Turvallisuusalaan linkittyvän äärioikeistoverkoston esitutkinta valmistui – poliisien rikosepäilyjä syyteharkintaan, kolme on jo saanut potkut

Rikosepäilyjen keskiössä oli turvallisuusalalla työskentelevistä henkilöistä koostunut, äärioikeistolaiseen ideologiaan myötämielisesti suhtautunut ryhmä. Tutkinnan kohteena oli kuusi poliisia ja useita siviilejä.

Viestittely paljastui kun syyttäjätutkinnanjohtaja teki päätöksen lopettaa esitutkinta epäillystä törkeään henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Kuva: Lähde: Länsi-Suomen syyttäjäalue, kuvankäsittely: Ilkka Kemppinen / Yle

Keskusrikospoliisi ja Syyttäjälaitos ovat saaneet valmiiksi poikkeuksellisen esitutkinnan äärioikeistoverkoston toiminnasta.

Tutkinnasta teki poikkeuksellisen se, että kohteena oli myös kuusi poliisia. Heistä kolmen rikosepäilyt ovat siirtyneet syyteharkintaan.

Lisäksi syyteharkintaan on siirtynyt kuuden muun turvallisuusalalla työskennelleen epäiltyjä rikoksia.

Keskusrikospoliisi ja Syyttäjälaitos ovat alkusyksystä 2020 lähtien tutkineet kokonaisuutta, jossa keskiössä oli turvallisuusalalla työskentelevistä henkilöistä koostunut, äärioikeistolaiseen ideologiaan myötämielisesti suhtautunut ryhmä.

He kutsuivat itseään Vihti-Karkkila suojeluskunnaksi, mutta toimintaa on ollut eri puolilla Uuttamaata, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare keskusrikospoliisista.

– Ryhmä on toiminut muutaman vuoden ja sen jäseniä on tullut ja mennyt. On jäänyt "ydinjoukko", johon esitutkintaa on kohdistunut.

Tutkinnassa tehtiin myös toimia mahdollisten rikosten ennalta estämiseksi.

Ryhmän jäsenten toimintaa tutkittiin epäiltynä törkeänä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna. Näistä epäilyistä on luovuttu jo aiemmin syyttäjien päätöksillä.

Toiminnan kohteena maahanmuuttajat

Tutkinnassa havaittiin, että rasistisella ryhmällä oli hierarkia sekä toimintaperiaatteet ja se harjoitteli säännöllisesti. Ryhmän ”toiminnan kohteena” olivat syyttäjän mukaan maahanmuuttajat, jotka koettiin uhaksi itsenäiselle Suomelle.

Ryhmässä käydyn keskustelun kohteena ovat olleet myös suvakit, poliitikot, somalialaiset, muslimit, romanit ja kommunistit.

Ryhmän jäsenillä oli runsaasti ampuma-aseita ja he myös valmistivat polttopulloja ja kätkivät niitä maastoon.

Keskusrikospoliisin johtamasta tutkintaosuudesta syyteharkintaan siirtyy kuuden henkilön rikosepäilyjä. Kolmen henkilön osalta epäillään yllytystä virkasalaisuuden rikkomiseen. Heidän epäillään yllyttäneen poliiseja antamaan salaisia tietoja.

Yhtä henkilöä epäillään ampuma-aserikoksesta ja yhtä henkilöä ampuma-aserikkomuksesta. Epäily liittyy tapaan, jolla luvallisia ampuma-aseita on säilytetty.

Yhden poliisissa työskentelevän henkilön osalta epäillään virkasalaisuuden rikkomista. Hän on Helsingin poliisilaitoksen vartija. Hänen rikosepäilynsa ei liity äärioikeistotoimintaan, mutta tuli ilmi tutkinnan yhteydessä.

Poliiseja epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta

Poliisien epäiltyjä rikoksia tutkittiin syyttäjän johdolla. Rikoksista epäiltyjä poliiseja on työskennellyt Helsingin, Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitoksilla.

Kolmea poliisimiestä epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta. Ylen tietojen mukaan kaksi heistä on Helsingin poliisilaitokselta ja yksi Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Toisen Helsingin poliisilaitoksen poliisin rikosepäilyllä ei ole kytköstä äärioikeistoverkostoon, mutta salaisten tietojen luovuttaminen tuli ilmi tutkinnan aikana.

Sen sijaan toista Helsingin poliisilaitoksen poliisia epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Poliisien epäillään luovuttaneen salaiseksi luokiteltua tietoa ainakin ryhmän käyttöön, mutta myös muille. Aluesyyttäjä Heikki Stenius Länsi-Uudenmaan syyttäjäalueelta sanoo, että yksittäisiä tietojen luovuttamisia oli jopa kymmeniä.

Suurin tietovuotaja Helsingin poliisilaitoksen ylikonstaapeli

Suurimman osan salaisista tiedoista luovutti Helsingin poliisilaitoksen ylikonstaapeli, joka muun muassa kävi viestinvaihtoa Äärioikeistolaisen Kansallismielisten liittouman puheenjohtajan kanssa potentiaalisesti väkivaltaisesta yhteenotosta maahanmuuttajien kanssa. Ylikonstaapeli antoi hänelle neuvoja tätä varten.

Ylikonstaapeli ja Helsingin poliisilaitoksella työskennellyt vanhempi rikoskonstaapeli lähettivät yksityisesti keskenään äärioikeistolaisia viestejä ja osallistuivat asiattomaan keskusteluun. Vanhemman rikoskonstaapelin osalta asia ei edennyt syyteharkintaan.

Kolmas syyteharkinnassa oleva poliisi on Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella työskennellyt vanhempi konstaapeli. Syyttäjä ei nostanut miestä vastaan syytettä, mutta Itä-Uudenmaan poliisilaitos kanteli syyttäjän päätöksestä valtakunnansyyttäjälle, jonka harkinnassa mahdollinen syytteen nosto nyt on.

Lisäksi yhden poliisimiehen osalta syyttäjä on rajoittanut esitutkinnan virkavelvollisuuden rikkomisen ja kavalluksen osalta. Ylen tietojen mukaan mies työskentelee Sisä-Suomen poliisilaitoksella.

Mies lähetti Helsingin poliisilaitoksen vanhemmalle rikoskonstaapelille kaksi ääniviestiä. Hän kertoi ottaneensa poliisilaitokselta itselleen hävitettäviä ja takavarikoituja patruunoita. Kotietsinnässä viesteissä mainittuja patruunoita ei kuitenkaan löytynyt.

Yhden poliisin osalta esitutkintaa ei aloitettu esiselvityksen jälkeen. Ylen tietojen mukaan hän työskentelee Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella.

Tutkinnanjohtajat: kyse poikkeuksellisista rikosepäilyistä

Kaikkiaan esitutkinnan tai esiselvitysten kohteena oli kuusi poliisia.

– Esitutkinnassa on ollut kyse poikkeuksellisista rikosepäilyistä, koska epäiltyinä oli myös poliiseja. Tehokkaalla yhteistyöllä saatiin kerrytettyä ilmiötason tietoa äärioikeistosta sekä tehtyä toimia mahdollisten rikosten ennalta estämiseksi, korostavat Springare ja Stenius.

Tutkinnanjohtajien mukaan tutkinnan aikana tehtiin laajaa yhteistyötä poliisin eri yksiköiden, Syyttäjälaitoksen ja Suojelupoliisin kesken, ja jokainen viranomainen suhtautui asian tutkintaan sen vaatimalla vakavuudella.

Kokonaisuus on siirtynyt epäiltyjen virkarikosten ja ampuma-aserikosten osalta syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

Kolme poliisia irtisanottiin jo aiemmin

Helsingin poliisilaitos irtisanoi nyt syyteharkintaan joutuneen ylikonstaapelin ja syyteharkinnalta välttyneen vanhemman rikoskonstaapelin sopimattoman käytöksen vuoksi jo ennen poliisitutkinnan valmistumista.

Poliisilaitos katsoi, että äärioikeistolaisten viestien lähettäminen ja asiattomat keskustelut vaaransivat luottamuksen heidän toimintaansa.

Myös Itä-Uudenmaan poliisilaitos irtisanoi syytteiltä aiemmin välttyneen vanhemman konstaapelin, joka osallistui sopimattomaan viestittelyyn ja vuoti poliisin rekisteristä tietoja sivulliselle. Mies myös luovutti kiikaritähtäimen toimitettavaksi sota-alueelle Ukrainaan.

Poliisien ja äärioikeiston kytkökset tulivat esiin perussuomalaisten vaalipäällikön Pekka Katajan murhayritystutkinnan yhteydessä.

Lue myös aiemmat jutut: