Hyppää sisältöön

Mies löi poliisia peilinpalalla Helsingin Kalliossa – tutkitaan murhan yrityksenä

Helsingin käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltynä keskiviikkona.

Poliisin mukaan tilanne oli aluksi rauhallinen, mutta eskaloitui sitten. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Noin 30-vuotiasta meistä epäillään poliisin murhan yrityksestä Helsingissä, kertoo poliisi (siirryt toiseen palveluun).

Tapahtumat saivat alkunsa Kalliossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 31. lokakuuta, kun poliisipartio meni selvittämään häiriötehtävää Alppikadulle. Paikalla olleiden mukaan epäilty päihtynyt mies oli häiriköinyt ja käyttäytynyt uhkaavasti useiden tuntien ajan.

Poliisin mukaan tilanne oli aluksi rauhallinen, mutta yhtäkkiä mies juoksi yhtä poliisia kohti kädessään rikkoutuneen peilin palanen. Hän löi sillä poliisia useita kertoja.

Mies saatiin taltutettua etälamauttimella. Tilanteen yhteydessä mies myös vastusti poliisia esimerkiksi puremalla. Poliisille aiheutui tapahtumista vähäisiä vammoja.

Epäilty otettiin kiinni tapahtumapaikalta ja pidätettiin myöhemmin. Helsingin käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltynä tänään keskiviikkona.

Lue seuraavaksi: