Hyppää sisältöön

Suomen monimuotoistuminen näkyy myös kuolemaan liittyvissä käytännöissä – lähes puolet ajattelee, ettei kuoleman jälkeen ole enää mitään

Kuolemantutkijan mukaan suomalaisten suhtautuminen kuolemaan on viime vuosina selkeästi arkipäiväistynyt. Suomen monimuotoistuminen on muuttanut paitsi asenteita myös hautausalan käytäntöjä.

Suomen monimuotoistuminen on muuttanut paitsi suhtautumista kuolemaan myös hautaustoimintojen käytäntöjä. Esimerkiksi muslimivainajien hautaukset pystytään pääsääntöisesti suorittamaan hyvin nopealla aikataululla, kuten uskontokunnan traditioihin kuuluu. Kuvituskuva. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Läheisen kuolema ei ole enää tabu.

Ensin kuolema oli läsnä suomalaisten jokapäiväisessä elämässä, mutta kaupungistuminen kadotti sen silmistämme. Nyt media on tuonut kuoleman jälleen näkyväksi, eikä siitä pelätä enää puhua.

Kuolemantutkija näkee viime vuosina tapahtuneen selkeän muutoksen. Aikakauslehdissä riittää juttuja parantumattomasti sairaista ihmisistä sekä selviytymistarinoita heistä, jotka ovat menettäneet läheisiään. Myös keskustelu saattohoidosta ja eutanasiasta on noussut yhä enemmän esille.

– Nyt on tullut selvästi uusi vaihe. Yhteiskunnallinen keskustelu saattohoidon ja palliatiivisen eli oireita lievittävän hoidon kehittämisestä on varmasti vaikuttanut siihen, että kuolevien ihmisten hoidosta on alettu puhua myös mediassa paljon. Kuolema on tullut viime vuosina jälleen lähemmäs meitä, arvioi antropologi ja uskontotieteilijä Maija Butters.

Hän tutkii työkseen kuolemaa. Butters näkee suomalaisten kuolemasuhteessa 1900-luvulta lähtien muutaman selkeän vaiheen.

Kuolemasta puhuminen on muuttunut viime aikoina monella tavalla käytännönläheisemmäksi. Esimerkiksi keskustelu saattohoidon kehittämisestä on tutkijan mukaan tuonut kuolemaa arkipäiväisemmäksi. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Maalaismiljöössä kuolema oli vierellä

Sotia edeltävien vuosikymmenten ja vielä niitä seuranneiden vuosien agraariyhteiskunnassa kuolema oli arkinen asia, ihan käytännössäkin.

– Kun perheenjäsen kuoli, vainajaa saatettiin säilyttää aitassa odottamassa hautajaisia. Suhde kuolemaan oli välittömämpi ja konkreettinen, Butters sanoo.

Suuri lapsikuolleisuus ja nykyistä lyhyempi eliniänodote vaikuttivat osaltaan siihen, että kuolema oli asia, johon osattiin varautua.

– Surua varmasti oli yhtä lailla kuin tänäänkin, mutta sitä käsiteltiin eri tavalla. Aktiiviselle suremiselle ei ollut välttämättä aikaa eikä tilaa, Butters toteaa.

Antropologi Maija Butters on tutkinut kuolemaan suhtautumista ja siihen liittyviä rituaaleja eri kulttuureissa. Kuva: Maija Butters

Hautajaisjärjestelyt olivat tärkeintä surutyötä, sen jälkeen arki jatkui. Myös suomalaisten nykyistä uskonnollisempi maailmankuva vaikutti siihen, millä tavalla kuolema koettiin.

Luterilaisuus kehysti elämää ja kuolemaa aivan toisin kuin nykyään. Esimerkiksi 1940-luvulla kirkkoon kuului 96 prosenttia suomalaisista.

– Ajateltiin, että kaikki on ylhäältä määrätty, näin piti käydä ja se on Jumalan tahto. Kuoleman saattoi selittää ja hyväksyä helpommin, kun sille oli uskonnollinen viitekehys. Nykyään tällainen on paljon harvinaisempaa. Merkityksen etsiminen kuolemalle on siinä mielessä vaikeampaa. Toisaalta luonnontieteelliseen maailmankuvaan nojaava selitys elämän rajallisuudesta voi olla hyvinkin lohdullinen, Butters pohtii.

Uskonnollisuuden merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Se on muuttanut myös tapoja suhtautua kuolemaan. Kuvituskuva. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Suomi kaupungistui kiihtyvällä tahdilla 1960-luvulta lähtien. Kun yhä useampi jätti taakseen maalaispitäjät aittoineen ja saunoineen, myös kuolema katosi arkisesta elinpiiristä. Se siirtyi laitoksiin, pois useimpien silmistä.

