Hyppää sisältöön

Mikä ihmeen veropäivä ja kenen tulot näkyvät listoilla? "Suomessa on rehellisiä ja vähän unohtelevaisia kansalaisia", sanoo professori

Verottaja antaa keskiviikkona medialle listat suurituloisimmista suomalaisista. Kaikki varallisuus ei kuitenkaan näy verotiedoissa. Kysyimme julkistalouden professorilta, mistä on kyse.

Verotiedot ovat Suomessa julkisia, ja niistä selviävät myös tulot. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Mikä ihmeen veropäivä?

Suomessa verotus on julkista. Siitä selviävät myös henkilön tulot.

Verottaja on perinteisesti toimittanut medialle listan suurituloisimmista suomalaisista marraskuun alussa. Niin kutsuttu veropäivä on kansainvälisesti poikkeuksellinen järjestely.

Suurituloiset voivat pyytää tietojensa poistamista listoilta, mutta verottajan on toimitettava poistetut nimet medialle pyydettäessä. Tämän takia Ylenkin sivuilla olevat listat tulevat todennäköisesti päivittymään keskiviikon aikana.

Kenen tulot näkyvät listoilla?

Tulolistan kärki muuttuu vuosittain.

Kärkeen nousee usein menestyneitä yrittäjiä, jotka ovat myyneet yrityksensä kokonaan tai osittain. Voitot näkyvät myyntivuoden verotiedoissa.

– Seuraavana vuonna sama henkilö ei välttämättä ole enää tulokärjessä, huomauttaa julkistalouden professori Jukka Pirttilä Helsingin yliopistosta.

Listalla on myös pysyvästi korkeita tuloja saavia henkilöitä. Suuret tulot voivat johtua vaikkapa säästöistä tai perinnöstä. Lisäksi tulokärkeen nousee suurten yritysten johtajia, joilla on korkeat ansiotulot.

Kenen tulot eivät näy listoilla?

Kaikki varakkaat eivät näy veropäivän listoilla. Suomalaisten tulot ovat Pirttilän mukaan aika hyvin tiedossa, mutta varallisuus on kinkkisempi juttu. Suomessa ei enää veroteta varallisuudesta, joten siitä ei ole yhtä kattavia tietoja kuin tuloista.

Varallisuus jää piiloon, jos jättää vaikkapa osinkotulot nostamatta tai voitot tulouttamatta. Verotiedoissa ei näy myöskään pörssiin listaamattomien osakeyhtiöiden johdon varallisuus, joka on kiinni firmassa.

– Tiedämme Suomessa aika hyvin, ketkä ovat pitkällä aikavälillä varakkaita ihmisiä, vaikka yksittäisten ihmisten joitain omaisuuseriä jäisi raportoimatta julkisuuteen. Laajemmalle tulonjakotutkimukselle tästä näkökulmasta olisi kuitenkin tilaa, Pirttilä sanoo.

Suomessa on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattavat tilastot kokonaistuloista eli ansio- ja pääomatuloista sekä varallisuudesta. Ne ovat tutkijoiden käytössä anonymisoituina.

Pirttilän mielestä olisikin mielenkiintoista selvittää, löytyykö anonyymistä aineistosta tietoja, joita ei voi yhdistää julkisilla suurituloistenlistoilla oleviin nimiin. Se kertoisi julkisuudelta piiloon jäävistä, todella varakkaista ihmisistä.

Näkyvätkä veroparatiiseihin sijoittavien tulot?

Veropäivän suurituloisinten listoilla näkyy ainakin periaatteessa myös veroparatiiseihin sijoittavien suomalaisten tulot, jos ne ovat riittävän korkeita. Ulkomailla ansaitut tulot pitää nimittäin ilmoittaa verottajalle.

– Veroparatiisiyhtiöissä ja sijoituksissa veroparatiiseihin ei ole mitään lainvastaista, kunhan niiden tulot kertoo omassa veroilmoituksessaan, Pirttilä huomauttaa.

Verottaja on viime vuosina saanut entistä paremmat mahdollisuudet tarkistaa, onko veroparatiisien tulot oikeasti ilmoitettu.

Monet veroparatiisimaat ovat esimerkiksi sitoutuneet OECD:n automaattiseen tietojenvaihtosopimukseen. Käytännössä ne siis lupaavat luovuttaa automaattisesti tietoja Suomen verottajalle.

– Omaisuuden täydellinen pimittäminen ulkomaalaisissa veroparatiiseissa on vaikeutunut viimeisten vuosien aikana, Pirttilä sanoo.

Hän ei osaa sanoa, kuinka iso osa suomalaisista veroparatiisien käyttäjistä oikeasti ilmoittaa niissä hankitut tulot verottajalle, koska aiheesta ei ole kotimaista tutkimusta.

Muissa Pohjoismaissa kaikkein varakkaimmat kiertävät erään tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) ulkomailta hankittujen tulojen veroista noin 10–25 prosenttia.

– Suomessa on rehellisiä ja vähän unohtelevaisia kansalaisia, Pirttilä kommentoi.

Mitä hyötyä veropäivästä on?

Veropäivästä ja suurituloisimpien listojen julkaisemisesta on viime vuosina väännetty kättä. Suurituloiset saattoivat parin vuoden ajan kieltää nimiensä luovuttamisen medialle listoissa.

Monet suomalaiset tiedotusvälineet valittivat asiasta Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus päätti alkuvuodesta, että poistetut nimet pitää luovuttaa medialle pyynnöstä.

– Veropäivä tuo julkiseen valoon suurimpia tuloja ja antaa käsityksen tuloeroista, Pirttilä toteaa.

Lisäksi tietojen julkisuus saattaa hänen mukaansa vähentää mahdollisuuksia veronkiertoon. Ihmiset saattavat ihmetellä toistensa pieniä tuloja, jos niitä ei ole ilmoitettu oikein.

– Veropäivällä on toki lieveilmiönsä. En esimerkiksi tiedä, minkä takia olemme aina kiinnostuneita julkkisten tuloista. Hehän eivät ole mitenkään suurituloisia, Pirttilä pohtii.

Lue lisää: