Hyppää sisältöön
Mielipide
Isyys

Joonas Konstigin kolumni: Isä on yhteiskuntamme aliarvostetuin voima

Isättömät lapset kärsivät isähaavasta, joka monesti jättää pysyvän jäljen heidän elämäänsä, kirjoittaa Konstig

Isänpäivä on minulle katkeransuloinen juhla. Toisaalta olen iloinen omasta perheestäni ja lapsistani. Toisaalta olen surullinen, ettei oma isäni koskaan ehtinyt nähdä, että minusta tuli sittenkin ihan ok. Isäni jäi minulle etäiseksi ja sitten menehtyi, kun olin 24-vuotias eksynyt nuori, melkoinen raakile.

Isättömyys jättää ihmiseen pysyvän haavan. Tätä haavaa ei oikein tunnisteta eikä tunnusteta. Olen tarkkaillut aihetta paitsi omasta mielenkiinnosta, myös kirjailijan työn puolesta. Romaania Perkele kirjoittaessa luin metreittäin muusikoiden elämäntarinoita, ja kuvio hyppäsi silmille: kapinalliset, sopeutumattomat rokkarit olivat melkein järjestään isättömiä poikia kaikki.

Oman sukupolveni traagisin esimerkki oli Nirvanan Kurt Cobain, joka oli onnellinen poika siihen asti, kunnes isä jätti perheensä. Seuraus oli ehkä populaarimusiikille antoisa, mutta Kurtille traaginen.

Isä haastaa lapsen kasvamaan kypsäksi aikuiseksi. Lapsen voi tukahduttaa loputtomalla hyväksymisellä ja estää tätä näin nousemasta parhaimpaansa. Isä ei ole se, joka kantaa seitsenvuotiaan poikansa sylissä pois jalkkisharjoituksista, kun tämä on pahoittanut mielensä tappiosta.

Äiti se kantaa, tietysti hyvää tarkoittaen. Isä sanoo: ei se mitään, jatketaan treenejä. Isä on nähdäkseni se korvaamaton ”paha poliisi” lapsen elämässä. Sisimmässään lapsi tuntee, että isä vaatii, koska rakastaa.

Moni isättömyydestä kirjoittanut psykologi, terapeutti ja sielunhoitaja on analysoinut aihetta tarkemmin kuin kaltaiseni elämän amatööritarkkailijat. Tutkimuksia voivat kiinnostuneet googlata, seuraava on omaa synteesiäni isättömyyden vaivihkaisista vaikutuksista.

Me isättömät pojat haemme käytöksellämme puuttuvan isän huomiota. Isättömät pojat kaipaavat kipeästi hyväksyntää, isähahmoa, joka sanoisi: Teit hyvin, olen sinusta ylpeä. Isän puuttuessa tämä varmuus puuttuu.

Ilman kypsää aikuisen miehen mallia seurauksena voi olla machoväkivallan ja naisten hyväksikäytön ihanne, ikuinen keskenkasvuisuus.

Samoin puuttuu terve käsitys auktoriteeteista. Isättömät pojat ovat usein machoja ikikapinallisia, jotka riehuvat aikuisten maailmaa vastaan. Tai sitten he varaisää etsiessään saattavat alistua kiehtovan auktoriteetin tahtoon ällistyttävän nopeasti.

Nämä voivat esiintyä myös yhdessä: häiriköivästä pojasta tai nuorukaisesta saa hyvän kaverin, kun hänelle esiintyy isällisenä auktoriteettina.

Joskus isättömät pojat koettavat kasvattaa toinen toisiaan aikuisiksi jengeissä. Mutta ilman kypsää aikuisen miehen mallia seurauksena voi olla machoväkivallan ja naisten hyväksikäytön ihanne, ikuinen keskenkasvuisuus.

Isätön tyttö reagoi hänkin isähaavaansa käytöksellään. Hän saattaa karsastaa miehiä, koska nämä ovat jääneet hänelle oudoiksi ja vieraiksi olennoiksi. Tai hän käyttää seksuaalisuuttaan kerätäkseen miehistä ihailua.

Huomionhaluisimmat nuoret naiset ovat monesti isättömiä: ”Daddy issues” sanovat amerikkalaiset, jotka ovat aina niin taitavia tekemään asioista näkyviä nimeämällä ne. Isäkompleksista kärsivä nainen pelkää tulevansa uudestaan hylätyksi, kuten hänen isänsä hylkäsi hänet, joten hän saattaa jäädä suhteissaan etäiseksi varjellakseen itseään.

Nämä ovat tietysti yleistyksiä. Moni parantaa isähaavansa huomaamattomaksi arveksi. Aikuisetkin löytävät korvaavia isähahmoja ja mentoreita elämäänsä, ja he voivat muuttaa haavansa voimavaraksi esimerkiksi luovassa työssä tai toisten auttamisessa. Orpokaan ei ole tuomittu onnettomaksi.

Parhaimmillaan isätön kehittää omat selviämisstrategiansa ja kehittyy poikkeuksellisen vastuuntuntoiseksi jo nuoresta.

Parhaimmillaan isätön kehittää omat selviämisstrategiansa ja kehittyy poikkeuksellisen vastuuntuntoiseksi jo nuoresta.

Mutta ei näitä yleistyksiä kannata vähätelläkään. Olen seurannut kuvioiden toistuvan paitsi omassa, myös muiden elämässä.

Ei tänä isänpäivänä vähätellä isän merkitystä.

Hyvä isä on yhteiskunnan aliarvostetuimpia pilareita. Hän pitää katon pystyssä ja lattian vakaana lasten juosta, kaatua ja nousta taas. Hän rakentaa lapseen itseluottamusta ja omanarvontuntoa.

Isä on turvallinen satama, josta lapsen on hyvä lähteä tutkimaan maailmaa, ja jonka luokse voi aina palata kertomaan kokemastaan ja saamaan neuvoja. Isän ei tarvitse olla erikoinen supermies. Riittää kun hän on läsnä. Hän opettaa esimerkillään, tekemällä ja olemalla.

Haluaisin tänä isänpäivänä kohottaa sanallisen maljan isille. Voitte yhtyä siihen jakamalla omia parhaita muistoja isistä, tähän alle tai somekanavissa tai keskusteluissa. Se jos mikä parantaa maailmaa.

Joonas Konstig

Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, joka on juuri kirjoittanut henkilökohtaisimman kolumninsa.

Kolumnista voi keskustella 15.11. klo 23:00 saakka.