Mustasaaressa jatketaan rakennus- ja kiinteistöverohanketta – peräti 900 000 euroa kiinteistöveroa on saattanut jäädä perimättä

Aikaisemmin hanke tilattiin konsulttiyhtiöltä, mutta Mustasaaren kunnan laajuus teki työrupeamasta liian laajan. Nyt kunta katsoo että hanke kannattaa saattaa loppuun omana toimintana.

Kiinteistöjen kartoituksessa voidaan hyödyntää myös drooneja. Kuva: Markku Sandell / Yle

Mustasaaressa on saattanut jäädä perimättä kiinteistöveroa arviolta 680 000–900 000 euroa vuodessa, mikä on 15–20 prosenttia vuoden 2019 kiinteistöveron kokonaismäärästä. Tämä käy ilmi konsulttiyhtiö FCG:n kunnalle tekemästä selvityksestä.

Aikaisemmin FCG on tarkastanut kiinteistöverotietoja, muuta työmäärä oli liian suuri ulkoistettavaksi Mustasaaren laajuuden vuoksi, joten kunta esittää nyt että työtä jatkettaisiin kunnan omana toimintana. Tätä varten on palkattu erillinen hanketyöntekijä.

Mustasaaren rakennuslautakunta hyväksyi eilen illalla rakennustarkastaja Michael Ekin ehdotuksen rakennus- ja kiinteistöverohankkeen jatkumisesta. Mittava työ jaetaan kolmelle vuodelle seuraavasti:

  • 2022, alue 1: Sepänkylä, Karperö, Singsby, Koskö, Petsmo, Västerhankmo, Österhankmo
  • 2023, alue 2: Sulva, Tölby, Riimala, Vikby, Helsingby, Långåminne, Ruto, Veikkaala
  • 2024, alue 3: Björköby, Söderudden, Södra Vallgrund, Norra Vallgrund, Raippaluoto, Vaasa, Iskmo, Jungsund

Tavoitteena on rakennusrekisterin täydentäminen ja sen myötä kunnan kiinteistöverotulojen lisääminen. Käytännössä työ tehdään eri rekistereitä vertaamalla, droonien avulla ja kiinteistöillä käymällä, mikäli poikkeamat ovat isoja.

Tällaisissa tapauksissa kiinteistönomistajille ilmoitetaan etukäteen ja voivat itse myös osallistua tarkastustilaisuuteen.

Kiinteistönomistajat, jotka eivät ole ilmoittaneet rakennuksiaan saavat kotiin kirjeen, jossa heille kerrotaan mahdollisuudesta ilmoittaa kiinteistöistä joko verkossa tai kirjeen mukana tulevalla lomakkeella.

Hankkeen kustannukset arvioidaan sellaisiksi, että hanke pidemmällä aikavälillä kattaa syntyvät menot.