Hyppää sisältöön

Analyytikko kiteyttää Wolt-kaupan merkityksen: Virstanpylväs suomalaiselle yrittäjyydelle, yhdysvaltalaisyritys ostaa pääsyn uusille markkinoille

Suurkauppa saattoi olla Woltille parempi vaihtoehto kuin pörssiin listautuminen. Doordash ostaa suomalaisen ruoan tilauspalvelu Woltin seitsemällä miljardilla eurolla. Kauppahinta maksetaan osakkeilla.

Yhdysvaltalainen ruokajakeluyhtiö Doordash saa Woltin myötä hyvä jalansijan Euroopassa. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Suomalaisen Woltin ostaminen avaa yhdysvaltalaiselle Doordashille mahdollisuuden laajentua uusille markkinoille. Yrityskauppa on ostajalle parempi vaihtoehto kuin lähteä kilpailemaan samoilla markkinoilla.

Näin arvioi Woltin myyntiä Inderesin analyytikko Antti Luiro.

Luiro arvioi, että Woltin vahvuuksia ovat sekä verkostot että yrityksen taustalla oleva tiimi ja teknologia.

– Wolt yhdistää kuluttajia ja ravintoloita, ja nykyään sieltä saa heidän omia päivittäistavaroita kaupastaan. Tässä myydään koko verkosto.

Luiro muistuttaa, että yrityksen taustalla oleva tiimi on tehnyt kovaa työtä ja onnistunut laajentamaan yrityksen yli 20 maahan. Hänen mukaan kauppa on virstanpylväs koko tiimille ja suomalaiselle yrittäjyydelle.

Amerikkalaisyhtiö maksaa Woltista noin seitsemän miljardia euroa osakkeina. Toinen vaihtoehto Woltille olisi ollut listautuminen pörssiin.

Luiron mukaan on vaikea arvioida, olisiko yhtiötä arvostettu pörssissä enemmän. Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että nyt osakkeina saatu hinta on parempi, koska vaihdannan väline on mitattu toimialan arvostuskertoimilla.

Luiro uskoo, että kauppa myös toteutuu ensi vuonna.

– Yhtiöt kovasti halusivat tehdä diilin. Varmasti löytyy tahtoa.

Hän ei myöskään pidä todennäköisenä, että kauppa tyssäisi kilpailuesteisiin liian suurien markkinaosuuksien vuoksi.

– Nopeasti katsoen ei tule mieleen, että missään näyttäisi erityisen pahalta. Se selviää ajan myötä.

Wolt-kauppa julkistettiin Suomen aikaa myöhään tiistai-iltana Doordashin tulosjulkistuksen yhteydessä. Kauppa on Suomen suurimpia yrityskauppoja koskaan.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Woltin miljardikauppa kertoo siitä, että Suomessa osataan rakentaa modernin bisneksen onnistumisia – Mutta miksi yhtiö ei mennytkään pörssiin?

Woltin ihmeellinen tarina: Näin pienen porukan ideasta kasvoi Suomen suurin yrityskauppa