THL ehdottaa koronapassia hoitohenkilöstölle, STM moittii esitystä puutteelliseksi

THL:n mukaan koronapassin laajentaminen voisi olla nopea tapa suojata potilaita ja henkilökuntaa koronalta. Tiedossa on tilanteita, joissa rokottamaton työntekijä on tartuttanut tautia hoidettaviin.

Terveydenhuollon ammattilaisista 80 prosenttia oli saanut kaksi koronarokotetta syyskuun loppupuolella. Kuva: Arash Matin / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa, että hoitohenkilöstön rokotussuoja voitaisiin varmentaa väliaikaisesti koronapassin avulla.

Tämä tarkoittaisi sitä, että työnantaja voisi koronapassin avulla varmistaa, että työntekijä ei todennäköisesti aiheuta merkittävää tartuntariskiä hoidettavilleen tai kollegoilleen. THL:n mukaan koronapassin laajentaminen voisi olla nopea tapa suojata heitä.

THL esitti perjantaina asiaa sosiaali- ja terveysministeriölle (STM). Koronapassista voitaisiin THL:n tiedotteen mukaan säätää pandemian ajaksi tartuntatautilakiin tilapäinen pykälä, jolla voitaisiin velvoittaa tai sallia koronapassin käyttö hoivahenkilöstön rokotussuojan varmistamiseen.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vaati aiemmin tällä viikolla hoitohenkilökunnalle rokotepakkoa. Pääkaupunkiseudulla on tiedossa tilanteita, joissa rokottamaton työntekijä on levittänyt taudin esimerkiksi hoivakotiin.

Ylen tietojen mukaan Eurajoella rokottamattoman hoitajan levittämä koronatartunta johti iäkkään henkilön kuolemaan.

STM: Ehdotus vaatii oikeudellista arviointia

STM arvostelee omassa tiedotteessaan THL:n ehdotusta osin puutteelliseksi. Ministeriön mukaan ehdotuksessa ei arvioida kunnolla sen lainsäädännöllisiä reunaehtoja.

STM:n mukaan kyse on periaatteellisesti laajakantoisesta asiasta, jossa on punnittava yhtäältä myös hoito- ja hoivahenkilön oikeuksia sekä työoikeudellisia kysymyksiä. Kyse on ministeriön mukaan yhdenvertaisuudesta, syrjinnän kiellosta, henkilökohtaisesta koskemattomuudesta sekä yksityiselämän ja henkilötietojen suojasta.

STM:n mukaan myös sitä tulisi arvioida, mitä työntekijälle seuraisi siitä, ettei hänellä olisi passia ja miten toimittaisiin tilanteessa, jossa työntekijällä ei olisi terveydellisistä syistä mahdollisuutta ottaa rokotetta.

STM näpäyttää tiedotteessaan, että se toivoisi THL:n asiantuntijalaitoksena kiinnittävän huomiota ehdotuksensa toteuttamiskelpoisuuden arviointiin.

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila ennakoi Ylen haastattelussa tiistaina, että käytännössä rokotevelvollisuuden säätäminen on osoittautunut hankalaksi.

Vähiten rokotuksia sosiaalialan hoitajilla

THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan mukaan koronapassin käyttäminen olisi todennäköisesti nopeampi ratkaisu kuin koronarokotuksen lisääminen osaksi tartuntatautilaissa vaadittua sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden rokotussuojaa.

Terveydenhuollon ammattilaisten koronarokotuskattavuus oli syyskuun loppupuolella ensimmäisen annoksen osalta vähintään 90 prosenttia ja toisen annoksen osalta 80 prosenttia, THL toteaa tiedotteessaan. Luvut ovat korkeammat kuin väestössä keskimäärin.

Terveydenhuollon ammattiryhmistä vähiten rokotuksia ovat ottaneet sosiaalialan hoitajat. He työskentelevät hoivakodeissa sekä ikääntyneiden asumis- ja palveluyksikössä, joiden asukkailla on erityinen riski saada vakava koronatauti.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestöt eivät lämpene suunnitelmille. Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin Silja Paavola sanoo tiedotteessa, että THL:n esityksen tulisi koskea koko sote-henkilöstöä, ei vain hoitajia.

Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi sanoo puolestaan Helsingin Sanomissa (siirryt toiseen palveluun), ettei THL ei ole hänen mielestään selvittänyt tekemäänsä ehdotusta tarpeeksi etukäteen. Ensikuulemalta hän arvelee sen kaatuvan yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien kysymyksiin.

Lue lisää: