Yhdentoista varsinaissuomalaisen kunnan koronarokotuskattavuus noussut yli 80 prosentin

THL:n tilastojen mukaan Varsinais-Suomen kahden rokotuksen kattavuus on korkein Naantalissa, matalin Laitilassa.

Turussa kaksi koronarokotusta on saanut 76,0 prosenttia yli 12-vuotiaista. Kuva: Arash Matin / Yle

12 vuotta täyttäneiden koronarokotuskattavuus on noussut jo yhdessätoista varsinaissuomalaisessa kunnassa yli 80 prosentin.

Laajinta rokotuskattavuus on THL:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) Naantalissa, jossa kaksi rokotusta on saanut 85 ,1 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Vähiten toista rokotusta on otettu Laitilassa, jossa luku on 72,1 prosenttia.

Koko Suomessa toisen koronavirusrokotuksen on saanut 77,5 prosenttia eli 3,8 miljoonaa 12 vuotta täyttäneistä.