– Silloin suomalaisten suhde kuolemaan muuttui huomattavasti etäisemmäksi. Vainajia ei enää kohdattu missään.

Butters näkee seuraavan seuraavan suuren muutoksen tapahtuneen 1990- ja 2000-luvuilla. Media ja viihde tekivät kuolemasta jälleen näkyvämpää. Kuolema tuli lööppeihin, mutta siihen liittyi yleensä erityispiirteitä, jotain poikkeuksellista.

– Kuolemista kerrottiin silloin, kun ne olivat jollain tavalla erityisen traagisia tai kuolleet olivat merkittäviä henkilöitä. Tuntuu, että jossain vaiheessa sillä jopa mässäiltiin.

Hautausala pysynyt muuttuvan maailman mukana

Globalisoituminen ja Suomen monimuotoistuminen ovat vaikuttaneet monella tavalla paitsi kuolemaan suhtautumiseen myös siihen liittyviin käytännön järjestelyihin ja perinteisiin.

Antropologi ja uskontotieteilijä Maija Butters kehuu suomalaista hautausalaa hyvin edistykselliseksi. Hänen mukaansa hautaustoimistot ovat pysyneet oivallisesti kehityksen mukana.

– Esimerkiksi juutalaisille ja muslimeille on tärkeää, että vainaja pestään ja haudataan mahdollisimman pian kuoleman jälkeen. Ajatus siitä, että vainaja viedään yksin pimeään kylmiöön, tuntuu monissa uskonnoissa todella pahalta ja herättää ahdistusta. Useimmille hautaustoimistoille ei ole ongelma hoitaa hautausta hyvinkin nopeasti, kunhan lääkärin kirjoittama kuolintodistus ja hautauslupa on saatu.

Vantaalla Honkanummen hautausmaalla on oma alue muslimivainajia varten. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Rituaaleihin kuuluva vainajan peseminen ja hyvästeleminen tehdään Suomessa vasta ruumiinavauksen jälkeen. Ruumiinavaus suoritetaan Suomessa aina samalla tavalla, oli vainaja mistä uskontokunnasta tai kulttuurista tahansa.

Muslimi tulisi haudata vuorokauden sisällä kuolemasta. Polttohautausta ei islamissa hyväksytä.

Hindulaisuudessa puolestaan vainaja tulisi polttaa mahdollisimman pian kuoleman jälkeen.

– Mitä ruumiille tehdään heti kuoleman jälkeen, on monissa uskonnoissa iso asia. Sen ajatellaan vaikuttavan siihen, mitä sielulle tai tietoisuuden jatkumolle tapahtuu seuraavassa vaiheessa. Saatetaan ajatella, että sielu pelästyy, jos ruumista käsitellään liian nopeasti kuoleman jälkeen.

Antropologi Maija Buttersin mukaan kuolinhetkellä ja oikeanlaisella hautajaisrituaalilla halutaan varmistaa onnistunut sielun siirtyminen ruumiista tuonpuoleiseen tai uuteen jälleensyntymään. Tässä on suuri ero tyypilliseen suomalaiseen tapaan.

– Suomessa olemme melko käytännönläheisiä: kun ihminen on kuollut, hän on kuollut. Meillä ei ole sellaista uskonnollista suhtautumista ruumiin käsittelyyn toisin kuin monissa kulttuureissa ja uskonnoissa.

Butters tähdentää, että monissa uskonnoissa kuolema ei ole elämän loppu, vaan hetki, joka merkitsee ihmisen siirtymistä seuraavaan, merkityksellisempään tilaan.

Hautausmailla on edelleen paljon kristillisyyteen pohjautuvia symboleja. Suomalaisista noin 40 prosenttia ei kuitenkaan usko kuolemanjälkeiseen elämään. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Lähes puolet ei usko kuolemanjälkeiseen elämään

Kuolemantutkija Maija Buttersin mukaan suhtautuminen kuolemaan sekä siihen liittyviin rituaaleihin ja seremonioihin tulee edelleen muovautumaan yhteiskunnan monimuotoistumisen myötä.

Joitain pieniä yhtymäkohtia on mahdollista etsiä esimerkiksi luonnontieteellisen maailmankuvan ja itämaisten uskomusten välillä.

Tutkijan mukaan 40 prosenttia suomalaisista ajattelee, ettei kuoleman jälkeen ole enää mitään. Moni silti uskoo, että kiertokulku jatkuu muodossa tai toisessa.

– Saatetaan ajatella, että kuoleman jälkeen ruumis muuttuu maaksi ja jatkaa siten kiertoaan toisessa muodossa. Siinä on hieman yhteyttä itämaiseen jälleensyntymisen ajatteluun, Butters miettii.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 7.11.2021 klo 23.00 saakka.