Vuosien työ tulee päätökseen – Turun Logomon silta sai viimein avajaispäivän

Silta avataan marraskuussa, ei lokakuussa, kuten kaupunki aikaisemmin kertoi.

Logomon silta ylittää Turun ratapihan tapahtumatalo Logomon kohdalla. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Turun Logomon silta otetaan käyttöön keskiviikkona 3. marraskuuta. Sillan päissä olevat portaat ja hissit Ratapihankadulla ja Logomon edustalla avataan tuolloin yleisölle.

Siltaa ei siis avata lokakuussa, kuten kaupunki aikaisemmin kertoi, mutta tavoitteesta ei jääty kauas.

Turun kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää ei piilota helpotustaan.

– Kyllä tämä tietysti on ollut pitkä matka ja mukavaa, että se vihdoin ja viimein saadaan kaupunkilaisten ja muiden kansalaisten käyttöön.

Turku ei pidä sillalle varsinaisia avajaisjuhlia.

– Päätimme, että silta avataan keskellä viikkoa, koska urakoitsija seuraa vielä sillan käyttöönottoa. Olisihan sen voinut avata jo tämän viikon perjantaina, kun ei siellä ole kesken enää muuta kuin siivouksia, mutta päätimme nyt kuitenkin siirtää avauksen ensi viikolle. Ei tämä enää päivän päälle ole.

Vuosien työ tulee päätökseen

Idea ratapihan ylittävästä kävelysillasta syntyi vuonna 2012, sillan mahdollistava kaavoitus saatiin kuntoon vuonna 2015. Vuonna 2016 suunnittelukilpailun voitti Logomon sillan nykyinen muoto, Jousi.

Vuonna 2017 rakennusurakan tarjouskilpailun voitti halvimman tarjouksen tehnyt Lemminkäinen. Urakkahinta on reilut 8,5 miljoona euroa.

– Rakennustyöt aloitetaan elokuun alussa ja urakka valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä, kertoi Turun kaupunki tiedotteessa 6.6.2017.

Sen jälkeen lukuisista viivästyksistä on voitu lukea uutisia. Logomon sillan tarinan kertovan minidokumentin voit katsoa täällä.

Lue lisää: