Hyppää sisältöön

Delhi ja Peking peittyivät savusumuun – näkyvyys paikoin vain 200 metriä

New Delhissä mitattiin huonoin ilmanlaatu tänä vuonna. Pekingissä jouduttiin sulkemaan moottoriteitä ja kouluja. 

Kanpurin asukas kärsii hengitysvaikeuksista saasteiden vuoksi
Kanpurin asukas kärsii hengitysvaikeuksista saasteiden vuoksi

Intian pohjoisosissa herättiin perjantaina sankkaan savusumuun.

Delhissä hiukkaspitoisuus nousi yli sata kertaa kertaa suuremmaksi kuin minkä Maailman terveysjärjestö katsoo ihmiselle turvalliseksi.

Pääkaupungissa New Delhissä, joka on osa Delhin kaupunkialuetta, mitattiin huonoin ilmanlaatu koko vuonna: myrkyllisten hiukkasten pitoisuus ylsi 463:een asteikolla, jonka maksimi on 500.

Lukemat mitattiin päivä Diwali-juhlan, hindujen suurimman vuosittaisen festivaalin jälkeen.

Joka vuosi viranomaiset kieltävät ilotulitteet juhlapäivänä, mutta silti ilotulitteiden rojua lojui kaupunkien kaduilla.

Juhla osuu myös ajanjaksoon, jolloin alueen maanviljelijät polttavat peltojaan sadonkorjuun jälkeen seuraavaa satoa varten.

Pekingissä näkyvyys oli heikkoa jo torstaina. Kuva: Wu Hong / EPA

Myös pekingiläiset kärsivät saastesumusta

Kiinan pääkaupungissa Pekingissä näkyvyys on ollut perjantaina paikoin vain 200 metriä. Esimerkiksi koulujen käskettiin lopettaa ulkona tapahtuvat aktiviteetit.

Moottoriteitä on suljettu teitä sakean saastesumun takia, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Kiina aikoo järjestää talvella kampanjan saasteiden vähentämiseksi kymmenissä Kiinan kaupungeissa. Savusumua halutaan korjata muun muassa siksi, että Pekingissä järjestetään helmikuussa talviolympialaiset.

Lue lisää:

Lue tästä Ylen tärkeimmät ilmasto- ja ympäristöuutiset

Hiilellä grillaus on kielletty, hiilivoimalaa ei – kiinalainen Yunchengin kaupunki elää hiilestä, mutta nyt sitä puhdistetaan päästöistä kovin ottein