Hyppää sisältöön

Itämeren suojelu takkuaa sopimuksista huolimatta – suojelukomission suomalainen tarkkailijajäsen näkee toimet osaksi puuhasteluna

Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio HELCOM päivitti lokakuussa Baltic Sea Action Plan -suojeluohjelmaansa. Meren tilan piti olla hyvä jo nyt vuonna 2021, mutta uusi takaraja on siirretty vuoteen 2030. Meren rehevöityminen ei ole pysähtynyt, vaikka yhdyskuntien jätevedet on saatu puhdistettua.

Väitöskirjatutkija Laura Kaikkonen esittelee merenpohjasta nostettua rautamangaanin saostumaa.
Tulevaisuudessa haasteellista on, miten lisääntyvä ihmisten toiminta Itämerellä sopeutetaan muun muassa meren suojeluohjelmassa linjattuihin ympäristötavoitteisiin. Väitöskirjatutkija Laura Kaikkonen Helsingin yliopistosta pitelee käsissään merenpohjasta nostettua rautamangaanisaostumaa. Akkuteollisuuden hamuamia maametalleja löytyy Suomen maaperästä, mutta kobolttia on myös merien pohjalla.

Ensimmäinen Itämeren suojelua vauhdittava Baltic Sea Action Plan (siirryt toiseen palveluun) (BSAP) julkaistiin vuonna 2007. Nyt sen uudessa päivityksessä rantavaltioille on tarjolla pari sataa toimenpidettä, joiden avulla meren hyvä tila on tarkoitus saavuttaa tämän vuosikymmenen kuluessa.

Alkuperäinen tavoite oli siis asetettu tähän vuoteen, jolloin Itämeren tilan olisi pitänyt eri mittareiden mukaan olla hyvä. HELCOMin toimintaohjelman mukaan meren tilaa tarkkaillaan neljällä kriteerillä, joita ovat luonnon monimuotoisuus, rehevöityminen, merta uhkaavat kemialliset yhdisteet ja roskat sekä merellinen toiminta kuten laivaliikenne.

Näin osa-alueet kiteytetään uudessa BSAP:ssa:

  • Biodiversity, with its goal of a Baltic Sea ecosystem is healthy and resilient,
  • Eutrophication, with its goal of a Baltic Sea unaffected by eutrophication
  • Hazardous substances and litter, with its goal of a Baltic Sea unaffected by hazardous substances and litter, and
  • Sea-based activities, with its goal of Environmentally sustainable sea-based activities.

HELCOMin toimenpidesuositukset eivät ole juridisesti sitovia, joten Itämeren rannikkovaltiot soveltavat niitä kukin tavallaan. Itse Itämeren suojelusopimus on kuitenkin maita sitova, mutta Suomikaan ei toimi kaikilta osin sen mukaisesti.

Suojelusopimuksen osapuolimaissa pelloille ei saisi levittää lantafosforia yli 25 kiloa per hehtaari. Yksikään maa Ruotsia lukuun ottamatta ei ole toteuttanut tätä.

Itämeren suojelukomissio Helcomin ilmavalvontaa Itämerellä. Kuva: Helcom

HELCOMissa tarkkailijäsenenä olevan John Nurmisen Säätiön Marjukka Porvari sanoo, että Suomi on kaukana lantafosforia koskevan suosituksen toteuttamisessa, vaikka kyseessä on juridisesti sitova osuus suojelusopimusta.

Porvari on istunut lukuisissa HELCOMin työryhmien kokouksissa. Hänen mielestään niiden toiminta on osittain puuhastelua.

– Maailma on varmaan parempi HELCOMin kanssa kuin ilman HELCOMia. HELCOMissa on aika turhauttavaa, että se on ollut kyvytön käsittelemään osaa kaikkein suurimmista ongelmista ja päästölähteistä rehevöitymisen puolella, Marjukka Porvari toteaa.

Osittain HELCOMin saavutuksena voidaan kuitenkin pitää ravinnepäästöjen huomattavaa vähenemistä verrattuna esimerkiksi 1980- ja 90-lukujen taitteen tilanteeseen. Esimerkiksi yhdyskuntien jätevedenpuhdistus on nyt hyvällä tasolla.

Itämeri toipuu hitaasti

Itämeren vesi vaihtuu kuitenkin hitaasti Tanskan salmien kautta ja teoreettisesti kiertoajaksi on arvioitu 30 vuotta. Fosfori pysyy kierrossa tätäkin pidempään, jopa 50 vuotta.

Ravinnekuormitus Itämereen on laskenut jo 90-luvun alusta, mutta vuosikymmenten takaiset runsaat päästöt näkyvät vielä meren tilassa. Huipputasoltaan meren fosforikuorma on alentunut noin 60 prosenttia ja typpikuormakin noin kolmanneksella.

HELCOMin toimenpideohjelman aikana, viimeisen 20 vuoden aikana, kuorma on alentunut fosforin osalta 26 prosenttia ja typen osalta 12 prosenttia.

Sinilevä kukki runsaana Selkämerellä viime heinäkuussa. Kuva: SYKE

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttilan mukaan koko ajan on menty hyvään suuntaan. Silti nykytasolta fosforikuormaa pitäisi pystyä vähentämään vielä noin neljännes ja typpikuormaa noin kymmenen prosenttia.

Suhteessa niihin määriin, mitä on jo onnistuttu vähentämään, jäljellä ei ole enää hirveän paljon, mutta Knuuttilan arvion mukaan se on se vaikein osa.

Kyse on hajakuormituksesta, jossa suurin lähde on maatalous. Knuutilan mukaan Suomen maa- ja metsätalous yhdessä muodostavat noin 85 prosenttia Itämereen menevästä ihmisperäisestä fosforikuormasta.

John Nurmisen Säätiön Marjukka Porvari arvioi, että HELCOMissa vaikeudet saada rehevöityminen kuriin ovat aiheuttaneet lisää puuhastelua. Päivitetyn toimenpideohjelman pari sataa toimea sisältävät hänen mukaansa kohtia, joista puuttuu konkretia.

– En toki kaikkia niitä tuomitse, mutta siellä kahdessa sadassa on aika paljon höttöä. HELCOMin ongelma on ehkä fokuksen puute.

Isot päästölähteet otetaan uudelleen tarkasteluun

Tehokas keino päästöjen vähentämisessä on ollut HELCOMin julkistama hot spot -lista (siirryt toiseen palveluun), jolle on päätynyt eri maiden suuria kuormittajia. Listalle otettiin 90-luvun alussa noin 162 kohdetta, joista valtaosa on vuosien varrella saatu poistettua saastuttajien joukosta.

Nyt jäljellä on neljäkymmentä. Lista kaipaa kuitenkin täydennystä, koska Itämeren piiristä löytyy edelleen isoja päästölähteitä.

SYKEn erikoistutkija Seppo Knuuttila kertoo, että esimerkiksi Puolassa on kaksi suurta lannoitetehdasta, yksi edelleen toimiva ja toinen suljettu, joiden kipsijätekasojen on todettu vuotavan fosforia mereen.

Knuuttila oli selvittämässä niiden päästöjä jo kahdeksan vuotta sitten, mutta rajoituskeinoista ei päästy yhteisymmärrykseen Puolan kanssa, eikä asia ole HELCOMinkaan toimesta sen jälkeen edistynyt.

Fosforitin tuotantolaitoksia. Kuva: Seppo Knuuttila

Knuuttila oli myös mukana, kun vuoden 2011 lopussa Laukaanjoessa havaittiin Suomenlahteen erittäin suuri fosforipäästö, joka oli peräisin venäläisen lannoitetuottaja EuroChemin omistaman, Kingiseppin kaupungissa sijaitsevan Fosforit-lannoitetehtaan alueelta.

Fosforitin valumavesien käsittely yhdessä Pietarin kaupungin tehostuneen jäteveden puhdistuksen kanssa on alentanut Suomenlahden fosforikuormaa vuosikymmenessä 60 prosenttia.

Knuuttilaa on ihmetyttänyt HELCOMin nihkeys uudistaa hot spot -listaa. Kymmenen vuoden aikana on paljastunut uusia päästölähteitä. Puolan lannoitetehtaiden kipsijätevuorten pitää Knuuttilan mielestä päätyä vuoteen 2025 mennessä päivitettävälle päästölistalle.

– Julkisuuden paine on osoittautunut hyväksi keinoksi.Uskon, että kun HELCOM päivittää kohdelistaa ja nämä mahdolliset uudet tulevat sinne mukaan, niin se asettaa myös lisää painetta jäsenmaille laittaa asiat niiden osalta kuntoon, Knuuttila sanoo.

Biologi Laura Kaikkosen väitöstutkimus merenpohjan kaivostoiminnan vaikutuksista tarkastetaan 29.10.2021. Kuva: Juha Kivioja / Yle

Arvokkaita metalleja etsitään myös merenpohjasta

Tulevaisuudessa on haasteellista, miten merellä lisääntyvät ihmistoiminnot sopeutetaan muun muassa Itämeren suojeluohjelmassa linjattuihin ympäristötavoitteisiin. Miten saavutetaan meren hyvä tila vuonna 2030, jos esimerkiksi meren pohjasta aletaan kaivaa mineraaleja, joita vähähiilisyyteen pyrkivä yhteiskunta tarvitsee.

Akkuteollisuuden hamuamia maametalleja löytyy Suomen maaperästä, mutta kobolttia on myös merien pohjalla. Väitöskirjatutkija **Laura Kaikkonen **tutki Suomenlahden ja muiden merialueiden pohjien rautamaangaanisaostumia.

Rautamangaanisaostumiin kertyy peiniä pitoisuuksi maametalleja ja ne toimivat tietyllä tapaa meren suodattamina, jotka keräävät haitallisia aineita. Kuva: Juha Kivioja / Yle

Mikrobitoiminnan ja biogeokemiallisten reaktioiden seurauksena syntyvään saostumaan kertyy myös pieniä määriä kobolttia ja muita maametalleja. Kaikkosen tutkimus pohti, miten saostumien kaivaminen merien pohjalta vaikuttaisi ekosysteemiin.

Näitä kaivamisen seurauksia tunnetaan huonosti. Ruoppauksista tiedetään veden samentuvan ja pohjasedimenttien lähtevän liikkeelle, jolloin niissä olevia ravinteita vapautuu.

Meribiologi Laura Kaikkonen suhtautuu merenpohjan kaivostoimintaan varautuneesti, koska merenpohjalla laikuittain esiintyvien saostumien ottotoiminnan vaikutukset ulottuisivat todennäköisesti laajalle alueelle.

Saostumat ovat usein hajallaan merenpohjalla laajalla alauella. Kuva: Juha Kivioja / Yle

– On hyvin epäselvää, kuinka suurta aluetta pitäisi ylipäätänsä haravoida, että sieltä saataisiin kaupallisesti kiinnostavia määriä. Se on yksi tähän toimintaan liittyvä avoinna oleva seikka.

Aikaisemmin Itämeren rautamangaanisaostumia on tutkittu lähinnä geologisesta näkökulmasta ja aivan viime vuosina vasta biologit ovat alkaneet selvittää, ovatko nämä kovat saostumat pehmeällä pohjalla mahdollisesti tärkeä elinympäristö pohjaeliöille ja kaloille.

Samanlaista tutkimusta on tehty muun muassa Tyynellä valtamerellä. Siellä on todettu, että tällaiset kovat alustat tarjoavat tärkeän elinympäristön ja niiden poistaminen vaikuttaa vahvasti siihen, että millaisia eliöitä siellä pohjalla voi elää.

Merenpohjan mineraalien kaivamisen ympäristöriskejä tunnetaan Laura Kaikkosen mukaan huonosti. Kuva: Juha Kivioja / Yle

– Kyllä oma viestini on nimenomaan se, että tällaisten uudenlaisten sektorien kehityksessä epävarmuuksien julkituominen on avainasia. Ei voida lähteä suoraan soveltamaan samanlaisia käytäntöjä kuin jossain toisessa toiminnassa, jos meillä ei mitään ennakkotapausta siitä, että millaisia vaikutuksia sillä olisi meriympäristölle, Kaikkonen kiteyttää.

Lue myös:

.
.