Hyppää sisältöön

Varustamoyhtiö Finnlinesilla vahva tulos – rahtimäärät kasvoivat kaikilla reiteillä

Finnlines kertoo, että rahtimäärät kasvoivat lähes kaikilla reiteillä kolmantena vuosineljänneksenä.

Finnlinesin laiva Helsignin Vuosaaren satamassa. Arkistokuva. Kuva: Matti Myller / Yle

Varustamoyhtiö Finnlinesin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 425,9 miljoonaan euroon. Kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon tuli 17 prosenttia.

Finnlinesin tuloskatsauksessa tulos oli 69 miljoonaa euroa ja kasvua vuoden 2020 tammi-syyskuun tulokseen, joka oli 54,2 miljoonaa euroa, tuli 27 prosenttia.

Finnlines kertoo, että rahtimäärät kasvoivat lähes kaikilla reiteillä kolmantena vuosineljänneksenä. Rahtimäärän kasvuun vaikutti yhtiön mukaan sen laivaston monimuotoisuus. Reiteillä voitiin käyttää monenkokoisia laivoja siirtämällä isompia laivoja sinne, missä niitä tarvittiin.

Yhtiö uudistaa laivojaan

Myös matkailu elpyi hieman kolmannella vuosineljänneksellä, mutta matkustajamäärät ovat edelleen normaalia pienempiä, Finnlines kertoo tuloskatsauksessaan.

Finnlines kertoo, että lähivuosien hiilineutraaliustavoite asettaa haasteita yhtiölle.

– Finnlines keskittyy tällä hetkellä uuteen akkuteknologiaan, hydrodynaamiseen suunnitteluun, ilmavoitelujärjestelmiin ja aurinkopaneeleihin. Useaan jo liikenteessä olevaan laivaan asennetaan maasähkövalmius, jotta laiva voidaan liittää sähköverkkoon satamissa, joissa yhteys on tarjolla. Lisäksi tutkitaan hiilineutraalien, uusiutuvien polttoaineiden käyttöön siirtymistä, yhtiö kertoo tuloskatsauksessa.

Finnlinesilla on meneillään 0,5 miljardin euron uudisrakennusohjelma. Uusia aluksia on suunniteltu muun muassa Varsinais-Suomeen.

Lue lisää: