Sorayhtiö vaati paliskunnalta mittavia korvauksia papanoista betonissa – käräjäoikeus hylkäsi kaikki vaatimukset

Hammastunturin paliskunta ei joudu maksamaan sorayhtiön vaatimaa yli 100 000 euron vahingonkorvausta eikä oikeudenkäyntikuluja.

Korvausvaatimuksissaan yhtiö vaati Hammastunturin paliskuntaa korvaamaan yli 100 000 euroa betonista, joka yhtiön mukaan meni pilalle papanoiden vuoksi. Kuva: Kaija Länsman / Yle

Inarilaisen Hammastunturin paliskunnan ei tarvitse maksaa sorayhtiö Sorakukkola Oy:lle vahingonkorvauksia, kuten yhtiö oli vaatinut. Sorayhtiön mukaan paliskunnan porojen papanat olivat pilanneet betonin, ja yhtiö vaati yli 100 000 euron korvauksia tapauksesta.

Lapin käräjäoikeus antoi tänään keskiviikkona tuomion asiasta, ja sen mukaan molemmat kanteet on hylätty. Tuomiolauselman mukaan sorayhtiön tulee korvata Hammastunturin paliskunnan oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus perustelee tuomiolauselmassa päätöstään poronhoitolain 31 ja 34 (siirryt toiseen palveluun)§:llä, joiden mukaan saamelaisten kotiseutualueella ei ole säädetty velvollisuudeksi toteuttaa vahinkojen estämistoimenpiteitä pihoilla, puutarhoissa eikä erityiseen käyttöön otetuilla alueilla. Saamelaisten kotiseutualueella paliskunnan ei tarvitse suojata esimerkiksi soranottoaluetta.

Paliskunta ei ole laiminlyönyt poronhoitolaissa poronhoidolle asetettuja velvollisuuksiaan. Sen vuoksi sillä ei ole vahingonkorvausvastuutakaan.

Tuomioon saa hakea muutosta valittamalla Rovaniemen hovioikeuteen.

Asiakkaat olivat valittaneet betonin laadusta – sorayhtiö haastoi paliskunnan käräjille

Riita-asia juontaa juurensa Ivalon lähistöllä sijaitsevaan yhtiön varastointialueeseen. Sorayhtiön mukaan Hammastunturin paliskunnan porot ovat kesällä 2019 ulostaneet soran sekaan yhtiön varastointialueella. Varastoidusta sorasta oli valmistettu betonia.

Asiakkaat olivat valittaneet betonin laadusta, ja sorayhtiön omien tutkimusten mukaan papanat ovat päätyneet valmiiseen betoniin. Yhtiö korjasi betonin laadusta valittaneiden asiakkaiden lattiat ja korvasi asiakkaille koituneet vahingot.

Sorayhtiö oli vaatinut Hammastunturin paliskuntaa maksamaan korvauksia yli 100 000 euron edestä betonista, joka oli yhtiön mukaan mennyt pilalle porojen ulosteiden takia. Paliskunta oli kiistänyt sorayhtiön väitteet.