Forssa toivoo selvityksiä Hevosopiston toimitusjohtajan irtisanomisesta – opistolle valitaan parhaillaan uutta johtajaa

Ypäjän Hevosopiston uuden toimitusjohtajan ennustetaan saavan harteilleen muun muassa yhtiön strategian laatimisen. Haastetta tuo myös liiketoiminnan kehittäminen.

Hevosopisto on kertonut koronan aiheuttaneen sille taloudellisesti rankkoja vaikutuksia. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Hevosopisto valitsee uutta toimitusjohtajaa. Ypäjän Hevosopisto lupaa tiedottaa asiasta ensi viikolla.

– Uusi toimitusjohtaja saa muun muassa tehtäväkseen Hevosopiston strategian laatimisen, kertoo valtion omistajaohjauksesta vastaava hallitusneuvos Leo Liukkonen. Liukkonen sanoo, että uuden toimitusjohtajan vastuu tulee olemaan suuri. Haasteita tuovat Hevosopiston iso rakennuskanta ja liiketoiminnan kehittäminen.

Hevosopiston toiminta on ollut tappiollista. Suunnilleen vuosi sitten Hevosopisto kävi lävitse laajat yt-neuvottelut, joiden tuloksena se lomautti henkilökuntansa.

Hevosopisto etsii parhaillaan uutta rehtoria.

Toimitusjohtajan irtisanomisesta selvitys

Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi toivoo selvityksiä Hevosopisto Oy:n toimitusjohtajan irtisanomisesta. Hän katsoo, että toimitusjohtajan irtisanomista ei tehty osakeyhtiölain mukaisesti.

Kesäniemi kertoo, että hän haluaa saada perusteet irtisanomiselle ja selvitykset siitä, miten irtisanominen on tehty. Selvitykset Kesäniemi pyytää Hevosopisto Oy:n hallitukselta.

Forssan kaupunki on yksi Ypäjän Hevosopiston pienomistajista. Hevosopisto sanoi irti toimitusjohtaja Pauliina Mansikkamäen viime keväänä.

Juttua muokattu 9.11.2021 kello 12:24: Vaihdettu otsikosta "Forssa vaatii selvityksiä" muotoon "Forssa toivoo selvityksiä". Sama muotoilu korjattu myös leipätekstistä.

Juttua muokattu 9.11.2021 kello 13:14: Poistettu leipätekstistä kaupunginhallitus pois ja muokattu tekstiä siten, että kaupunginjohtaja itse haluaa selvityksiä asiasta.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.