Hyppää sisältöön

Kirjailija Laila Hirvisaaren omaiset saavat tänään eteläkarjalaisten muistoilla täytetyn kirjan

Kesäkuussa kuolleen Laila Hirvisaaren omaiset saavat tänään muistokirjan, jolla kunnioitetaan eteläkarjalaisten rakastaman kirjailijan muistoa.

Eteläkarjalaisten tervehdykset rakastamalleen kirjailijalle Laila Hirvisaarelle toimitetaan nidottuna kirjana hänen omaisilleen. Kuva: Lappeenrannan kirjasto ja Mikko Savolainen / Yle

Kirjailija Laila Hirvisaaren muistokirja luovutetaan tänään perjantaina hänen omaisilleen.

Lappeenrannassa, Imatralla ja Lemillä avoinna olleeseen muistokirjaan kertyi tervehdyksiä yhteensä 150 sivun verran.

Muistokirjan ottavat Lappeenrannan kaupungintalolla vastaan Hirvisaaren kolme tytärtä sekä ja veli.

Muistokirjan luovuttavat kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, kaupunginhallituksen 3. varapuheenjohtaja Eeva Arvela, kulttuurijohtaja Anu Talka sekä kirjastotoimenjohtaja Marja Huuhtanen.

Lappeenrannassa vaikuttanut kirjailija Laila Hirvisaari kuoli kesäkuussa kotonaan Helsingissä. Hän oli kuollessaan 83-vuotias.

Hietamies-nimellä kirjailijanuransa aloittaneen Hirvisaaren kirjoista on tehty myös useita näytelmiä, elokuvia ja tv-sarjoja.

Hänen teostensa tapahtumapaikkoja olivat muun muassa Lappeenranta, Imatra ja Karjalan kannas.

Korjaus 12.11.2021: Muistokirja luovutetaan kaupungintalolla, ei kaupunginkirjastossa.

Lue lisää: