Näistä tiloista tulee 1500 ihmisen työpaikka Vaasan Vaskiluodossa – Wärtsilä esitteli torstaina valmistuvaa teknologiakeskustaan

Wärtsilä on jo aloittanut muuton uusiin, valmistuviin tiloihin Vaasan Vaskiluotoon. Tutkimus- ja tuotantokeskus otetaan käyttöön täydellä teholla ensi kesänä.

Vaasan Vaskiluotoon nouseva Wärtsilän teknologiakeskus on osittain jo käytössä lokakuussa. Kuvaus Jarkko Heikkinen, editointi Tarmo Niemi.
Vaasan Vaskiluotoon nouseva Wärtsilän teknologiakeskus on osittain jo käytössä lokakuussa. Kuvaus Jarkko Heikkinen, editointi Tarmo Niemi.

Jo moni Wärtsilän työntekijä on päässyt muuttamaan yhtiön uusiin tiloihin Vaasan Vaskiluodossa. Muutto alkoi kaksi viikkoa sitten.

Teknologiakeskus eli Smart Tehcnology Hub vihitään kokonaisuudessaan käyttöön kesän alussa. Valmistuessaan se on jopa 1 500 ihmisen työpaikka.

Tällainen on työpaikkaruokala Wärtsilän uudessa Vaskiluodon kiinteistössä. Kuva: Sebastian Björklund / Yle

Wärtsilä Finlandin toimitusjohtajan Hannu Mäntymaan mukaan valmistuva teknologiakeskus on yhtiön suurin yksittäinen investointi.

Kokonaisinvestoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa. Summa koostuu toimisto- ja tehdasrakennuksista, logistiikasta ja infrasta. Wärtsilän investoi hankkeeseen 83 miljoonaa euroa.

– Suurin haaste on ollut koronapandemia. Se on vaikeuttanut yhteistyötä ja kommunikointia, Mäntymaa sanoo.

Epidemiasta huolimatta työt ovat kokonaisuudessaan pysyneet aikataulussa.

Tiimityöskentelyyn soveltuvissa tiloissa värit ovat vaaleat ja ruosteenpunaiset. Kuva: Sebastian Björklund / Yle

Yle vieraili torstaina teknologiakeskuksessa, jota Wärtsilä esitteli tiedotusvälineiden edustajille. Pääset katsomaan alla olevasta videosta, miltä sisällä näyttää.

Tilava ja valoisa sisääntuloaula, jossa näkyy aulan palvelutiski ja sen takana asiakaspalvelija maski kasvoillaan.
Teknologiakeskuksen sisätilat ovat valoisat ja vaaleat. Kuvaus Anne Wikman, leikkaus Tarmo Niemi.

Lue seuraavaksi:

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun perjantaihin 29.10. kello 23 saakka.