsästysmuisto eli trofee.

Metsästysmuisto on metsästäjän muistoksi ottama saaliseläimen osa, tavallisesti sarvet, talja, pää tai kallo.

Keitoksesta oli loppunut vesi, jolloin keitos oli alkanut savuamaan. Savun huomattuaan asukas teki hätäilmoituksen.

Pelastuslaitos esti palon syttymisen ja tuuletti varaston. Pelastuslaitos myös neuvoi asukasta tekemään vastaavat keitokset muualla kuin asuinkerrostalossa.

Tapauksesta ei aiheutunut palomestari Janne Vehviläisen mukaan henkilö- eikä omaisuusvahinkoja.