Herätys: Professori toivoo koronajäljitykseen muutoksia, Moskovaan tänään laaja koronasulku, nuorten naisten määrä poronhoidossa kasvaa

Kerromme päivän uutis- ja puheenaiheet lyhyesti.

Lämpimät jäätalvet uhkaavat porojen ruokailua pohjoisissa paliskunnissa. Poronhoitoalueen eteläosissa suurimmaksi riesaksi koitunevat lämpenevien kesien tuomat loiset ja eläintaudit. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Porotalouden vaikeudet ja ulkopuolisten paine eivät aja nuoria alalta – naisten määrä kasvussa

Nuorten ja erityisesti nuorten naisten määrä poronhoidossa lisääntyy. Ala kiinnostaa yhä, vaikka porotaloudella on takanaan vaikeita vuosia, ja ilmastonmuutos hämärtää tulevaisuusnäkymiä.

Professori: Tartunnanjäljityksen käytäntöjä pitää kehittää

Epidemiologian professori Pekka Nuorti arvioi, että virus on seuralaisenamme vielä pitkään. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Viime syksynä koronavirustartuntojen jäljitys uhkasi sakata osassa maata. Nyt pakkaa sekoittavat tarttuvampi virusmuunnos, mutta toisaalta korkeampi rokotuskattavuus. Epidemiologian professori Pekka Nuorti kannattaa jäljityksen tarkempaa kohdentamista.

Kirjeenvaihtajalta: Moskovaan voimaan laaja koronasulku

Moskovan metrossa ja kaupungin muissa julkisissa kulkuneuvoissa tulee sakon uhalla käyttää suojamaskia. Kuva: Grigory Vorobjov / Yle

Moskovassa tulee voimaan tänään laaja koronasulku. Koronaan menehtyy nyt yli tuhat venäläistä päivässä, ja tilastokäyrä osoittaa edelleen yläviistoon. Maan johto ei silti ota riittävää vastuuta tilanteesta, kirjoittaa Erkka Mikkonen.

Helsingin seudun liikenne: Lipun hintojen korotukset tehdään pakon edessä

Helsingin seudun joukkoliikenteeseen on tulossa hinnankorotuksia vuodenvaihteessa. Kuva: Silja Viitala / Yle

HSL:n päätös korottaa joukkoliikenteen lippujen hintoja on herättänyt närää sosiaalisessa mediassa ja yhtiön verkkosivujen kommenttiosiossa. HSL:n hallituksen puheenjohtaja ei näe korotuksille vaihtoehtoja.

Sää jatkuu epävakaisena ja lauhana

Kuva: Nina Karusto / Yle

Sää on torstaina laajalti epävakaista. Lunta kertynee Lappiin paikoin 2-10 senttimetriä, ja muutama sentti lunta voi sataa myös Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Etelämpänä sataa paikoin tihkua tai vettä, ja vesisateet voimistuvat päivän aikana.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.