Olisiko Tampereen valtuuston rasistiseksi koettu kokous pitänyt keskeyttää? Ilmari Nurminen: "Puheenjohtajana nojaan toimintani lakiin"

Tampereen kaupunginvaltuuston keskustelusävy on puhuttanut kokouksen jälkeen. Paikalla virkansa puolesta olleet lakimiehet eivät nähneet maanantaina perusteita Veikko Vallinin puheiden (ps.) keskeyttämiseen.

Ilmari Nurminen johtaa Tampereen kaupunginvaltuustoa ensimmäistä kauttaan. Arkistokuva alkusyksyn valtuustoseminaarista. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Tampereen kaupunginvaltuuston maanantainen kokous on herättänyt keskustelun siitä, miksi kansanedustaja Veikko Vallin (ps.) sai jatkaa puheenvuorojaan, vaikka useat valtuutetut kokivat ne rasistisiksi ja halventaviksi.

Puheenvuoroissaan Vallin muun muassa luetteli, millaisia epäiltyjä rikoksia Ruotsissa poliisi on tutkinut viikon aikana. Listalla oli muun muassa raiskauksia, törkeä raiskaus, kiristyksiä, huumausainerikoksia ja murhan yritys. Tämän jälkeen Vallin luetteli epäiltyjen henkilöiden etunimiä, jotka eivät ole yleisiä ruotsalaisperäisiä nimiä.

Tampereen valtuuston puheenjohtaja, kesäkuussa valtuustoon valittu kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) sanoo, että hänellä ei ollut mahdollisuutta keskeyttää Vallinia. Nurminen sanoo nojanneensa kolmen tukenaan olleen lakimiehen virka-arvion.

– On vaikea kieltää valtuutettua puhumasta, jos kolmen lakimiehen arvio on, että en voi tällaista tehdä. Heidän mukaansa ei tapahtunut rikosta. Puheenjohtajana edustan instituutiota ja minun tehtäväni on huolehtia, että kaikkia valtuutettuja kohdellaan tasapuolisesti.

Valtuuston kokous on kokonaisuudessaan katsottavissa Tampereen kaupungin verkkosivuilla. (siirryt toiseen palveluun) Keskustelu alkaa kohdasta 3.30.

Vallinia epäiltiin puheiden tahallisesta pitkittämisestä

Tampereen kaupunginlakimies Jouko Aarnio oli paikalla valtuustossa. Hän ei ota kantaa siihen, täyttävätkö Vallinin sanomiset rikoksen tunnusmerkistöä, mutta Aarnion mukaan kokouksessa oli epäilys työjärjestyksen rikkomisesta ja kokouksen venyttämisestä

– Jouduimme huomauttamaan Vallinia asiasta. Luin kokouksen säännöt ja sen jälkeen pääsimme nopeasti normaaliin järjestykseen. Kokous oli menossa epäjärjestykseen, mutta palasi nopeasti takaisin ruotuun, Aarnio sanoo.

Kansanedustaja Veikko Vallin (ps.) puhui maanantain kokouksessa useita kertoja. Kuva: Kuvakaappaus Tampereen kaupungin nettilähetyksestä

Vallinin pidettyä useita puheenvuoroja, Nurminen pyysi häntä puhumaan loppuun eikä venyttämään asian käsittelyä.

– Valtuuston puheenjohtajana tehtäväni on huolehtia, että demokratia toteutuu, järjestys pidetään yllä ja valtuutetuilla on oikeus käyttää puheoikeuttaan. Henkilökohtaisesti pidin keskustelua valitettavana ja tarkoitushakuisena. En pitänyt keskustelun tasosta, mutta puheenjohtajana nojaan toimintani lakiin.

Olisiko puheenjohtaja voinut toimia jämäkämmin?

Asia on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa, mutta yksikään valtuutettu ei ole ollut Nurmiseen yhteydessä kokouksen jälkeen.

Esimerkiksi Vallin itse twiittasi (siirryt toiseen palveluun), että Nurminen toimi puheenjohtajana hänen mielestään oikein.

Vallin kiitteli Nurmista myös Ylelle.

– Hän ei provosoitunut, vaan veti kokouksen coolisti läpi ja antoi minun jatkaa. Muiden sosialidemoraattien, vihreiden ja vasemmistoliiton reaktiot olivat kyllä aika rajuja.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä tyytyväisiä puheenjohtajan toimintaan. Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Stenhällin mukaan maanantain kokouksessa yksi valtuutettu otti ikään kuin koko valtuuston panttivangiksi ja luki pitkän valmistellun puheen osissa, koko ajan tavallaan testaillen kielenkäytön ja sopivuuden rajoja.

Stenhäll sanoo, että olisi toivonut Nurmiselta "marinilaista jämäkkyyttä". Tällä hän viittaa Sanna Marinin (sd.), joka toimi valtuuston puheenjohtajana muun muassa lähes legendaarisessa ratikkavaltuustossa.

– Olisin toivonut, että hän olisi puuttunut tiukemmin siihen, mitä puhutaan, mistä puhutaan ja ennen kaikkea miten puhutaan. Muut valtuutetut joutuivat tuomaan nyt esiin, että eivät yhteisesti hyväksy tapaa jolla puhutaan, Stenhäll sanoo.

Vasemmistoliiton tamperelainen kunnanvaltuutettu Noora Tapio.
Vasemmistoliiton Noora Tapio pitää Veikko Vallinin puheita epäasiallisina. Perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva aikoo keskustella Vallinin kanssa. Toimittaja: Mari Jäntti, kuvaaja: Antti Eintola.

Myöskään vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Noora Tapio ei ole täysin tyytyväinen puheenjohtaja Nurmisen toimintaan kokouksessa.

– Kun kyse on rasismista, se pitää nimetä rasismiksi. Emme voi vastustaa tämän kaltaista toimintaa, ellei yhdessä nimetä, mitä se on. Pidän harmillisena sitä, että puheenjohtaja käsitteli asiaa ikään kuin tunteiden loukkaamisena, sillä kyse on yhteiskunnallisesta ongelmasta.

Tapion mukaan valtuustoaloitteen käsittelyn aikana perussuomalaisten valtuustoryhmässä käytettiin ihmisvihamielisiä ja rasistisia puheenvuoroja. Sen jälkeen, kun puheenjohtaja Nurminen ja lakimies Aarnio puuttuivat Vallinin puhevuoroihin, muuttui keskustelu Tapion mielestä parempaan suuntaan.

– Mutta kyllä siellä senkin jälkeen käytettiin puheenvuoroja, mitä en siinä salissa haluaisi kuulla, ja rasistista sisältöä.

Tapio toivoo, että poliisi tarttuu Vallinin puheisiin.

– Toivon että ne tutkitaan, jotta saadaan selvyys siihen, onko lakia rikottu.

Tapio kertoo, että mikäli keskustelu olisi jatkunut samanlaisena, olisi vasemmistoliiton valtuustoryhmä poistunut yhteisellä päätöksellä kokouksesta.

"Veikolla on erittäin värikäs puhetyyli"

Perussuomalaisten leirissä puhe nähdään tyypillisenä kansanedustaja Vallinille. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva ei kuitenkaan osannut odottaa kokoukseen tällaista käännettä.

– Veikolla on erittäin värikäs puhetyyli, mitä hän käyttää myös eduskunnassa. Tämä sama puhetyyli tuntui häiritsevän valtuutettuja Tampereella.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva. Kuva: Antti Eintola / Yle

Kaleva kertoo ottavansa Vallinin puhetavan tämän kanssa puheeksi. Valtuustoryhmän puheenjohtaja on kuitenkin sitä mieltä, että on hyvä, kun Vallinin kiintiöpakolaisiin tuomat asiat nousivat julkiseen keskusteluun.

– Maahanmuuttoon liittyvät lieveilmiöt ja kustannukset olivat aivan oikein. Mutta ehkä tapa, jolla keskusteltiin, herätti kovasti intohimoja eri puolilla valtuustosalia.

Muiden reaktio yllätti Vallinin

Veikko Vallin sanoo itse yllättyneensä valtuutettujen reaktioista. Hän sanoo käyttävänsä samanlaista ilmaisua myös eduskunnassa ja puheen sisällön olevan perussuomalaisten ydinpolitiikkaa.

– Ainahan siinä tunteet leimuavat, kun puhutaan maahanmuutosta ja pakolaisista. Mutta en ollut tarkoittanut kirjoitettua puhetta provokaatioksi.

Vallinin mukaan puhe olisi mennyt kivuttomammin, jos hän olisi saanut pitää sen yhdessä osassa eikä kolmen minuutin puheenvuoroihin pilkottuna.

– Puheenjohtajakin totesi jälkeenpäin, että näin olisi ehkä kannattanut tehdä, kun puhe liittyi aloitteeseeni.

Puhetta on Vallinin mukaan myös kehuttu sosiaalisessa mediassa.

Eettisten periaatteiden uudistus on jo käynnissä

Aiemmin Sastamalan valtuustossa istunut Nurminen sanoo yllättyneensä maanantaina siitä, miten kovaa kieltä Tampereen kaupunginvaltuustossa käytetään.

Uusi puheenjohtaja käynnisti Tampereen valtuuston eettisten periaatteiden uudistuksen jo puheenjohtajakautensa startatessa alkusyksystä. Tällä hetkellä periaatteet ovat valtuustoryhmissä evästettävänä. Maanantainen keskustelu osoittaa hänen mukaansa, että uudistus on tarpeen.

– Tarvitaan yhteisiä, vahvempia pelisääntöjä siitä, miten keskustellaan ja miten pidetään ihmisoikeuksista huolta sekä kunnioittavaa keskustelukulttuuria yllä. Tarvitaan selkänojaa, miten tämäntyyppisissä tilanteissa toimitaan yhdessä.

Nurminen muistuttaa, että yksittäiset valtuutetut ovat myös itse vastuussa siitä, mitä he puhuvat ja millaista keskustelua käyvät.

– Puheenjohtajana en pysty sitä määräänsä enempää rajoittamaan.

Myös vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Stenhäll pitää eettistä ohjeistusta tärkeänä vastaavien tilanteiden estämiseksi.

– Haluamme, että kaikki sitoutuvat tähän selkeään kirjalliseen ohjeistukseen, johon voidaan vedota, jos tällaisia tilaisuuksia tulee. Tietysti, jos tähän ei kaikki ryhmät lähde mukaan, se on toisen keskustelun paikka.

Veikko Vallin ei näe tarvetta pelisääntöjen muuttamiselle. Hänen mielestään Tampereen valtuusto on ollut aina aika rauhallinen.

– Kuka määrittelee, saako jotain sanoja käyttää vai ei? Jään mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka!

Juttuun lisätty 26.10.2021 kello 15.30 perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kalevan ja vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Stenhällin ja valtuutettu Veikko Vallinin kommentit.

Juttuun lisätty 26.10.2021 kello 16.12 vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Noora Tapion kommentit.

Juttuun lisätty 26.10.2021 kello 17.00 esimerkki siitä, mitä kansanedustaja Veikko Vallin sanoi kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Lue myös: