Kolme nuorta aikuista kertoo lapsuudesta, jossa rahaa ei ollut ikinä itselle: "Olin ainoa, joka kantoi perheestämme vastuuta"

Vähävaraisissa perheissä myös lapset saattavat joutua osallistumaan perheen kuluihin. Tässä jutussa kolme ihmistä muistelee lapsuuden kokemuksiaan ja kertoo, millaisen jäljen köyhyys jätti.

Vaikean taloudellisen tilanteen seurauksena lapsi tai nuori voi joutua käyttämään omia rahojaan perheen ruokaostoksiin, vaikka lähtökohtaisesti vanhemmalla on elatusvelvollisuus lapsestaan. Kuva: Tiina Jutila / Yle

– En kehdannut pyytää uusia farkkuja, me emme käyneet matkoilla ja kotona oli aina valtava laskupino avaamatta.

Näin lapsuutensa köyhyydestä kertoo Jonna, 31. Kun hän muistelee lapsuuttaan, kokemuksia värittää häpeä. Häpeä siitä, jos hän pyysi vanhemmiltaan jotain. Häpeä siitä, että pyyntöihin ei tullut koskaan myöntävää vastausta.

Jonna ymmärsi jo pienenä, ettei muissa kodeissa eletty samalla tavalla. Ystävien elämä tuntui kaukaiselta omaan verrattuna.

Lopulta vastuu perheen elatuksesta siirtyi myös hänen harteilleen.

Hän ei ole ainoa, jolle on käynyt näin.

Lapsi kantaa huolta

Lapsiperheiden köyhyys on Suomessa valitettavan yleistä, toteaa Liisa Partio, Mannerheimin Lastensuojeluliiton viestintä- ja varainhankintajohtaja.

– Useampi kuin joka kymmenes suomalaislapsi kasvaa pienituloisessa perheessä. Määränä se on noin 121 000 lasta, mikä on minusta aivan liikaa.

Partio toimii Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin lapsiperheköyhyys-työryhmän puheenjohtajana. Ryhmä pyrkii jakamaan tietoa lapsiperheköyhyydestä ja vähentämään lapsiperheköyhyyttä Suomessa.

Köyhyys ja raha-asiat eivät jää vähävaraisissa perheissä vain vanhempien huoleksi. Liisa Partio kertoo, että lapsi huomaa perheen rahatilanteen, vaikka siitä ei puhuttaisi ääneen.

Sama havainto käy ilmi myös Pelastakaa Lapset ry:n teettämässä kyselyssä, jossa kysyttiin 12–17-vuotiaiden kokemuksia perheen taloudellisesta tilanteesta ja hyvinvoinnista.

– Jopa päiväkoti-ikäiset tunnistavat, millaisia tavaroita ja vaatteita muilla on.

Jos rahan puute on puheenaiheena kotona, moni lapsi kantaa huolta siitä, miten perheen käy ja saadaanko esimerkiksi vuokra maksettua ajoissa.

– Usein lapsi ei uskalla pyytää asiaa, jota tarvitsisi oikeasti, koska ei halua aiheuttaa vanhemmilleen huolta ja harmia.

Partio kertoo, että erityisesti ulkopuolisuuden kokemus on tyypillistä vähävaraisen perheen lapselle. Kun lapsi ei voi tehdä samoja asioita kuin muut, esimerkiksi harrastaa rahan takia, hän jää ulkopuoliseksi.

Myös sosiaalinen elämä vaikeutuu. Juhliin ei voi mennä ilman sopivia vaatteita tai lahjoja, eikä esimerkiksi elokuvissa tai kahvilassa käyminen ole vähävaraiselle lapselle mahdollista.

Kysyimme verkkosivullamme lukijoiden kokemuksia lapsuuden tilanteista, joissa he ovat joutuneet osallistumaan perheen kuluihin. Tässä jutussa kolme vastanneista kertoo tarinansa. He eivät esiinny omilla nimillään aiheen arkaluontoisuuden takia.

Tunteiden pesusieni

Jonna otti vastuuta perheen taloudesta hyvin nuorena. Se vei kaiken ajan, eikä hänellä ollut harrastuksia.

Jonna kertoo syntyneensä vuonna 1989, juuri ennen lamaa, jonka hän kokee vaikuttaneen perheeseensä suuresti. Lisäksi vanhempien henkilökohtaiset ongelmat ja alkoholismi vaikuttivat taloudelliseen tilanteeseen.

Jonna yritti parhaansa mukaan olla kiltti ja helppo lapsi. Perheen vanhimpana hän hoiti sisaruksiaan ja yritti suojella heitä perheen köyhyydeltä.

– Olen ollut sellainen tunteiden pesusieni. Olin ainoa, joka kantoi perheestämme vastuuta.

Eniten Jonna kokee joutuneensa luopumaan koulutuksesta. Hän jätti lukion kesken toisena vuotena, sillä vanhemmilla ei ollut varaa lukiokirjoihin.

Opiskelun sijaan Jonna päätyi elättämään perhettään.

– Tein välillä kahtakin työtä ja 10-tuntisia päiviä. Kotoa tuli selkeä viesti, että minun täytyi osallistua kustannuksiin.

Jonna kertoo, että hänen pikkusiskonsa ei edes pyrkinyt lukioon nähtyään, kuinka vaikeaa kirjojen ostaminen oli.

Nyt kolmekymppisenä Jonna kokee, että vanhempien käytös oli taloudellista väkivaltaa.

– Olen katkera siitä. Kun on yhteiskunta, jossa on mahdollista kouluttautua, tuntuu äärimmäisen pahalta, että vanhemmat antoivat minun hukata mahdollisuuteni ja vaativat siitä vielä osuutta, kun kävin hanttihommissa.

Jonna kokee yhä vahvaa häpeää siitä, ettei hänestä tullut kouluttautunutta. Hän kertoo, että lapsuuden huono rahatilanne on vaikeuttanut elämää myös aikuisuudessa.

– Olen sitä pikavippien sukupolvea, joka onnistui hoitamaan luottotietonsa pois päiväjärjestyksestä. En saanut hyvää taloudellista kasvatusta. Ei kukaan ole opettanut minulle rahankäytöstä mitään.

Missä menee raja?

Liisa Partio Mannerheimin Lastensuojeluliitosta kertoo, että on yleistä, ettei köyhän perheen lapsi saavuta esimerkiksi koulutuksessa samoja asioita kuin hyvätuloisemman perheen lapsi.

– Köyhyys voi vaikuttaa niin, ettei lapsi koe olevansa samalla viivalla kuin muut. Hän ei uskalla haaveilla asioista, koska ne eivät hänen mielestään voi koskea häntä.

Partio toivoisi, että lapsi saisi olla lapsi eikä joutuisi huolehtimaan perheen taloudesta.

– Kun perheessä on tosi tiukkaa, myös lasten ansaitsemille rahoille olisi usein käyttöä. Ne ovat kuitenkin lasten rahoja, Partio sanoo.

Hänen mielestään rahankäytön opettaminen lapselle on järkevää, mutta se, että lapsi joutuu esimerkiksi ostamaan perheelle ruokaa, on väärin.

Lähtökohtaisesti vanhemmalla on elatusvelvollisuus lapsestaan, eli lapsen ei tulisi itse joutua hankkimaan vaatteitaan, ruokaa tai muita välttämättömiä asioita.

Näin kuitenkin tapahtuu.

Perheen ruokabudjetista huolehtiminen oli lapsuudessa arkipäivää esimerkiksi Jaakolle.

Pullorahoilla jauhelihaa

Kun Jaakko, 27, oli ala-asteella, hänen vanhempansa erosivat. Keskiluokkainen omakotielämä vaihtui kunnan kerrostaloasuntoon äidin kanssa.

Kotona lapsia hoitaneen äidin oli vaikea päästä takaisin työelämään, ja rahaa saatiin lähinnä valtion tukina.

Jos Jaakko tarvitsi jotain isompaa, kuten sukset tai polkupyörän, sitä piti pyytää isältä. Lomamatkoja tehtiin vain isän kanssa, ja äidin luona joululahjat tulivat joulukeräysten kautta.

Aukaisemattomat laskut kertyivät kaappiin, johon äiti ei olisi halunnut Jaakon kajoavan.

– Muistan yhden päivän, jolloin meillä ei ollut rahaa ruokaan eikä kotona ollut mitään syötävää. Lähdin etsimään tyhjiä pulloja ja rahaa maasta, jotta olisin saanut ostettua jauhelihapaketin, hän kertoo.

Muisto näyttäytyy aikuisiällä eräänlaisena lähtöpisteenä muutokselle lapsesta vastuunkantajaksi. Yläasteella Jaakko pyysi äidiltään ruokabudjettia ja alkoi hoitaa perheen ostokset ja ruoanlaiton.

– Koin, että minun tuli ottaa se kotoa puuttuva miehen rooli ja alkaa huolehtia siitä, että ruokaa on riittävästi.

Lopulta Jaakko alkoi käyttää perheensä kuluihin myös omia rahojaan.

– Tuntui hassulta lukea uutisista, että useissa perheissä lapsilisät laitetaan säästöön. Meillä kaikki meni käyttöön, ja niin luulin asioiden menevän muissakin perheissä.

Jaakko kertoo, että hänellä on nykyään aina kaapissa vähintään kuukauden ruoat, mutta toisaalta hän kokee olevansa impulsiivinen rahankäyttäjä.

Taloudellinen tilanne on epävarma, minkä takia elämäntilanteen muuttumisesta on vaikea haaveilla.

– On vaikea olla, jos en tiedä varmasti, mistä rahaa tulee seuraavaksi kuukaudeksi ja saanko pidettyä katon pääni päällä. En uskalla yrittää opiskelua, sillä en tiedä, miten opinnoista selviäminen tai niissä epäonnistuminen vaikuttaisi toimeentulooni.

Lapsuuden kokemukset voivat myös saada ihmisen taistelemaan kaikin keinoin köyhyyttä vastaan. Näin on elänyt Sonja.

Opinnoilla kauas köyhyydestä

27-vuotias Sonja on korkeakoulutettu ja hyvätuloinen. Mutta niin ei ole aina ollut.

Hänkin kasvoi yksinhuoltajaperheessä. Taloudellinen tilanne oli huono, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä.

Kotona rahasta puhuttiin, mutta aina puutteen kautta.

– Vanhemmat keskustelivat jatkuvasti elinkustannuksistani. Jokaisen kulun kohdalla päätettiin, kumpi maksaa mitäkin, Sonja kertoo.

Sonja joutui maksamaan osan hygieniatuotteistaan itse. Hän kertoo ostaneensa myös ruokaa omilla rahoillaan, jotta välttyi pyytämästä rahaa vanhemmiltaan.

– Olisin toivonut, että ei olisi ollut niin vaikeaa pyytää ihan perusasioita.

Sonja muistaa halunneensa leirille teini-ikäisenä. Leirin hinta nousi kuitenkin esteeksi kokemukselle.

Myös koulun yhteiset laskettelureissut jäivät kokematta. Lukiokirjat Sonja maksoi suurelta osin itse kesätyörahoillaan.

Hän päätyi yliopistoon asti ja suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon vaikeasta lapsuudestaan huolimatta.

– Uskon, että lapsuuteni köyhyydellä on ollut vaikutusta valintoihini. Olen valinnut konkreettisen alan ja konkreettisia kursseja. Lukion jälkeen minulle oli tärkeä valita opintopolku, joka ei johtaisi köyhyyteen.

Nuoruuttaan miettiessä Sonja kertoo, että itse ansaitun rahan käyttö perustarpeisiin tuntuu ikävältä. Kuten kuka tahansa nuori, hän olisi mieluummin säästänyt omat kesätyörahansa kuin laittanut ne lukiokirjoihin.

Vaikka Sonja tienaa omien sanojensa mukaan nykyään hyvin, raha on yhä kipeä asia. Parinkymmenen euron ostokset ovat aina harkinnan takana.

– Opin käyttämään rahaa järkevästi, mutta se on yhä asia, jota pitää aina säästää ja haalia.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 6.11. klo 23:een asti.

Lue myös: