Aluevaalit ovat kohta täällä ja Yle rakentaa vaalikonetta – Mitä haluat kysyä ehdokkailta? Tule mukaan vaikuttamaan!

Suomessa käydään ensi vuoden alussa kaikkien aikojen ensimmäiset aluevaalit. Keräämme vaalikonetta varten ideoitanne kysymyksiksi ehdokkaille. Kokoamme yhteen oleellisimmat, ajankohtaisimmat sekä parhaat ehdotukset.

Mari Sarolahti edessään kartta, jossa esitellään 21 hyvinvointialuetta.
Toimittajamme Mari Sarolahti kertoo, mitä sinun tulisi tietää aluevaaleista.

Tammikuussa 2022 käydään valtaosassa Suomea aluevaalit, joissa valitaan tuleville hyvinvointialueille valtuustot. Äänioikeutettuja vaaleissa on noin 3,5 miljoonaa, ja ehdokkaita eri arvioiden mukaan noin 5 000–10 000.

Yle palvelee kansalaisia näissäkin vaaleissa avaamalla äänestyspäätöksen tueksi vaalikoneen. Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä teemoja, väittämiä tai kysymyksiä ehdokkailta kysymme.

Onko kunnassasi jatkossakin oma terveysasema? Miten järjestyy kouluterveydenhuolto ja miten käy vaikkapa päihdepalveluiden tai kuntoutuspsykoterapian? Esimerkiksi näitä palveluita koskeviin kysymyksiin etsimme ehdokkailta vastauksia.

Lähetä oma ehdotuksesi tai kysymyksesi oheisen lomakkeen kautta.

Kokoamme yhteen oleellisimmat, ajankohtaisimmat sekä parhaat ehdotukset, ja testaamme niitä syksyn mittaan myös laajemmin yleisöllä.

Aluevaalit on uusi vaalityyppi Suomessa. Emme vielä tiedä tarkasti, miten eri puolueiden tai vaalilistojen politiikka eroaa toisistaan vaikkapa pelastustoimen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä.

Vaalikoneen 2022 pääteema on kertoa äänestäjille, minkälaisten päätösten eteen hyvinvointialueiden valtuustoihin valittavat luottamushenkilöt joutuvat ja kuinka he päättäisivät valituksi tultuaan.

Vaalikoneen tehtävä on luonnollisesti myös tuoda esiin eroja ehdokkaiden ajattelussa, jotta sinä äänestäjänä saat tukea päätöksellesi.

Yle avaa vaalikoneen yleisölle tammikuussa 2022 ja ehdokkailta keräämme vastauksia joulukuussa.

Aluevaalit käydään sunnuntaina 23. tammikuuta 2022 koko Suomessa Helsinkiä lukuunottamatta. Ennakkoäänestys alkaa 12.1.2022. Hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat työnsä maaliskuussa 2022.

Voit keskustella aiheesta maanantaina 1.11.2021 kello 23 saakka.

Lue myös: