Hyppää sisältöön

Riisi vaihtuu kotimaiseen viljaan ja perunaan Tampereen seudun kouluissa lähivuosina

Myös kotimaisia juureksia aiotaan tarjota entistä enemmän. Suomalaisen kalan lisääminen näyttää hintasyistä vaikeammalta.

Kuva: Retu Liikanen / Yle

Tampereen seudun kouluissa ja päiväkodeissa riisi vaihtuu lähivuosina kotimaisiin viljalisäkkeisiin ja perunaan.

Samoin kotimaisten juuresten käyttöä on tarkoitus lisätä. Näin toimitaan Pirkanmaan Voimian vastuulla olevassa ruokailussa.

Kotimaisen kalan lisääminen on vaikeampaa, koska se on ulkomaista selvästi kalliimpaa. Järvikalasta valmistettuja kalamureketuotteita on ruokalistalla. Ne ovat kuitenkin kilpailutusten perusteella noin 70 prosenttia kalliimpia kuin sei- ja lohipohjaiset tuotteet.

Tiedot käyvät ilmi Tampereen sivistyslautakunnan vastauksesta kysymykseen, jonka on tehnyt kaupunginvaltuutettu, nykyinen varavaltuutettu Anne Liimola (sd.).

Pirkanmaan Voimia Oy on Tampereen, Nokian ja Ylöjärven kaupungin sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yhtiö. Sillä on kokonaisvastuu mm. Tampereen kaupungin ateria- ja puhtauspalveluista sekä TAYSin Keskussairaalan ja Pitkäniemen ateriapalveluista.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.