Kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen odotetusti puolustusministeriön uudeksi kansliapäälliköksi

Ministeriössä nykyisin osastopäällikkönä työskentelevä Pulkkinen siirtyy uuteen tehtävään vuodenvaihteessa.

Tällä hetkellä puolustuspoliittisen osaston päällikkönä ministeriössä toimiva Esa Pulkkinen aloittaa uudessa tehtävässään kansliapäällikkönä vuodenvaihteessa. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Puolustusministeriön uudeksi kansliapäälliköksi on valittu kenraaliluutnantti, ylijohtaja Esa Pulkkinen. Pulkkinen toimii tällä hetkellä ministeriössä puolustuspoliittisen osaston päällikkönä.

Hallitus päätti asiasta valtioneuvoston yleisistunnossa torstai-iltapäivällä. Pulkkisen virkakausi alkaa ensi vuoden alusta ja päättyy heinäkuun 2025 loppuun.

Pulkkinen on tehnyt pitkän uran puolustusministeriössä, Puolustusvoimien Pääesikunnassa ja EU:ssa. Hän on toiminut esimerkiksi Jääkäriprikaatin komentajana Sodankylässä vuosina 2003–2006 ja EU:n sotilasesikunnan päällikkönä vuosina 2016–2020.

Nimitys oli odotettu, sillä Ylen ja Helsingin Sanomien mukaan Pulkkista pidettiin kahdeksan hakijan joukosta selvänä ennakkosuosikkina tehtävään.

Muita virkaa hakeneita olivat muun muassa apulaisosastopäällikkö Janne Kuusela ja yksikönjohtaja Hanna Nordström ministeriön sisältä. Puolustusvoimista tehtävästä olivat kiinnostuneita logistiikkalaitoksen kaupallinen johtaja Lars-Christian Schauman ja Merivoimien entinen komentaja, vara-amiraali (evp.) Kari Takanen.

Nykyään ministeriön kansliapäällikkönä toimii Jukka Juusti. Hänen viisivuotiskautensa päättyi jo viime vuoden lopulla, mutta sitä jatkettiin vuodella hävittäjähankkeen vuoksi. Hallituksen odotetaan päättävän Hornet-hävittäjien seuraajista loppuvuoden aikana puolustusministeriön esityksen pohjalta.

Kansliapäällikkö on ministeriön ylin virkamies.

Lue lisää: