Kaisla Kauppinen, 20, ei halua biologisia lapsia vaan aikoo adoptoida vaikka yksin – käytännössä adoptiolapsen saa silti vain aviopari

Yhä useampi suomalainen harkitsee adoptointia yksin. Yksin adoptoiva voi kuitenkin joutua erilaisten haasteiden eteen, sillä vaihtoehtoja on vähemmän ja järjestelmä suosii kahden vanhemman perheitä.

Kaisla Kauppinen haluaa adoptoida lapsen vaikka yksin
Kaisla Kauppinen haluaa adoptoida lapsen vaikka yksin

Kaisla Kauppinen oli 15-vuotias, kun hän ymmärsi ettei halua biologisia lapsia.

Syitä on monia, mutta yleisesti Kauppinen kertoo, että hänelle ei ole tärkeää, että lapsi olisi geneettisesti oma.

– Synnytys ei ole kokemuksena kiinnostava, hän toteaa.

Kauppinen on 20-vuotias ja seisoo yhä teini-ikäisten ajatustensa takana. Biologinen lapsi ei kiinnosta, mutta adoptio tuntuu omalta. Perimmäinen syy on auttaminen: hän haluaa osaltaan tarjota lapsille ja nuorille oikeanlaista tukea.

  • Kuuntele alta miksi Kaisla Kauppinen etsii nyt kummilasta ja kuinka hän uskoo sen auttavan adoptoinnissa:

Kaisla Kauppinen on haaveilun lisäksi myös selvittänyt adoption kriteerejä. Hän listaa muun muassa sen, ettei adoptiovanhemmalla ole rikosrekisteriä eikä mielenterveysongelmia ja myös tulotason olisi hyvä kohtuullinen.

Yksi kriteeri on kuitenkin hänelle ajankohtaisin: lapsen saa adoptoida Suomessa vasta, kun on täyttänyt 25.

– Mielestäni 25 vuotta on aika korkea. Varsinkin jos otetaan huomioon, että adoptioprosessit kestävät niin kauan.

Kauppinen ajattelee, että realistisesti hän saattaa joutua odottamaan vielä kymmenen vuotta, ennen kuin saa lapsen kotiin. Hän toivoo saavansa adoptioprosessin alulle mahdollisimman pian.

– Lähinnä tässä odottelen sitä 25 vuoden täyttymistä.

Sinkku ei saa adoptoida

Kauppinen kertoo, että haluaisi olla alkuun sijais- tai tukiperheenä, koska adoptoinnissa voi kestää. Adoptointi voisi tapahtua parisuhteessa tai yksin, mutta yksi kriteeri parisuhteelle on.

– Minulla ainoana vaatimuksena on parisuhteessa, että en halua biologisia lapsia. Toki toivon parisuhteelta, että kumppani suhtautuisi positiivisesti adoptoimiseen.

Kaisla Kauppisen lailla yhä useampi miettii yksin adoptoimista. Usein perheen perustaminen on tullut ajankohtaiseksi, mutta siihen ei ole löytynyt tai haluttu kumppania.

Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja Jenny Nyman kertoo, että yksin adoptoivalle tilanne voi olla vaikeampi kuin adoptiolapsesta haaveilevalle pariskunnalle. Osa ulkomaisen adoption kohdemaista edellyttää, että lapsen adoptoi naimisissa oleva pariskunta.

– Niin sanotulla yksinhakijalla valinnanmahdollisuudet ovat rajatumpia, koska he eivät voi adoptoida kaikista samoista paikoista kuin pariskunnat, Nyman toteaa.

Kaisla Kauppinen ei näe estettä yksin adoptoinnille. Kohdemaa voi olla Suomi tai joku muu, kunhan hän voi tarjota apua sitä tarvitsevalle. Kuva: Mimmi Nietula / Yle

Sosiaalineuvos, adoptiolautakunnan puheenjohtaja Irene Pärssinen-Hentula kertoo, että myös Suomessa adoptiolakiin kuuluu tiettyjä periaatteita.

– Yksi näistä periaatteista on, että lapsi sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa kaksi adoptiovanhempaa, jollei ole lapsen edun kannalta erittäin painavia syitä sijoittaa häntä yhden vanhemman perheeseen, hän kertoo.

Tämän takia kotimaan adoptionhakijoiksi ohjautuu Suomessa käytännössä vain kahden vanhemman perheitä.

Kaisla Kauppinen kuitenkin uskoo, että lapsi voisi saada tukea läheisten muodostamien verkostojen kautta, vaikka olisi yhden vanhemman perheessä.

Kriteerien on täytyttävä

Vuonna 2020 adoptiolautakunta myönsi uusia kahden vuoden mittaisia lupia kansainväliseen adoptioon yhteensä 61 kappaletta. Lisäksi se pidensi 60 adoptioluvan voimassaoloaikaa.

Näistä luvista yksinhakijoille myönnettiin 18 kappaletta. Vuonna 2019 vastaava määrä oli 14.

Yksin adoptiota hakevien tulee täyttää kaikki samat peruslähtökohdat kuin pariskuntana hakevien. Heidän täytyy olla oikean ikäisiä, tulla toimeen taloudellisesti, omata oikeat motiivit adoptioon ja ennen kaikkea olla terveitä.

Usein adoptionhakijoille on kertynyt ikää, monet heistä ovat yli 40-vuotiaita tai lähellä adoptiolain mukaista hakijoiden yläikärajaa, 50 vuotta.

Ikä tuo mukanaan sen, että ihmisillä on terveysriskejä, kuten kuntoutusta tai hoitoa vaativia sairauksia. Yksin hakeva on yksin vastuussa siitä, että resurssit riittävät lapsen asioista huolehtimiseen.

– Me pohdimme tätä siksi, että ne lapset, jotka tulevat adoptioon ovat jo menettäneet vanhempansa. Haluamme turvata lapselle sen, että vanhempi on ja pysyy toimintakykyisenä lapsen kasvun aikana, adoptiolautakunnan puheenjohtaja Irene Pärssinen-Hentula selittää.

Yksinhakijoiden kohdalla toimiva turvaverkosto on myös äärimmäisen tärkeä.

– Jos sairastuu, se nousee välittömästi keskeiseksi käytännön kysymykseksi. Turvaverkostoa pohditaan kuitenkin myös kahden vanhemman kohdalla, Pärssinen-Hentula kertoo.

Sosiaalineuvos, adoptiolautakunnan puheenjohtaja Irene Pärssinen-Hentula ei rajoituksista huolimatta halua korostaa, että joku olisi parempi adoptionhakija kuin toinen.

– En halua ajatella, että joku olisi ideaali. Adoptioperheessä tärkeintä on, että on mahdollista asettaa lapsen tarpeet etusijalle. Adoptioprosessi on aina lasta varten.

Mitä mieltä olet yksin adoptoimisesta? Voit keskustella aiheesta torstaihin 28. lokakuuta kello 23:een asti.

Lue lisää: