Hyppää sisältöön

Perhe hullaantui halloween-koristelusta, koti muuttui kauhujen taloksi Lappeenrannassa – "Vanhemmat innostui ehkä vähän liikaakin"

Monissa kodeissa vietetään viikonloppuna lokakuun lopun kammottavaa juhlaa. Laukkasen perheellä karkasi tänä vuonna mopo käsistä halloween-koristelujen suhteen.

Laukkasen perhe innostui halloweenista: "Ehkä vähän liikaakin"
Laukkasen perhe innostui halloweenista: "Ehkä vähän liikaakin"

Lappeenrantalaisen omakotitalon pihalla on karmea näky. Metrin mittainen jättihämähäkki seisoo rapun pielessä vastaanottamassa vieraita. Kaapuun puettu nukke tervehtii ohikulkijoita. Puutarhassa olevat hautakivet saavat ihmiset joko nopeuttamaan askeliaan tai jähmettymään paikoilleen.

Haudankaivajaksi pukeutunut Petri Laukkanen aikoo pelotella lapsia. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Halloween tunnelma jatkuu talon sisällä. Pääkallolamput loistavat pöydällä. Seinillä ja katossa roikkuvat hämähäkinseitit. Makuuhuoneen oven pielessä roikkuu lakana, jossa on "verisiä" kädenjälkiä.

Laukkaset ovat panostaneet tänä vuonna koristeluun tavanomaista enemmän. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Lappeenrantalainen Laukkasen perhe on hurahtanut anglosaksisesta perinteestä lähtöisin olevaan halloween-juhlaan. Aluksi vain perheen tytär Susanna Laukkanen suunnitteli juhlia kaverin kanssa.

– Vanhemmat lähtivät mukaan suunnitteluun ja taisivat innostua asiasta ehkä vähän liikaakin, naurahtaa Laukkanen.

Kauhuelokuvat kuuluvat Susanna Laukkasen halloweeniin. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Halloweenia on juhlistettu perheessä jollain tavalla jo useamman vuoden, mutta ei aiemmin näin isossa mittakaavassa. Perhe on tehnyt juhlavalmisteluja koko viikon.

– Ei ollut syyslomalla muutakaan tekemistä, niin vähän innostuttiin, hymähtää haudankaivajaksi pukeutunut isä Petri Laukkanen.

Perheen äiti Heidi Laukkanen loihti karmean hahmonsa meikeillä ja kaapista valmiiksi löytyneillä asusteilla. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Koti muuttui kauhutaloksi

Hirvittäviä koristeita on niin sisällä kuin ulkona. Pihamaalla on hautakiviä ja kammottava ruohonleikkaaja ja suuri hämähäkki.

– Naapurit ovat suhtautuneet koristeisiin mielenkiinnolla. Samoin ohikulkijat ovat ihmetelleet perheen pihamaata, sanoo Petri Laukkanen.

Julma ruohonleikkaaja on Heidi Laukkasen suosikki koriste. Se saa mielikuvituksen laukalle. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Tarkoitus on ilahduttaa niin itseä kuin naapureitakin.

– Kiehtovaa pukeutua rooliasuun ja tehdä jotain erilaista, sanoo Heidi Laukkanen.

Suunnitelmissa on syödä herkkuja ja katsoa kauhuelokuvia. Tarjoilut ovat tietenkin teemaan sopivia.

Tarjolla on muun muassa lakujalkaisia hämähäkkimuffinseja ja voitaikinaan kääriytyneitä muumionakkeja. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Laukkaset ovat myös varautuneet oven taakse tuleviin lapsiin, jotka sanovat "karkki tai kepponen".

– Ikinä ei ole uskallettu ottaa kepposta. Aina on varattu karkkia sen verran, että sillä selviää, sanoo Heidi Laukkanen.