Tampereen areenan nimi ei vaihdu ennen avajaisia – katso, kuinka valmiiksi uuden hallin sisätilat on saatu

Tampereen areenan avajaisia vietetään joulukuun puolivälissä. Ensimmäiset jääkiekon paikallispelit hallissa pelataan jo joulukuun alussa.

Tampereen areenan jumbotron
Hallin sisällä rakentuu parhaillaan suuri mediakuutio. Yle pääsi myös käymään myös yhdessä pukukopissa. Video: kuvaaja Matias Väänänen, leikkaus Mari Siltanen / Yle

Tampereen areena on liki valmis, ja avajaisia on tarkoitus viettää joulukuun puolivälissä. Yle pääsi ensimmäisenä mediana näyttämään hallin sisätiloja suorassa lähetyksessä keskiviikkoaamuna.

Uuden areenan tavoitteena on toimitusjohtaja Marko Hurmeen mukaan saada 1,3 miljoonaa kävijää joka vuosi. Rakennusvaiheessakin väkeä riittää, sillä areenaa on rakentamassa yhteensä noin 4 000 ihmistä.

– Palkinnon hetki lähestyy, kommentoi Hurme tunnelmiaan kuukausi ennen ensimmäistä jääkiekkopeliä.

Areenan aulassa näkyvät jo lipunlukijalaitteet. Samalta tasolta pääsee permannolle, mikäli on menossa esimerkiksi konserttiin.

Areenaan valmistuu lippujen tarkastuspiste. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Areena valmistuu Uros-mylläkän varjossa

Viime aikoina Tampereen areena on ollut julkisuudessa entisen nimisponsorinsa, eli teknologiayhtiö Uroksen epäselvän taloustilanteen takia. Paikan nimi vaihtui, mutta sponsorimylläkän varjossa areenan rakennustyöt ovat edenneet viimeistelyvaiheeseen.

Sponsoroinnilla areenaa on lähestynyt 15 eri yritystä. Sponsorin valinnassa ei kiirehditä. Tavoitteena on Hurmeen mukaan ensin saada areena auki. Nimen vaihtuminen on silti edelleen mahdollista.

– En pidä sitä mahdottomana. Olemme varmasti varovaisia kenen kanssa mennään.

Suuria tapahtumia myös talvella Tampereelle

Areenan sisällä keskiössä on itse halli. Penkkejä on jo paikoillaan katsomossa suojamuoveineen. Permannolla puolestaan rakentuu jumbotron eli mediakuutio.

– Se on kaksikerroksisen omakotitalon kokoinen digipinta, joka nostetaan kattoon, kertoo myyntijohtaja Elina Tikkakoski.

Kiekkopeleissä kuutio on hallin katossa, mutta sitä voidaan nostaa tai laskea sen mukaan mitä tapahtumassa tarvitaan.

Tikkakosken mukaan Tampereella voidaan uuden areenan myötä järjestää myös kesäfestivaalien suuruisia tapahtumia. Permannolle mahtuu yli 20 000 ihmistä.

Hallin lisäksi suorassa lähetyksessä käytiin myös yhdessä pukukopeista. Pienempiä pukukoppeja on neljä kuten suurempiakin. Pukukopeista ja niiden käyttäjistä löytyy lisää tietoa jutun pääkuvan kohdalla videosta. Koko esittelyn näet alta.

Tampereen kannen areena.
Näytimme suorassa lähetyksessä, missä vaiheessa areenan sisätilojen rakentaminen on nyt. Toimittaja: Clarissa Jäärni, kuvaaja: Matias Väänänen

Rautatien yläpuolelle rakennetun kannen päälle nousee areenan lisäksi tornitaloja, hotelli ja kasino. Hankkeen kustannukset kohosivat noin 120 miljoonaan euroon. Rakennusprojekti alkoi loppuvuodesta 2017.

Oikaisu: Korjattu 4.11. klo 10.30 Permannolle mahtuu noin 4500 ihmistä.

Lue aiheesta lisää: