Soinlahden uudeksi kouluksi esitetään kaupungille rakennettavaa omaa koulurakennusta

Iisalmessa on keskusteltu siitä, hankitaanko Soinlahden uudeksi kouluksi siirrettävät vuokratilat vai rakentaako kaupunki koulun kaupungin omaan taseeseen.

Omaa koulurakennusta perustellaan pitkän ajan kustannuksilla, joiden lasketaan olevan vuokratiloja pienemmät. Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Iisalmen kaupunginhallitus esittää valtuustolle Soinlahden uuden koulun rakentamista kaupungin omaksi rakennukseksi.

Kaupunginhallitus päätti asiasta äänestyksen jälkeen äänin 8–3. Vaihtoehtona ovat olleet siirrettävät vuokratilat.

Koulun kustannusarvio on runsaat neljä miljoonaa euroa. Koulun rakentamista kaupungin omaksi rakennukseksi perustellaan kokonaiskustannuksilla, joiden arvioidaan tulevan kaupungille edullisemmaksi 15–20 vuoden käytön jälkeen, kun laskelmissa otetaan huomioon alueelle jäävät yritys- ja palkansaajatulot sekä kaupungille tulevat verotulot. Lisäksi koulun tilojen suunnitteluun ja toteutukseen voidaan vaikuttaa vuokratiloja paremmin.

Soinlahden koulussa on tällä hetkellä 63 oppilasta ja ennusteen mukaan oppilaiden määrä vaihtelee seitsemän seuraavan vuoden aikana 50–73 oppilaan välillä.

Iisalmen kaupunginvaltuusto päätti 2018, että Soinlahden koulu korvataan uudisrakennuksella. Vuonna 1979 valmistuneessa koulussa on sisäilmaongelmia.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.