Keski-Suomessa riittää metsästettävää, mutta malttia pitää olla – riistapäällikkö: "Jos näyttää, ettei hirviä ole, silloin pannaan pyssyt naulaan"

Maakunnan matalimmat hirvikannat ovat pohjoisosissa ja Multian ja Pylkönmäen seuduilla. Metsästäjien vastuulla on arvioida oman alueen hirvikantaa.

Keski-Suomen matalimmat hirvikannat ovat Pihtiputaalla, Viitasaarella, Kinnulassa, Multialla, Pylkönmäellä, Petäjävedellä ja Saarijärven eteläosissa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Keski-Suomen hirviseurueet ovat tähän mennessä jahtikautta käyttäneet noin puolet hirven metsästysluvista. Saalista on kertynyt hieman viime vuotta hitaammin.

Viime vuonna koko maassa käytettiin luvista noin 80 prosenttia, mutta Suomen Riistakeskus arvioi, että tänä vuonna käyttöaste jää alle 70 prosentin.

Keski-Suomessa muutamat hirviseurueet ovat jo päättäneet jahdin, koska ovat käyttäneet kaikki lupansa. Pohjanmaalla ovat jotkin seurueet lopettaneet metsästyksen, koska hirviä ei ole. Suomen Riistakeskuksen riistapäällikkö Olli Kursulan tiedossa ei ole vastaavaa tilannetta Keski-Suomesta. Kursula sanoo, ettei Keski-Suomen kanta ole vielä liian alhaalla.

– Kaikilla talousalueilla tiheystavoite on pikkuisen yli tavoitehaarukan, mikä on 2,5–3 hirveä tuhannella hehtaarilla, sanoo Kursula.

Vaikka kokonaisuutena kanta ei ole liian alhaalla, paikallisia eroja voi olla. Keski-Suomen matalimmat hirvikannat ovat Pihtiputaalla, Viitasaarella, Kinnulassa, Multialla, Pylkönmäellä, Petäjävedellä ja Saarijärven eteläosissa. Kursula toivoo alueen metsästäjiltä malttia.

– Metsästäjän tulee aina arvioida oman alueen hirvikanta ja tehdä ratkaisut sen mukaan. Jos näyttää siltä, että hirviä ei ole, silloin pannaan pyssyt naulaan.