Tiesitkö, että Suomessa on 52 tekojärveä ja Seinäjoella niistä neljä ja puoli? Uusi kirja esittelee myös, millaista niissä on meloa

Suomen tekojärvet rakennettiin pääasiassa tulvasuojelua ja sähköntuotantoa varten. Monen rakentaminen aiheutti myös rajuja ympäristönmuutoksia ja allasevakkoja. Uusia tekojärviä tuskin enää tulee.

Seinäjoen Kyrkösjärven kantoista rantamaisemaa. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Suomen kaikki 52 tekojärveä on koottu yksiin kansiin.

Urakkaan ryhtyi seinäjokelainen tietokirjailija Anssi Orrenmaa, joka on sivunnut tekojärviä aiemmissa tulvasuojelusta kertovissa teoksissaan.

Tekojärviä ei juuri ole kirjallisuuteen nostettu, ellei oteta huomioon Ely-keskusten raportteja. Liekö kyse arvostuksen puutteesta.

Silti tulvapuskureiksi rakennetut tekojärvet ovat sinänsä hyvinkin seurattuja ja monia niistä myös säännöstellään.

Kirjaa tehdessään Orrenmaa tutustui tekojärviin myös lähemmin melomalla suurimmalla osalla niistä.

– Niitä oli vähän alle kolmekymmentä näistä viidestäkymmenestä, joilla meloin. Siihen tuli melkein himo ja ne olivat aika kivoja monet.

Hän myös listasi melojan parhaat tekojärvet ja nosti ykköseksi Seinäjoella sijaitsevan Varpulan altaan.

Orrenmaa vei Mikko "Peltsi" Peltolan melomaan vuonna 2013 Erätulilla-ohjelmassa Varpulan altaalle ja ihmettelemään isoja kivilohkareita, romukiviä. Kuva: Anssi Orrenmaa

Tekojärvien pääkaupunki

Tekojärviä rakennettiin Suomeen kaikkein eniten 1960-luvulla.

Isonkyrön Orisbergin Kotilammi valmistui ihan omalla vuosisadalla vuonna 1783 Orisbergin ruukin tarpeisiin. Seuraavat tekojärvet syntyivät vasta sadan vuoden päästä.

Etelä-Pohjanmaan tulvasuojeluun ja vesivoimaan liittyvä viimeisin tekojärvi oli Kyrkösjärvi, joka valmistui vuonna 1980.

Etelä-Pohjanmaa on Suomen tekojärvitihein alue, jossa on peräti kymmenen tekojärveä. Seinäjoen kaupungin alueella on näistä neljä ja puoli.

Puolikas tulee siitä, että Orisbergin Kotilammi sijaitsee osin Isonkyrön ja osin Seinäjoen alueella. Toisaalta myös Hirvijärven Seinäjoki jakaa Lapuan kanssa. Lisäksi Seinäjoella on Kyrkösjärvi, Kalajärvi ja Varpulan tekojärvi.

– Pohjois-Pohjanmaalla on toinen tihentymä, mutta kyllä tässä ollaan voittajia täällä, sanoo seinäjokelainen kirjailija.

Seinäjoesta on usein vitsailtu, että kaikki mitä kaupungin alueelta puuttui, rakennettiin itse. Rakennettiin siis ainakin vuori (Jouppilanvuori) ja järvi (Kyrkösjärvi).

Orrenmaa kertoo suhtautuvansa tähän kahtiajakoisesti ja puhuu siitä Seinäjoki-syndroomana.

– Seinäjoella ajatellaan myös, että vanhat puretaan ja uudet tehdään tilalle. Seinäjoella asuvien on ehkä helpompi hyväksyä tekojärvet, kun on totuttu muokattuun ympäristöön, miettii Orrenmaa.

Tulvia ja sähköä

Tekojärviä tehtiin tietenkin hyöty-näkökulmasta. Niiden rakentaminen vei rahaa, mutta samalla toi työtä.

Etelä-Pohjanmaalla tekojärvien nähtiin pelastavan maakunnan tuhoisilta tulvilta.

Näyttää kuitenkin siltä, ettei vesiä voi kesyttää.

Monen suurtulvan tuhoja on toki vuosikymmenien varrella onnistuttu pienentämään, kun järvet on keväisin tyhjennetty tulvavesiä varten. 2000-luvulla tulvat ovat nousseet kuitenkin ennustamattomasti muinakin vuodenaikoina, joten "näyttää selvältä, että tekojärvien käyttöä tulvasuojelussa on arvioitava uudelleen", kirjoittaa Orrenmaa.

Sähköä niistä kuitenkin saadaan edelleen.

Itä-Suomen järvialueilla luulisi olevan vettä jo ihan luonnostaan, mutta sinnekin rakennettiin aikoinaan neljä tekojärveä. Savon ja Pohjois-Karjalan tekojärvet on valjastettu vesivoimalle.

Tietokirjailija Anssi Orrenmaa kirjoitti kirjan Suomen tekojärvistä. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Allasevakot

Kun järviä on rakennettu tai edes meinattu, niistä kehkeytyi usein kiivaita keskusteluja.

Monta tekojärveä on jäänyt rakentamattakin. Vuotos ja Kollaja ovat ehkä niistä kuuluisimmat, mutta rakentamatta jäi 16 muutakin suunniteltua allasta.

Ei se mikään ihme ole, että kaikki eivät tekojärvistä riemuinneet. Alle jäi luontoa, mutta myös ihmisten koteja.

– Karuin homma on, että Suomessa on lähes tuhat ihmistä, jotka ovat asuneet tekojärvien "alla". Heitä sanotaan ihan aiheellisesti allasevakoiksi. Neuvostoliitto vei maan Karjalan evakoilta, mutta tästä päättivät oman maan poliitikot ja insinöörit, eikä sitä ole yhtään sen helpompi hyväksyä, sanoo Orrenmaa.

Suomen suurimman tekojärven Lokan alta pakeni eniten allasevakkoja, yhteensä 400.

Kirjassa tavataan muun muassa henkilöitä, joiden koti jäi Peräseinäjoen Kalajärven tai Lapuan Hirvijärven alle. Orrenmaa on käsitellyt aihetta myös kirjoittaessaan Lapuan Hirvijärven kyläkirjaa "Hirvijärven hukutettu kylä" (2015).

Luonnolle shokki

Allasevakkoja ovat myös monet lajit.

Luonnolle tekojärven rakentaminen on tietenkin valtava shokki. Osa lajeista ei siitä koskaan toivu. Toiset taas hyötyvät tai tulee uusia tilalle.

– Luonto sopeutuu. Mutta toisaalta, kun tekojärvet ovat säännösteltyjä, siitä ei toivu, eikä siinä löydy tasapainoa. Se on pysyvä erikoistilanne, muistuttaa Orrenmaa.

Biologi Esa Koskenniemi on tutkinut asiaa biologin näkökulmasta.

Koskenniemi on seurannut Seinäjoen Kyrkösjärven alkuvuosia ja sitä, miten "tekojärvi oli alkuvuosina kuin biologinen pommi". Kirjassa kuvaillaan, miten järvessä oli aluksi suuret määrät ravinteita ja muun muassa elohopeaa. Myöhemmin tilanne alkaa tasoittua ja tekojärvi löytää oman lokeronsa.

– Koskenniemikin sanoo, että tekojärvet ovat säilyttämisen arvoisia, vaikka osasta on alkuperäinen tarkoitus poistunut. Niissä on kiehtovia elementtejä, mitä ei ole missään muualla, kertoo Orrenmaa.

Kun vuosia on kulunut, esimerkiksi petokalojen elohopeapitoisuudet ovat laskeneet.

Järvistä nousee ravinteiden takia melko isoja haukia, joita voi syödä – tosin nykysuositusten mukaan vain pari kertaa kuukaudessa.

Virkistyskäyttäjän tai melojan silmin tekojärvi voi olla myös kaunis ja kiehtova.

– Melojaa ei humusvesi tai kannot haittaa, ja turvelautat ovat arvostuskysymys. Tekojärven penkerereuna on yleensä tylsä, mutta se toinen reuna on usein soistunutta aluetta ja sitten kun siihen liittyy kivet, niin kyllä se silmää viehättää.

Ei enää uusia tekojärviä

Vaikka osa tekojärvistä on ehkä kadottanut alkuperäisen tarkoituksensa, ei niitä ennallistamaankaan taideta ryhtyä.

Orrenmaa uskoo, ettei Suomeen myöskään rakenneta enää uusia tekojärviä.

– Sen huomasin tässä kirjaa tehdessä, että ei tule. Vuonna 2002 Korkein hallinto-oikeus teki lopullisen päätöksen, että Vuotosta ei rakenneta. Siitä olisi saatu valtavat voimalahyödyt, mutta arvioitiin, että luontoarvot on vielä suuremmat. Se on sellainen ennakkopäätös, että sen yli on kenenkään vaikea kävellä.

Siispä tyydymme nykyisiin järviin ja, kun ne ovat ajan mittaan kehittyneet osaksi nykyistä luontoa, ne toimivat ihan yhtä hyvinä virkistyspaikkoina kuin oikeat järvetkin.

Muutos tosin on jatkuvaa.

Osa järvistä soistuu. Myös ilmastonmuutos voi muokata vesistöjä ja veden kiertoa. Ja jos ei se, niin seuraava jääkausi varmasti.

– Eivät nämä järvet niin ikuisia ole. Sitä kuvitellaan, että näin se on aina ollut, mutta kaikki joet ja järvet ovat ihmisten muokkaamia tai jääkauden muokkaamia vielä vähän rajummin, ennen ja tulevaisuudessa, toteaa Orrenmaa.

Kuva: Elina Niemistö / Yle

Aiheesta voi keskustella maanantaihin 15. marraskuuta 2021 kello 23 asti.

Lue seuraavaksi: